Tiedote

Varhaiskasvatuksen tilanne korjattavissa: Jokaiseen varhaiskasvatuksen ryhmään sosionomi

Varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaa on mahdollista helpottaa merkittävästi, jos vain tahtoa riittää, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

– Viimeistään nyt on varhaiskasvatuksessa nostettava lasten etu keskiöön. Tämä edellyttää, että jokaisessa varhaiskasvatuksen ryhmässä työskentelee jatkossa varhaiskasvatuksen sosionomi. Tällä on myös oleellinen merkitys henkilöstöpulan ratkaisemiseksi, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.

Ministeri Petri Honkonen on nostanut esiin varhaiskasvatuksen huolestuttavan henkilöstöpulan. Honkosen mukaan on katastrofi, jos varhaiskasvatuksessa työskentelevien sosionomien määrä romahtaa.

– Tämä on totta, meillä on katastrofin ainekset niin työvoiman saatavuuden kannalta kuin perheiden edun näkökulmasta. Varhaiskasvatusjärjestelmä on vaarassa romahtaa vuoteen 2030 mennessä – silloin uudistettu varhaiskasvatuslaki tulee täysimääräisesti voimaan, Karsio toteaa.

Lakiuudistuksessa varhaiskasvatukseen erikoistuneilta sosionomeilta vietiin oikeus varhaiskasvatuksen opettajan pätevyyteen. Sosionomiopinnoissa voi valita varhaiskasvatuksen suuntautumisen, mutta laki ei turvaa työllistymistä varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävään. Samalla päiväkoteihin ei saada tarpeeksi työntekijöitä.

– Sosionomeilla ei ole enää varmuutta työllistymisestään varhaiskasvatusalalla. Lain mukaan jokaisessa varhaiskasvatuksen ryhmässä vähintään kahdella kolmasosalla tulee olla varhaiskasvatuksen opettajan tai sosionomin kelpoisuus, josta vähintään puolella varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Tämä on johtanut siihen, että työnantajat eivät rekrytoi sosionomeja, vaikka he olivat ennen lakiuudistusta erittäin haluttua työvoimaa. Nyt tilanne näyttäytyy varhaiskasvatuksen sosionomeille epävarmana, Karsio kertoo.

– Nykyisin eräissä päiväkodeissa – tai peräti koko kunnissa – saattaa toimia vain yksi varhaiskasvatuksen sosionomi. Tarvitaan lainsäädännön tarkentamista, joilla kuntia ohjataan ottamaan sosionomin osaaminen käyttöön.

1+1+1-malli: Sosionomi jokaiseen varhaiskasvatuksen ryhmään

Jos varhaiskasvatuksen sosionomeja ei hyödynnetä täysimääräisesti päiväkodeissa, varhaiskasvatuksen opettajien vaje on vuonna 2030 pahimmillaan yli 12 000 opettajaa. Tätä ei kiritä umpeen kasvattamalla varhaiskasvatuksen opettajakoulutettavien aloituspaikkojen määrää.

Talentia esittää varhaiskasvatuksen henkilöstöpulan ratkaisuksi 1+1+1-mallia.

– Lainsäädäntöä tulee tarkentaa niin, että jokaisessa päiväkotiryhmässä on yksi varhaiskasvatuksen opettaja, yksi varhaiskasvatuksen sosionomi ja yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, Karsio toteaa.

Varhaiskasvatuksen sosionomit tukevat lasten ja perheiden hyvinvointia sekä ehkäisevät lasten syrjäytymistä. He mm. arvioivat lasten ja perheiden hyvinvoinnin riskitekijöitä sekä vastaavat varhaiskasvatuksen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden yhteistyöstä.

– Sosionomit ovat erottamaton osa moniammatillista, korkeakoulutetuista muodostuvaa kasvatusyhteisöä. He edistävät lapsen myönteistä kehitystä sekä vahvistavat yhteisöllisyyttä ja yksilöllistä kasvua, Karsio sanoo.

Petri Honkonen on kutsumassa koolle varhaiskasvatuksen hätäkokouksen, jonka on tarkoitus ratkaista varhaiskasvatuksen henkilöstöpulaa.

– Nyt on kiire edetä kohti tekoja. Talentia on luonnollisesti varhaiskasvatuksen sosionomien ammattijärjestönä mielellään mukana keskusteluissa, Karsio sanoo.

>> Lue lisää: talentia.fi/varhaiskasvatus

Kohtaa varhaiskasvatuslain sisällöstä tarkennettu 17.10.2022.