Tapahtumat ja ajankohtaista
Gerontologinen sosiaalityö vanhusten osallisuutta vahvistamassa; koulutustilaisuus 23.5.2024 Jyväskylässä
Tällä kertaa yhdistyksen hallitus päätti nostaa teemaksi palveluohjauksen ja gerontologisen sosiaalityön. Paikalle saapui 26 ammattilaista. Puheenjohtaja Arja Kumpu avasi tilaisuuden kertomalla yhdistyksestä ja toiminnastamme myös kansainvälisillä areenoilla.
Projektitutkija Hilla Kiuru Jyväskylän yliopistosta kertoi meille IPO-hankkeesta, joka on alkanut vuoden 2024 alussa. Hanke on STM:n rahoittama ja tarkoituksellisesti ajoitettu muutosvaiheeseen, jossa soten palvelujärjestelmä määrittyy uudelleen hyvinvointialueiden aloituksen myötä. Tutkimus on tärkeä, koska palveluohjausta ei ole tutkittu 1990-luvun jälkeen. Kyse on asiakasturvallisuudesta, eettisestä ja juridisesta osaamisesta sekä institutionaalisesta luottamuksesta uudessa kontekstissa. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa sote-palvelujen ja sosiaalityön työmenetelmien vaikutuksista ja vaikuttavuuden arvioinnista ja mallintaa palveluohjausta. Voit seurata hankkeen etenemistä: Ikääntyneiden palveluohjaus hyvinvointialueilla – Asiakasturvallisen ja vaikuttavan palveluohjauksen kehittäminen muuttuvissa paikoissa ja tiloissa (IPO-hanke) | Jyväskylän yliopisto (jyu.fi)
Dekaani, professori Marjaana Seppänen Helsingin yliopistosta avasi gerontologisen sosiaalityön tarpeellisuutta Gerit-hankkeen (1921–2022) tulosten pohjalta. Hanke sai tukea STM:ltä. Hanke pureutui erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden tunnistamiseen, ohjaamiseen, sosiaalityöhön ja gerontologisen sosiaalityön työmenetelmiin. Gerontologinen sosiaalityö on yksilöiden, perheiden, ryhmien ja yhteisöjen sosiaalisten ongelmien tilannearviointiin ja ratkaisuprosesseihin perustuvaa kokonaisvaltaista muutostyötä, joka tukee vanhojen ihmisten sekä heidän läheistensä selviytymistä. Tutkimusaineistot kerättiin kolmen yliopiston yhteistyönä laajalta maantieteelliseltä alueelta, joka kattoi suurkaupunkialueen, pienempiä kaupunkeja ja haja-asutusalueita. Toivottavasti Sinulla on aikaa perehtyä hankkeen tuloksiin: GERIT – Tutkimushanke gerontologisesta sosiaalityöstä ja ikääntyvien erityisen tuen tarpeista (helsinki.fi)
Ja laitapa linkit myös esimiehillesi, tutkimus avaa hyvin gerontologisen sosiaalityön tärkeyttä!
Koti- ja asumispalvelujen vastuualuejohtaja Tuija Koivisto esitteli meille keskisuomalaista tapaa tehdä vanhustyötä. Haastetta siinä riittääkin, kun yli 65-vuotiaiden osuus hyvinvointialueen kunnissa vaihtelee 19 – 41,5 prosenttiin. Palveluverkkoesityksessä ympärivuorokautisten yksiköiden määrä vähenee, mutta paikkamäärä ei olennaisesti muutu, asiakas pyritään sijoittamaan ensisijaisesti kotikuntaansa huomioiden asiakkaan ja omaisten toive ja tosiasialliset mahdollisuudet liikkumiseen. Nykyisillä paikkamäärillä peittävyys on 9 %, tavoite vuoteen 2030 mennessä on 7 %. Ilahduttavaa oli kuulla, että panostetaan ikääntyneiden toimintakyvyn ylläpitämiseen, jota vahvistetaan lisäämällä ennalta ehkäisevää toimintaa, kuten päivätoimintaa toisin kuin monella muulla hyvinvointialueella. Hyvä Keski-Suomi!
Mukavan lisän koulutukseen toi vanhusneuvoston edustaja Kaija Heikura, joka kertoi keskisuomalaisista jo olemassa olevista yhteistyökäytännöistä ja ikäihmisten odotuksista. Alueella on huolipuhelin, jonne kuka tahansa voi soittaa. Seniorikeskukset ja päivätoiminta koettiin hyvin tärkeiksi, huolena on tuttu asia: ympärivuorokautisen hoivan riittävyys. Yhteisöllisen asumisen sisältöä ja puolesta asiointia pitäisi kehittää. Digitaalisia palveluja ja liikkuvia palveluja ei vastusteta.
Palveluohjauksen puheenvuoron käytti Mirja Ahoniemi. Keski-Suomessa on keskitetty, hajautettu palveluohjaus joka kunnassa, osin etätyötä. Uusia palveluohjauksen virkoja on saatu hyvin. Kotihoitoon tullaan kuntouttavan arviointijakson kautta. Erityisen tuen tarpeesta tekee päätöksen sosiaalityöntekijä.
Vastaava hankesuunnittelija Jukka Keronen VALLI ry:stä kertoi Moni-ikä – hankkeesta (2024–2026). Hanke pyrkii vahvistamaan ikääntyvien vähemmistöjen osallisuutta ja iäkkäiden ja vähemmistöjen kanssa työskentelevien ammattilaisten moninaisuus- ja ikäosaamista. Voit tutustua hankkeeseen osoitteessa: www.valli.fi/moni-ika
Vastaava alueohjaaja Laura Rautiainen Vanhustyön keskusliitosta toi esiin omahoitovalmennustoimintaa ja erityisesti muistisairaiden kotona selviytymisen tuen tärkeyttä. Tarvitaan tavoitteellista ja kuntoutumista edistävää toimintaa, joka kohdentuu muistipolun alkuvaiheeseen. Oikea-aikaisesti kohdennettu moniulotteinen ja tavoitteellinen Omahoitovalmennus on vaikuttavaa ja ennaltaehkäisevää toimintaa, jossa tuetaan iäkkäiden ihmisten omahoitotaitoja voimavaralähtöisellä ja valmentavalla ryhmämuotoisella muistiohjauksella. Tutustu tästä: Omahoitovalmennus-toiminta – Vanhustyön keskusliitto – Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. (vtkl.fi)
Terhi Tahvanainen Talentia Keski-Suomesta lupasi viedä omissa verkostoissaan tietoa yhdistyksemme toiminnasta.
Koulutuspäivässä toteutui hyvin tutkimuksen, yhdistysten ja kentän välinen vuorovaikutus, keskustelu oli vilkasta. Olipa mukava käydä kylässä Jyväskylässä!
Kiitos kaikille, että teitte koulutustilaisuudesta onnistuneen!