Tiedote

Odotettu muutos: Lasten kanssa työskentelevän rikostaustan voi 1.8. alkaen selvittää myös lyhytaikaisissa työsuhteissa

Työnantajilla on 1.8.2021 alkaen oikeus selvittää lasten kanssa työskentelevien rikostausta myös silloin, kun työntekijän työsuhde kestää alle kolme kuukautta. Lakimuutos auttaa suojelemaan lapsia entistä paremmin ja parantaa lasten oikeuksia, kiittää Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

– Laki ennaltaehkäisee ja suojelee lapsia hyväksikäytöltä. On hyvä, että lainsäädännöllä pyritään varmistamaan, etteivät lasten kanssa pääse työskentelemään henkilöt, jotka on tuomittu lasten seksuaalisesta riistosta tai hyväksikäytöstä, sanoo Talentian erityisasiantuntija Alpo Heikkinen.

Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä on ollut voimassa vuoden 2003 alusta. Lain mukaan alaikäisten parissa työskentelevien henkilöiden on esitettävä työnantajalle työ- ja virkasuhteen ottamisen yhteydessä rikosrekisteriote, jos työskentely kestää yli kolme kuukautta yhden vuoden aikana.

Elokuun alusta voimaan tuleva lakimuutos ei velvoita työnantajaa selvittämään lyhytaikaisen työntekijän rikostaustaa, vaan työnantaja voi käyttää omaa harkintaa ja riskiarviota. Aiemmin alle kolmen kuukauden sopimuksella työskentelevien rikostaustoja ei ole voitu tutkia.

Työnantajan on hyvä aina tarkastaa lasten kanssa työskentelevän rikostausta

Lakia sovelletaan työ- ja virkasuhteessa tehtävään työhön, johon pysyväisluonteisesti ja olennaisesti kuuluu ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoivaa tai huolenpitoa tai muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

– Lakimuutosta tukee se, että Suomella on lasten oikeuksiin liittyviä kansainvälisiä velvoitteita: Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaan lapsia on suojeltava seksuaaliselta riistolta ja hyväksikäytöltä. Yleissopimuksessa on myös määräyksiä lasten kanssa työskentelevien rekrytoinnista, Heikkinen korostaa.

Hän toivoo, että työnantajat selvittävät aina lasten kanssa työskentelevän rikostaustan, vaikka työsuhde kestäisi vain hetken.

– Työnantaja vaikuttaa toiminnallaan merkittävästi organisaation asiakasturvallisuuteen. Johtamisella varmistetaan, että työntekijöillä on työhön vaadittu osaaminen ja eettisesti kestävät toimintatavat, Heikkinen sanoo.