Talentian palkkatutkimus: Palkkausjärjestelmä on otettava käyttöön
Palkkausjärjestelmää ei käytetä kunnissa täysimääräisesti, selviää Talentian keväällä tekemästä palkkaselvityksestä. Tehtäväkuvauksia ei ole tehty tai ne eivät ole ajantasaisia, henkilökohtaisia lisiä ja tulospalkkiojärjestelmää käytetään vähän.
Ammattijärjestö Talentia selvitti jäsenkyselyllä palkkausta huhtikuussa. Kyselyyn vastasi noin 800 sosiaalialan palkansaajaa. Palkkausjärjestelmästä on sovittu työehtosopimuksissa. Kunnallinen tymarkkinalaitos on ohjeistanut kuntia käyttämään sitä, ja ammattiliitot kouluttavat luottamusmiehiä joka vuosi. Silti järjestelmä ei toimi. Työn vaativuuden arviointi (TVA) on kunnallisen palkkausjärjestelmän perusta, jolle palkkausjärjestelmä rakentuu. Varsinainen tehtäväkohtainen palkka määritellään TVA:n perusteella. Jotta TVA voidaan tehdä, on oltava tehtäväkuvaus.
Löytyi paljon korjattavaa
Vain vajaa puolet vastaajista ilmoitti, että hänellä on tehtäväkuvaus. Neljäsosa kertoo, että tehtäväkuvaus ei ole enää ajan tasalla. Henkilökohtaisia lisiä saa vajaa puolet vastaajista, mutta lisät ovat enimmäkseen alle 100 euroa. Vain prosentti vastaajista ilmoitti saavansa rekrytointilisää. Kolmasosa kertoi, ettei ylitöitä korvata. Niille, joille ylityötä korvattiin, maksettiin korvaus rahana ani harvoin, ja korvaus oli yleensä varsin pieni. Yleisin tapa korvata ylityö oli antaa se aikana. Palkankorotukset ovat harvinaisia. Viimeisen vuoden aikana vain joka kymmenes oli saanut palkankorotuksen. Palkkojen liukumista ei siis juurikaan tapahdu. Tulospalkkio oli käytössä vain joka kuudennen työpaikalla, työaikapankki ei sen useammalla.
Kolmasosa palkkatutkimukseen osallistuneista kertoi, ettei ylitöitä korvata.
Selvityksen perusteella voi tiivistäen sanoa, että sosiaalialan työpaikoilla on paljon tehtävää niin työnantajilla kuin luottamusmiehillä, jotta järjestelmä tulisi käyttöön. Työehtosopimuksissahan määritellään vain kunkin hinnoittelukohdan alin mahdollinen palkka. Jotta järjestelmä toimii kannustavasti ja palkitsevasti, on kaikkia sen osia käytettävä. Jokaiselta palkansaajalta vaaditaan myös tietoisuutta palkanmuodostumisesta.
Palkkaerot kunnan ja yksityisen välillä vaihtelevia
Yleisesti on ajateltu, että yksityinen sektori maksaa paremmin kuin julkinen sektori. Näin ei ole sosiaalialalla. Useimpien nimikkeiden kohdalla kuntatyönantajan maksama palkka on parempi kuin yksityisen työnantajan maksama. Poikkeuksiakin kuitenkin on, puoleen ja toiseen. Lisäksi viime aikoina yksityisten palveluntuottajien valmistautuessa sotekuntoon on havaittu palkkojen polkemista ”ota tai jätä” -sopimuksin. Talentia-lehti on kirjoittanut näistä tapauksista keväällä.
Tehtäväkohtainen palkka, kokopäivätyössä olevat, mediaani*
(Tehtävä: kunta/yksityinen)
Osastopäällikkö tai vastaava: 3 718 euroa / 3 274 euroa
Johtava sosiaalityöntekijä: 3 427 euroa / 3 227 euroa
Sosiaalityöntekijä: 3 002 euroa / 3 241 euroa
Vanhustyön yksikön johtaja: 3 514 euroa / 3 033 euroa
Lastensuojeluyksikön johtaja: 3 452 euroa
Toimintayksikön johtaja: 2 826 euroa / 2 908 euroa
Päiväkodin johtaja: 2 705 euroa / 2 755 euroa
Lastentarhanopettaja/sosionomi: 2 350 euroa / 2 132 euroa
Sosiaaliohjaaja/sosionomi : 2 431 euroa / 2 397 euroa
Kotipalvelun ohjaaja: 2 650 euroa / 2 279 euroa
Vastaava ohjaaja: 2 575 euroa / 2 701 euroa
Perhetyöntekijä/ohjaaja: 2 382 euroa / 2 517 euroa
Lastensuojelulaitoksen ohjaaja: 2 286 euroa / 2 246 euroa
Kehitysvammaisten ohjaaja: 2 220 euroa / 2 173 euroa
Asumispalveluyksikön ohjaaja: 2 164 euroa / 2 296 euroa
Sosiaalityöntekijöitäkin voi houkutella palkalla – porkkanat eivät enää riitä
Työn vaativuuteen perustuva tehtäväkohtainen palkka vaihtelee kunnittain paljonkin. Kun kovasta sosiaalityöntekijäpulasta kärsivä Salla ilmoitti äskettäin hakuilmoituksessa sosiaalityöntekijän palkaksi KVTES:n minimin 2 731,41 euroa, niin samaan aikaan Jämsä tarjoaa 3 600 euron kuukausipalkkaa. Sallan ilmoituksessakin toki mainittiin, että palkkatoiveen voi esittää. Forssassa on keksitty tarjota lastensuojelun sosiaalityöntekijälle 3 186 euron tehtäväkohtaisen palkan päälle pariksi vuodeksi 200 euron rekrytointilisä kuukausipalkkaan, ja lisäksi 2 000 euron bonuspalkkio, jos työntekijä on pysynyt tehtävässä vuoden verran. Toinen kaksi tonnia toisesta vuodesta. Pääkaupunkiseudulla palkat ovat melko lähellä toisiaan. Lastensuojelun sosiaalityössä Helsinki maksaa 3 260 euroa, Espoo 3 177 euroa ja Vantaa 3 200 euroa. Aikuissosiaalityössä Helsinki maksaa 2 939 ja Espoo 3 019. Lastensuojelun sosiaalityössä palkat näyttäisivät olevat yli 3 000 euron, aikuissosiaalityössä 3 000 euron molemmin puolin.
Päijät-Hämeessä hyvää kehitystä
Viime keväänä Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki ja alueasia mies Tanja Tuunainen-Vainio kävivät keskustelemassa Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän sosiaalipalveluista vastaavan johtajan kanssa keinoista saada ammattihenkilölain ehdot täyttäviä työntekijöitä.
Jämsä maksaa sosiaalityöntekijälle 3 600 euroa.
Paikalliset luottamusmiehet tekivät myös työtä hartiavoimin. Lopputuloksena kaikkia tyydyttävä tilanne, jossa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden palkkoja nostettiin 3 500 euroon, aikuis- ja vammaispalveluiden sosiaalityöntekijöiden 3 300 euroon. Ikävä kyllä sosionomien palkkoja ei nostettu. Paikallisen Etelä-Suomen Sanomien uutisessa sosiaali- ja perhepalveluiden toimialajohtaja Mika Forsberg on tyytyväinen tehtyihin palkkaratkaisuihin. Lisäksi hän toteaa, että myös työolojen ja kouluttautumismahdollisuuksien tulee olla kunnossa, jotta työntekijöitä saadaan houkutelluksi.
Työnantajia voi myös kilpailuttaa
Kymenlaaksossa työntekijät ovat saaneet palkkoja nousemaan kilpailuttamalla työnantajia. Asiasta kertoi paikallinen Kymen Sanomat kesällä. Suhteellisen lähellä toisiaan sijaitsevat Kotka, Kouvola ja Hamina ovat yhtä ja samaa työssäkäyntialuetta. Jos palkka ei lähde nousuun, voi hakea naapuriin ja pyytää parempaa palkkaa. Jos paikan ja lupauksen paremmasta palkasta sitten saa, voi vielä kysäistä, josko nykyinen työnantaja haluaisi pitää kiinni työntekijästään ja nostaa palkkaa. Työntekijöiden vaihtuvuus on työnantajalle aina suuri taloudellinen rasite. Perehdyttäminen vie aikaa ja voimia. Suuri vaihtuvuus heikentää luonnollisesti myös palveluiden vaikuttavuutta.
Sosionomien palkkavertailu vaikeaa
Talentian palkkaselvityksen mukaan sosionomien palkkahaitari on kapeampi kuin sosiaalityöntekijöillä. Pienin palkkahaitari on lastentarhanopettajan tehtävässä, ja se asettuu 2 300 ja 2 400 euron välille. Sosionomien palkkavertailua hankaloittaa nimikkeiden runsaus, eivätkä ne ole liioin aina ole vertailtavissa. Esimerkiksi koulukuraattoria koskevan palkka tiedon alla on sekä vastaavan kuraattorin että kuraattorin tietoja. Toinen sekaannusta aiheuttava nimike on perhetyöntekijä, jossa työskennellään sekä sosionomin että lähihoitajan koulutuksella. Sosionomien pienin palkka on asumispalvelutyyppisissä töissä ja paras itsenäisemmissä sosiaali- ja palveluohjaus tyyppisissä töissä. Uutena tehtävänä kuntiin on perustettu erityissosiaaliohjaajien toimia, jossa koulutusvaatimus on joko YAMK-tutkinto tai sosionomi (AMK) -tutkinto. Tehtävänkuva ja vaativuus asettuvat sosiaalityöntekijän ja (perus)sosiaaliohjaajan tehtävän välille.
Sosiaaliohjaajan tehtäväkohtaisia palkkoja, mol-tilasto 2016
Helsinki: 2 464 euroa
Espoo: 2 369 euroa
Kirkkonummi: 2 631 euroa
Hyvinkää: 2 580 euroa
Vantaa: 2 347 euroa
Riihimäki: 2 391 euroa
Kerava: 2 612 euroa
*Mediaanipalkka on se palkka, joka on palkkajonon keskimmäinen, jos palkat laitetaan jonoon alimmasta korkeimpaan. Mediaanipalkan molemmilla puolilla on yhtä monta palkkaa. Usein mediaani kuvaa paremmin keskimääräistä palkkaa kuin keskiarvo.
Lähde: Talentian palkkatutkimus, huhtikuu 2017.
Teksti: Kristiina Koskiluoma