Uutinen

Talentialaiset pärjäsivät hyvin hyvinvointialueiden luottamusmiesvaaleissa

Ensimmäiset hyvinvointialueiden luottamusmiesvaalit ovat takana ja uudet luottamusmiehet aloittaneet tehtävässään.

Talentia tavoitteli pääluottamusmiestä mahdollisimman monelle hyvinvointialueelle. Tavoitteessa onnistuttiin varsin hyvin, sillä Talentia-taustaisia pääluottamusmiehiä tuli valituksi 16 hyvinvointialueelle. Talentian jäsenistä yhteensä 81 valittiin luottamusmies- ja varaluottamusmiestehtäviin.

– Olemme tyytyväisiä sekä pääluottamusmiesten määrään että hyvään määrään uusia luottamusmiehiä, sanoo Talentian työsuhdeasioiden päällikkö Konstantin Laakkonen.

Luottamusmiehet edustavat työpaikan henkilöstöä työ- ja virkasuhteeseen ja erityisesti työehtosopimuksen soveltamiseen liittyvissä tilanteissa.

Pääluottamusmiehet toimivat lisäksi henkilöstön edustajana erilaisissa koko työpaikkaa koskevissa neuvotteluissa työnantajan kanssa. Neuvottelujärjestelmässä pääluottamusmiehellä on paikallis- ja aluetasolla keskeisin edunvalvontatehtävä.

Edessä neuvotteluja palkankorotuksista

Talentialaiset hyvinvointialueiden luottamusmiehet ovat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn luottamusmiehiä. Luottamusmieskausi alkoi 1.4.2023 ja kestää kolme vuotta.

Talentialaisten ehdokkaiden menestyminen vaaleissa oli tärkeää, sillä uudet luottamusmiehet saavat kautensa aikana päätettäväkseen paljon esimerkiksi palkankorotuksiin liittyviä asioita. Tukena neuvotteluissa toimivat JUKOn ja Talentian asiantuntijat sekä muut luottamusmiehet.

– Työehtosopimuksen mukaan osa palkankorotuksista sovitaan paikallisesti. Myös palkkaohjelmaa ja palkkaharmonisaatiota varten on tulossa rahaa, Laakkonen sanoo.

Jo kesäkuun alusta tulee jakoon sopimuskorotuksia, palkkaharmonisointirahaa ja palkkaohjelmarahaa yhteensä 4,1 prosenttia, josta lähes puolet jaetaan paikallisesti.

Hyvinvointialueilla uudistetaan myös tehtävänkuvauksia. Tehtävänkuva määrittää työn vaativuutta ja sitä kautta maksettavan palkan määrää. Silloin on hyvä, että luottamusmiehenä on sellainen henkilö, joka tuntee sosiaalialan käytännöt, ominaispiirteet ja lainsäädännön.

Luottamusmies on lähin tukesi työpaikalla

Työpaikan luottamusmiehen puoleen voi kääntyä esimerkiksi palkkaukseen ja työaikoihin liittyvissä kysymyksissä. Mietitkö esimerkiksi, maksetaanko sinulle palkankorotukset oikein? Tai saatko asianmukaisia kilometrikorvauksia? Entä toimitaanko työpaikallanne oikein ylityökorvausten osalta?

Luottamusmies seuraa, että työpaikalla noudatetaan työehtosopimuksia ja työelämää koskevia lakeja.
Luottamusmies on lähin tukesi, jos työnantajan kanssa syntyy erimielisyyksiä. Hän selvittää kiistaa työnantajaan päin niin, etteivät asiat henkilöidy.

– Hyvä on huomata, että luottamusmies ajaa vain ammattijärjestöön järjestäytyneen asioita. Mahdollista ongelmatilannetta olisikin yksin ikävä ratkoa työnantajan kanssa, Laakkonen sanoo.

Oman luottamusmiehen yhteystiedot löydät esimerkiksi työpaikkasi ilmoitustaululta tai intranetistä. Luottamusmiehet ovat myös yhteyksissä suoraan työntekijöihin. Luottamusmiehen yhteystiedot saat myös Talentian verkkosivuilta.