Talentia vetoaa: hallituksen peräännyttävä sosiaaliturvan leikkauksista
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia vastustaa hallituksen suunnitelmia leikata sosiaaliturvasta. Leikkaukset ajaisivat yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat yhä pahempaan ahdinkoon ja sosiaalipalvelut ruuhkautuisivat entisestään.
Hallitus aikoo leikata asumistuesta ja heikentää toimeentulotukea. Lisäksi useiden etuisuuksien indeksikorotukset on tarkoitus jäädyttää. Talentia on antanut lausunnot sosiaaliturvaa koskevista lakiesityksistä.
– Jos kaikki sosiaaliturvan heikennykset menevät läpi ilman perusteellista muutosten rinnakkaisarviointia, osuvat säästöt pahimmillaan samoihin ihmisiin, sanoo Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen.
Esimerkiksi toimeentulotukea hakeva ohjattaisiin hankkimaan halvempi asunto, jos hänen asumismenonsa ylittävät tarpeellisen suuruisena pidettävän määrän. Aikaa muuttaa halvempaan asuntoon olisi kolme kuukautta, jotta toimeentulotukea ei leikattaisi. Isoissa kaupungeissa edullisemman vuokra-asunnon löytäminen voi kuitenkin osoittautua mahdottomaksi.
Asumistukea saavat monet pienituloiset työssäkäyvät ihmiset, joilla on myös lapsia. Tuen leikkaaminen ajaisi heitä hakemaan toimeentulotukea. Kelan arvion mukaan toimeentulotuen saajien määrä lisääntyisi noin 15 000 kotitaloudella.
Monen taloudelliset ongelmat syventyisivät indeksijäädytysten takia. Muun muassa opintorahan indeksijäädytys on omiaan viemään opiskelijoiden toivoa tulevaisuudesta.
Sosiaalipalveluissa jono pitenee
– Sosiaalipalveluiden tarve kasvaa, kun ihmiset joutuvat entistä suurempien taloudellisten paineiden alle. Odotettavissa on, että lapsiperheköyhyys lisääntyy, häädöt yleistyvät ja asunnottomien määrä kasvaa, Pekkarinen sanoo.
Tämä asettaa lisää painetta jo ennestään kuormittuneille hyvinvointialueiden sosiaalipalveluille. Asiakasmäärät kasvavat, mikä lisää sosiaalialan työntekijöiden työtaakkaa ja henkistä kuormitusta.
– Psykososiaalinen kuormitus on jo nyt alalla suurin työkyvyn riski. Vaarana on, että työvoimapulasta kärsivän sosiaalialan veto- ja pitovoima heikkenevät entisestään, Pekkarinen sanoo.
Sosiaaliturvaa uudistettava maltilla, ei hätiköimällä
Talentia moittii hallitusta hätiköimisestä. Aikaa sosiaaliturvaa koskevien lausuntojen antamiseen annettiin vain muutamia päiviä, vaikka kyse on ihmisten perusoikeuksiin liittyvistä lakiesityksistä.
– Jos päätetään leikata sosiaaliturvasta, on päätösten pohjauduttava perusteelliseen arviointiin siitä, miten leikkaukset vaikuttavat haavoittuvimpiin väestöryhmiin. Näin olisi toimittava myös nyt, ennen kuin yksittäisiä lakimuutoksia aletaan panna toimeen, Pekkarinen painottaa.
Sosiaaliturva on vaarassa monimutkaistua hallituksen esityksillä, vaikka sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa sosiaaliturvaa. Talentian toiveena on, että sosiaaliturvan kehittämistä jatketaan sosiaaliturvakomitean johdolla, eikä muutoksia ajeta kiireellä komitean työn ulkopuolelta.
Talentian mielestä huomiota olisi kiinnitettävä perusturvan tasoon. Suomi on saanut huomautuksia sosiaaliturvan liian alhaisesta tasosta muun muassa YK:n sosiaalisten oikeuksien komitealta.
– On huolestuttavaa, jos heikko perusturva johtaa yhteiskunnan polarisoitumiseen sekä eriarvoisuuden lisääntymiseen. Sosiaaliturvauudistuksen yhteydessä on välttämätöntä linjata, mikä on ihmisarvoisen elämän edellyttämä minimitoimeentulo, joka jokaisella ihmisellä tulee olla käytettävissään, Pekkarinen sanoo.
Lue lisää:
- Talentian lausunto toimeentulolain muuttamisesta
- Talentian lausunto asumistukilain muuttamisesta
- Talentian lausunto kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistuksista