Uutinen

Subjektiivisen varhaiskasvatuksen palauttaminen lisää hyvinvointia

Talentia kannattaa hallituksen suunnitelmia palauttaa subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus kaikille lapsille. Varhaiskasvatuslain muutos tarkoittaisi sitä, että lapset ja perheet saisivat jatkossa yhdenvertaisesti palveluita.

– Muutoksessa on selvästi ajateltu ennen kaikkea lapsen etua sekä lasten ja perheen hyvinvointia. Enää ei lähdetä siitä, että vanhempien työ- tai opiskelutilanne määrittävät, kuinka paljon lapsi voi osallistua varhaiskasvatukseen, sanoo Talentian ammattiasioiden päällikkö Marjo Varsa.

Subjektiivinen varhaiskasvatusoikeus auttaa ehkäisemään entistä paremmin syrjäytymistä, edistää tasa-arvoa sekä tukee vanhempien työllistymistä ja työn ja perheen yhteensovittamista.

Sosionomeille palautettava kelpoisuus varhaiskasvatuksen opettajaksi

– Hallitus on ottanut askeleen oikeaan suuntaan. Laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitys lapselle pitäisi kuitenkin nähdä nykyistä selvemmin. Tärkeä laadun tae on koulutettu, sitoutunut ja pysyvä päiväkodin henkilöstö. Varhaiskasvatuksen opettajista on kuitenkin jo nyt huutava pula, ja tilanne näyttää vain pahenevan, Varsa sanoo.

Viime vuonna varhaiskasvatuslakia muutettiin niin, että varhaiskasvatuksen opettajia ei enää vastaisuudessa valmistu ammattikorkeakouluista. Aiemmin päteviä varhaiskasvatuksen opettajia olivat yliopistoissa alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet kasvatustieteen kandidaatit ja ammattikorkeakouluissa varhaiskasvatukseen suuntautuneet sosionomit.

– Tutkimukset ja tilastot osoittavat, että lakimuutosten mukaista henkilöstörakennetta on mahdotonta saavuttaa siirtymäaikaan eli vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa, että varhaiskasvatuksen laatu kärsii, kun epäpätevien sijaisten ja vaihtuvan kasvatushenkilöstön määrä lisääntyy, Varsa pohtii.

Ratkaisu ongelmaan on se, että varhaiskasvatukseen suuntautuneille sosionomeille palautetaan varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus.

Yhtenäinen laskentatapa suhdeluvulle

Talentia ehdottaa myös, että varhaiskasvatukseen laaditaan yhtenevä laskentatapa lasten ja kasvatushenkilöstön suhdeluvulle. Nyt kukin taho laskee eri tavalla suhdelukuja, eikä yhteistä näkemystä todellisesta tilanteesta synny. Yhteinen ymmärrys ja tilanteen tunnistaminen ovat avainasemassa, kun päiväkodin toimintaa pyritään kehittämään niin, että se toteuttaa lapsen etua parhaiten.

Yhtenevä laskentatapa on tärkeä siksi, että myös valvontaviranomaiset voivat ohjata ja valvoa varhaiskasvatusta ja saada vertailtavaa tietoa eri toimijoilta.

Lue Talentian lausunto varhaiskasvatuslain muuttamisesta

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Marjo Katajisto, marjo.katajisto@talentia.fi, puh. 09 3158 6020

puheenjohtaja Tero Ristimäki, tero.ristimaki@talentia.fi, puh. 09 3158 6001