Sosiaaliala ja varhaiskasvatus esille hallitusneuvotteluissa: ”Sosiaalihuolto ei ole talouden taakka”
Kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien hallitusneuvotteluissa luonnostellaan nyt hallitusohjelmaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Pöydällä on kuuden miljardin sopeutus julkiseen talouteen.
Talentia kehottaa hallitusneuvottelijoita nostamaan keskusteluun sosiaalihuollon ja varhaiskasvatuksen aiheita.
– Sosiaalihuolto ei ole talouden taakka. Vahvoilla sosiaalipalveluilla Suomi voi puuttua sosiaalisiin ongelmiin tehokkaasti, ja säästää muun muassa terveydenhuollon kustannuksissa, Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio sanoo.
Talentian hallitusohjelmatavoitteet ovat:
1. Sosiaalihuollon TKKI-rahoituksen tasoa nostetaan
Sosiaalialan tutkimukseen, koulutukseen, kehittämiseen ja innovaatioihin tulee tämän hallituskauden aikana satsata valtionrahoitusta lisäämällä, jotta sosiaalipalvelut ovat jatkossakin mahdollisimman tehokkaita ja vaikuttavia.
Kun sosiaalihuoltoon luodaan yliopistosairaaloita vastaavat rakenteet, palveluiden vaikuttavuutta voidaan myös seurata.
– Yhdistetään sosiaalihuollon tutkimus, kehittäminen, opetus ja asiakastyö. TKKI-investoinneilla tuotamme vaikuttavia palveluita, jotka lisäävät hyvinvointia, tukevat työkykyä ja edistävät osallisuutta, Karsio sanoo.
2. Osaavan sosiaalihuollon henkilöstön saatavuutta tuetaan laadukkaalla koulutuksella
Laadukas tutkintokoulutus ja sujuvat koulutuspolut tukevat sosiaalipalvelujen saatavuutta. Sosiaalialan korkeakoulutettujen aloituspaikkatarpeita ja koulutusmäärien lisäämistä tulee arvioida nyt. Lisäksi korkeakouluille on luotava rahoitusmalli, joka tukee tasapuolisesti eri sosiaalihuollon koulutusaloja.
Koulutuspolkuihin joustoa, korkeakouluille rahoitusmalli
– Sosiaalihuollon ammattihenkilölaki on laadukkaan asiakastyön kivijalka. Työtehtäviä tulee jakaa koulutuksesta saadun osaamisen mukaan, Karsio sanoo.
Talentia on mallintanut prosessia työnjaon selkeyttämiseen työpaikoilla: Lue lisää.
Varhaiskasvatuksen koulutuspolut kaipaavat niin ikään joustoa, ja YAMK-tutkinnon suorittaneille sosionomeille tulee saada kelpoisuus päiväkodin johtajan tehtävään.
– Sosionomien osaaminen tulee hyödyntää työvoimapulasta kärsivissä päiväkodeissa täysmääräisesti, Karsio painottaa.
3. Työuria pidennetään vahvistamalla työntekijöiden työkykyä ja työhyvinvointia
Pidennyksiä työurien alkuun, keskelle ja loppuun voidaan tehdä vain ja ainoastaan työhyvinvointia tukemalla.
– Sosiaalialalla etenkin psykososiaalinen kuormitus on suurta, Karsio kertoo.
– Siksi työntekijöiden työsuojelullisista oikeuksista ja velvollisuuksista on säädettävä laissa.
Talentia linjaa, että samapalkkaohjelmaa on jatkettava ja uudistettava uudella hallituskaudella. Palkkaus sosiaalialalla on saatava vastaamaan työn vaativuutta.
4. Tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia ja ehkäistään lapsiperheköyhyyttä
– Suomen on pidettävä huolta perheistään. Oikea-aikaisilla perustason sosiaalipalveluilla, kuten perhesosiaalityöllä ja kuraattoripalveluilla, vähennämme lastensuojeluasiakkuuksia ja ennaltaehkäisemme ylisukupolvisia ongelmia, Karsio sanoo.
Lisäksi lastensuojelulain kokonaisuudistusta tulee jatkaa, ja sosiaaliturvauudistuksen vaikutuksia lapsiperheköyhyyteen on arvioitava koko prosessin ajan.
Varhaiskasvatus kuntoon 1+1+1 -mallilla
Varhaiskasvatuslaki pitää laittaa pikaisesti remonttiin.
– Tarvitsemme kaikkiin päiväkoteihin moniammatillisen kasvatusyhteisön turvaamaan lapsen kehitystä. Varhaiskasvatuksen puutteet voidaan vielä korjata Talentian 1+1+1 –mallilla.
Mielenterveyskriisissä lapset ja nuoret ovat oma erityisryhmänsä, joka tarvitsee erityisesti matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluita. Sosiaalihuollon laillistetuille ammattihenkilöille tulee jatkossakin tarjota mahdollisuus kouluttautua psykoterapeutiksi, jotta ammattilaisten saatavuus turvataan.
– Sosiaalihuollon ammattihenkilöiden toteuttamia lyhyitä psykososiaalisia interventioita tarvitaan tukemaan mielenterveyttä, Karsio sanoo.
+ Terveydenhuollon ja vankiloiden sosiaalityölle tarvitaan omat säädökset
– Sosiaalihuoltolaki ja sosiaalihuollon ammattihenkilölaki kaipaavat vielä tähdennyksiä terveyssosiaalityön ja rikosseuraamusalalla tehtävän sosiaalityön osalta, Karsio kertoo.
Terveydenhuollossa toteutettavasta sosiaalityöstä ja -ohjauksesta tulee säätää osana sosiaalihuoltolakia. Rikosseuraamusalalla tehty sosiaalityö on puolestaan otettava sosiaalihuollon ammattihenkilölainsäädännön soveltamisalan piiriin.