Uutinen

Työttömyysturva muuttuu syyskuun alussa

Työttömyysturva kiristyy portaittain kuluvan vuoden aikana. Seuraavat lakimuutokset tulevat voimaan 2.9.2024.

Ansiosidonnaisen työskentelyedellytys kaksinkertaistuu ja laskentamalli euroistetaan

Lakimuutoksen voimaantulon jälkeen voit kerryttää ansiopäivärahaoikeutta saamalla palkkaa vähintään 930 euroa kuukaudessa 12 kalenterikuukauden ajan. Työssäoloehtoa voi kerryttää myös puolikkaina työssäoloehtokuukausina, jolloin palkan tulee olla 465,00–929,99 euroa. Lakimuutoksen jälkeen päivärahaoikeus ei riipu työttömyyttä edeltäneiden työtuntien määrästä vaan riittävä työttömyyttä edeltävä työskentely arvioidaan jatkossa ainoastaan palkan perusteella.

Työssäoloehtoviikkoja lakimuutosta edeltävältä ajalta ja palkanmaksukuukausia lakimuutoksen jälkeiseltä ajalta voidaan laskea yhteen. Ajalta ennen lakimuutoksen voimaantuloa (2.9.2024) kertyneet työssäoloehtoon huomioitavat kalenteriviikot muutetaan työssäoloehtokuukausiksi siten, että 1 tai 2 työssäoloehtoa kerryttävää kalenteriviikkoa tuottavat puolikkaan työssäoloehtokuukauden ja 3 tai 4 työssäoloehtoa kerryttävää kalenteriviikkoa tuottavat yhden työssäoloehtokuukauden. Tällöin edellytetään yhteensä 12 kuukauden työssäoloa.

Muutos vaikuttaa erityisesti työuran alussa oleviin henkilöihin ja henkilöihin, joiden työura on ollut katkonainen.

Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ.fi sivuilta löydät havainnollistava kuvan ansiopäivärahaoikeuden kerryttämisen muutoksesta.

Ansiopäiväraha porrastetaan

Jatkossa ansiopäivärahan määrä alenee työttömyyden jatkuessa. Porrastaminen leikkaa ansiopäivärahaa 40 työttömyyspäivän jälkeen 80 prosentin tasolle alkuperäisestä täydestä päivärahasta. Kun ansiosidonnaista päivärahaa on maksettu 170 päivää, laskee päivärahan suuruus 75 prosentin tasolle alkuperäisestä täydestä päivärahasta.

Muita voimaan tulevia muutoksia

Lisäksi lakimuutosten myötä palkkatuella työskentely ei enää kerrytä oikeutta ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan, jos työ on alkanut 2.9.2024 tai sen jälkeen. Poikkeuksen tähän muodostavat 60 vuotta täyttäneet tai alentuneesti työkykyiset.

Työttömyysturvalaissa on ollut useita ikään sidottuja poikkeussääntöjä. Lakimuutosten myötä osasta poikkeussäännöistä luovutaan.

Lisätietoja työttömyysturvaa ja ansiopäivärahaa koskevista muutoksista löydät Erko työttömyyskassan sekä Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö TYJ:n verkkosivuilta.