SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmän kehittämisessä merkittävä neuvottelutulos – uusia palkkaryhmiä ja uramahdollisuuksia sosiaalialan ammattilaisille
Kunta- ja hyvinvointialan neuvotteluosapuolten välillä on saavutettu merkittävä neuvottelutulos SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmän kehittämisessä. Neuvottelutulos mahdollistaa sosiaalialan ammattilaisille uusia palkkaryhmiä, joiden avulla palkkausta on mahdollista kehittää.
Uudistuksen tavoitteena on ollut selventää sosiaalihuollon tehtävien osaamis- ja vaativuuseroja sekä tarjota selkeämpi polku urakehitykselle. Jatkossa SOTE-sopimuksen erilaiset tehtäväkokonaisuudet sijoittuvat viiteen eri palkkausliitteeseen. Liitteiden sisällä on erilaisia palkkaryhmiä.
Kyseessä on ennen kaikkea rakenteellinen muutos, mutta palkka voi jo tässä vaiheessa nousta, jos palkkaryhmän uusi alaraja on korkeampi kuin nykyinen palkka.
– Huomionarvoista on se, että erilaisten tehtävien porrasteisuus eri palkkausliitteisiin mahdollistaa aikaisempaa joustavammat urapolut. Esimerkiksi sosionomitaustaisilla on nyt useita eri palkkaryhmiä. Muun muassa soveltuva lisäkoulutus on myös mahdollista ottaa huomioon arvioitaessa osaamista ja perehtyneisyyttä, kertoo Talentian neuvottelujohtaja Tuomas Hyytinen.
Hyytinen toimii Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn toisena edustajana SOTE-sopimuksen palkkaustyöryhmässä. Hän sanoo olevansa tyytyväinen uudistukseen.
– Talentia on tehnyt töitä sen eteen, että sosiaalialan korkeakoulutetut ovat uudessa palkkausjärjestelmässä hyvissä asemissa ja nyt kannamme tästä työstä hedelmää. Lisäksi on upeaa huomata, että sosiaalialan käsitteistöä on nyt aidosti saatu sisällytettyä SOTE-sopimuksen palkkausjärjestelmään, Hyytinen jatkaa.
Tehtävät jaetaan viiteen eri liitteeseen
Palkkausliitteet ovat jatkossa seuraavat:
- Johto- ja esihenkilötehtävät
- Erityisasiantuntijatehtävät
- Asiantuntijatehtävät
- Ammattitehtävät
- Muut ammattitehtävät ja peruspalvelutehtävät
Talentian jäsenet sijoittuvat liitteisiin 1–3.
Uudet palkkausliitteet sisältävät useampia palkkaryhmiä, joihin tehtäviä on jaoteltu sosiaalihuollon osalta työssä edellytetyn osaamisen ja vaativuuden perusteella.
Tehtävien sisällön perusteella esimerkiksi sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat voivat kuulua johto- ja esihenkilö -palkkaryhmään, sosiaalihuollon erityisasiantuntija -palkkaryhmään ja vaativat asiantuntijatehtävät -palkkaryhmään tai asiantuntija-ryhmään.
– Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi sosionomitaustaisille työntekijöille ja viranhaltijoille avautuu urapolku. Aikaisemminhan sosionomit oli yhdistetty KVTES-sopimuksessa pääsääntöisesti yhteen liitteeseen ja hinnoittelukohtaan, mistä käsin urakehitys oli hyvin vaikeaa, Hyytinen havainnollistaa.
Sosiaalityöntekijät kuuluvat johto- ja esihenkilö -palkkaryhmään sekä omaan palkkaryhmänsä erityisasiantuntijoiden liitteessä. Tehtävä ratkaisee, ei nimike.
Sote-alan palkkausjärjestelmän neuvottelut jatkuvat. Seuraavaksi osapuolet syventyvät tarkastelemaan palkkatasoja eri palkkaryhmissä. Tavoitteena on määrittää tarkemmin palkanmuodostus tehtävän vaatiman osaamisen ja vastuun perusteella. Lisäksi käsitellään erillisiä lisiä, jotka voivat liittyä tietyistä lisätehtävistä maksettaviin korvauksiin. Uusi valtakunnallinen malli korvaisi nykyiset paikalliset järjestelmät, jotka perustuvat tehtävän vaativuuden arviointiin.
Palkkausjärjestelmän uudistamisen taustalla on hyvinvointialueiden aloittaminen 2023 alusta ja sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön siirtyminen kunta-alan virka- ja työehtosopimuksesta (KVTES) SOTE-sopimuksen alle.
Lue myös:
Tuomas Hyytinen
(Uutista päivitetty 14.2.2024 klo 16.19: Lisätty webinaarin ilmoittautumislinkki)