Sama työ, eri palkka hyvinvointialueella – toimi näin
Pääsäännön mukaan samasta työstä on maksettava sama palkka. Mutta mikä neuvoksi, jos saat hyvinvointialueella eri palkkaa kuin samaa työtä tekevä työkaverisi?
Liikkeen luovutuksen jälkeen hyvinvointialueilla on harmonisaatioaika, jolloin työnantajalla voi olla lakiin perustuva oikeus maksaa samasta työstä eri palkkaa. Työnantajan on kuitenkin kohtuullisessa ajassa poistettava palkkaero. Kohtuullinen aika palkkaeron korjaamiseksi arvioidaan aina tapauskohtaisesti. SOTE-sopimuksessa on varattu harmonisoinnin kuluihin yhteensä kuusi prosenttia, jotka maksetaan kolmessa erässä: toukokuussa 2023 1,5 %, lokakuussa 2024 2,5 % ja toukokuussa 2025 2,0 %.
Huomaathan, että palkkaeron erotusta ei makseta takautuvasti, jos työnantaja tasaa palkkaeron kohtuullisessa ajassa liikkeen luovutuksen jälkeen. Jos harmonisointi pitkittyy, voidaan erotusta vaatia maksettavaksi.
Uuden työntekijän palkan sijoituttava vähimmäis- ja enimmäistason väliin
On siis mahdollista, että liikkeen luovutuksen jälkeen samaa työtä tehdään useilla, työehtosopimuksen vähimmäistason täyttävillä palkoilla. Mikäli työntekijä on palkattu hyvinvointialueelle kesken harmonisaatioajan ja palkka sijoittuu johonkin liikkeen luovutuksella siirtyneiden palkkojen vähimmäis- ja enimmäistason (ns. piikkipalkan) väliin, on tilanteeseen vaikea puuttua.
Lailla tai oikeuskäytännössä ei ole ratkaistu, minkä suuruista palkkaa tällaisessa tilanteessa uudelle työntekijälle on maksettava. Palkan tulee kuitenkin olla työnantajan palkkausjärjestelmän mukainen. Palkkaharmonisaatiota koskevia riitoja on korkeimman oikeuden ratkaistavana, ja oikeustilan toivotaan selkeytyvän niiden kautta.
Vaadi palkkasi korjaamista, jos uuden työntekijän palkka muita korkeampi
Työnantaja saattaa harmonisaatioaikana rekrytoida uusia työntekijöitä korkeammalla tehtäväkohtaisella palkalla kuin mitä yksikään liikkeen luovutuksella siirtynyt, samaa työtä tekevä työntekijä saa. Talentian näkemys on, että tällöin pakkaero ei perustu liikkeen luovutukseen ja lakiin vaan työnantajan toimintaan. Työnantaja rikkoo lakisääteistä tasapuolisuuden velvoitetta, joten korkeampaa palkkaa on maksettava välittömästi myös samaa työtä tekeville, liikkeen luovutuksella siirtyneille työntekijöille.
Vaadi tällöin palkkasi korjaamista ja ilmoita tilanteesta luottamusmiehellesi. Mikäli palkkaeroa ei pyynnöstäsi huolimatta korjata, saat luottamusmieheltäsi ohjeet jatkotoimien suhteen.