Tiedote

Talentia irtisanoutuu Sture Fjäderin kiky-linjauksista 

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on eri mieltä Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin kanssa kiky-sopimuksen tarpeellisuudesta ja sen vaikutuksista edelleen palkansaajien kukkaroon. 

Akavan 8.2. järjestämässä paneelikeskustelussa Sture Fjäderin esittämän näkemyksen mukaan kiky-sopimus oli raskas, mutta se oli pakko tehdä. Lisäksi hän oli väittänyt, että kiky-sopimus ei maksa enää palkansaajille mitään, sillä lomarahaleikkaukset ja muut kiky-toimet olivat määräaikaisia. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Uusi Suomi. 

Talentia katsoo, että kiky-sopimusta ei olisi pitänyt tehdä.  

– Kiky kouraisi pahiten pienipalkkaisia julkisen sektorin naisia. Kolmen vuoden ajan esimerkiksi sosiaalityöntekijät, sosiaaliohjaajat, koulukuraattorit, lastensuojelulaitosten ja kehitysvammaisten ohjaajat sekä varhaiskasvatuksen opettajat tekivät palkatonta työtä  Suomen viennin hyväksi, kun heidän lomarahojaan leikattiin ja päälle lätkäistiin 24 tuntia palkatonta kiky-työtä, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio. 

Lisäksi on muistettava, että vaikka lomarahaleikkaukset ja työajan pidennys poistuivat, maksavat työntekijät vieläkin korkeampia sotu-maksuja.  

Kuukausipalkan verran vientitukea 

Talentian palkkakyselyn pohjalta laskettuna sosiaalityöntekijät maksoivat kikystä bruttona enimmillään 3900 euroa, sosionomit 3000 euroa ja varhaiskasvatuksen opettajat 2850 euroa. Se on enemmän kuin heidän kuukausipalkkansa. 

– Ne ovat hurjia summia ja koko projekti vaaransi työntekijöiden työhyvinvointia jo valmiiksi hyvin kuormittavalla ja vaativalla alalla. Tällaiset puheet, mitä Fjäder on nyt esittänyt, loukkaavat jäseniämme. Kiky-haavat vuotavat yhä, Jenni Karsio sanoo.  

Talentia katsoo, että kiky-puheiden ja ilmaisen työn aika on lopullisesti ohi, ja kevään sopimusneuvotteluissa on keskityttävä keinoihin, joilla voidaan varmistaa, että vaativasta työstä maksetaan kunnon palkka.  

– Sosiaalialan korkeakoulutettujen palkkaohjelma on välttämätön. Ala vuotaa ja työvoimapula on suuri. Nyt tarvitaan konkreettisia tekoja eikä kiky-puheita, Jenni Karsio sanoo.  

Lisätietoja: 

Jenni Karsio, puheenjohtaja, puh. 044 541 5955
sähköposti: jenni.karsio@talentia.fi

Talentian jäsenmäärä on 26 000, ja Talentia on Akavan jäsenjärjestö. Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenistöön kuuluu myös  varhaiskasvatuksen opettajia ja päiväkodin johtajia.