Palkkatasa-arvo vaatii lainsäädännön uudistamista
Palkkatasa-arvo on varmistettava lainsäädännöllä, vaatii Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia. Järjestö oli 27.10. sosiaali- ja terveysministeriön kuultavana hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelmasta, jolla tavoitellaan naisten ja miesten palkkaeron kaventamista.
– Työmarkkinoillamme on lyönyt melko hyvin läpi periaate siitä, että samasta työstä on maksettava sama palkka. Myös samanarvoisesta työstä pitäisi maksaa sama palkka, sanoo Talentian neuvottelupäällikkö Tiina Kinnunen.
Suomessa työmarkkinat ovat vahvasti sukupuolittuneet. Kasvatus- ja sosiaalialan työ on arvotettu palkkauksessa historiallisesti matalammalle tasolle kuin miesten työksi mielletty teollinen työ.
– Eri tehtäviä on voitava verrata keskenään, jos ne ovat samanarvoisia. Nykytilanteessa se on mahdotonta, sillä meillä ei ole säädetty samanarvoisesta työstä, sen arvioinnista ja arviointikriteereistä, Kinnunen sanoo.
Tehokkainta olisi säätää samapalkkaisuudesta
Talentia vaatii hallitusta tarttumaan ongelmaan. Tehokkain keino olisi säätää samapalkkaisuudesta, eli samanarvoisen työn arvioinnista, arvioinnin kriteereistä ja oikeussuojakeinoista.
– Näin pääsisimme kiinni työehtosopimusten ja alojen väliseen palkkaeroon ja saamaan esimerkiksi sosionomin ja insinöörin palkat vastaamaan toisiaan, Kinnunen sanoo.
Tällä hetkellä naisten ja miesten keskimääräinen palkkaero on noin 16 prosenttia. Palkkaero on Suomessa suurempi kuin EU-maissa keskimäärin. Tilannetta on yritetty muuttaa, mutta laihoin tuloksin.
– Työmarkkinoiden keinot on käytetty. Nyt tarvitsemme laintasoista normistoa, jotta samapalkkaisuus voi oikeasti toteutua, Kinnunen sanoo.
Talentia patistaa hallitusta tekemään samapalkkaisuuden eteen konkreettisia ja tehokkaita toimenpiteitä. Niistä voidaan sopia yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Lainsääsäädäntömuutokset on mahdollista viedä työehtosopimuksiin. Esimerkiksi perhevapaauudistus saatiin tehokkaasti ja nopeasti mukaan työehtosopimuksiin.