Muista nämä, jos sinut lomautetaan
Lomauttaminen tarkoittaa, että työnantaja keskeyttää sopimukseen perustuvan työnteon ja palkanmaksun väliaikaisesti.
Kyseessä on työnantajan yksipuolinen säästötoimi, jolloin työnantajalla ei joko ole tarjota työtä tai sillä ei ole rahaa maksaa palkkoja.
Koronapandemiasta seuranneen poikkeustilan vuoksi lomautukset ovat lisääntyneet. Muista nämä, jos olet lomautusuhan alla tai sinut lomautetaan.
1. Ennen lomautuksen alkamista olet normaalisti töissä
Ennen lomautuksen alkamista olet normaalisti töissä. Jos omaa työsopimuksen mukaista työtä ei ole, työnantaja saa tilapäisesti antaa sinulle tehtäväksi muuta sopivaa työtä. Sopivalla työllä tarkoitetaan koulutukseesi, osaamiseesi ja työkokemukseesi nähden sopivaa työtä. Jos työ on uutta, voit pyytää siihen perehdytystä. Jos mitään työtä ei ole tarjolla, sinun on mahdollista sopia saldojen, ylitöiden tai vuosilomien pitämisestä.
Vahvistettuun työvuoroluetteloon saa tehdä muutoksia vain työntekijän suostumuksella tai painavasta syystä. Pelkästään koronaviruksen olemassaolo ei ole painava syy. Painava syy voisi olla se, että puolet henkilöstöstä on poissa töistä sairastuttuaan. Normaalitilanteessa työnantaja voi yksipuolisesti määrätä vuosilomasta pidettäväksi 30.4.2020 mennessä vain talviloman. Vuosiloman aloittamisesta työnantajan on ilmoitettava viimeistään kahta viikkoa ennen sen alkamista. Vuosiloman pitämisestä muutoin voidaan sopia, jos sekä työntekijä että työnantaja suostuvat järjestelyyn.
2. Työnantajan tulee toimittaa lomautusilmoitus
Jos sinut lomautetaan, tulee työnantajan toimittaa lomautusilmoitus, jossa on mainittu lomautuksen peruste, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto.
Koronapandemian vuoksi maassa vallitsee poikkeustila ja lomautusprosessia on tilapäisesti nopeutettu. Yksityissektorilla yhteistoimintaneuvottelut voidaan käydä 5 päivässä ja lomautusilmoitusaika on lyhennetty 5 päivään. Yksityissektorilla määräaikainen työntekijä voidaan lomauttaa samoin perustein kuin vakinainen ja koeaikapurku on mahdollinen myös taloudellisin ja tuotannollisin perustein.
Kunnissa on puolestaan mahdollistaa tietyin edellytyksin YT-lain määräajoista poikkeaminen. Kunnissa (Kvtes) lomautuksen alkamisesta tulee ilmoittaa edelleen kuukautta ennen lomautuksen alkamista.
Työntekijänä sinun on syytä muistaa, että työnantaja päättää lomautuksesta yksipuolisesti ja vastaa myös prosessista. Asia voidaan jälkikäteen riitauttaa, jos on epäily, että prosessissa on tapahtunut virhe.
3. Ilmoittaudu työnhakijaksi heti lomautuksen alkaessa
Kun lomautus alkaa, ilmoittaudu työ- ja elinkeinotoimiston verkkopalvelussa työnhakijaksi, jotta olet lomautusaikana oikeutettu työttömyysturvaan. Jos työssäoloehtosi täyttyy, eli olet ollut liiton työttömyyskassan jäsen vähintään 26 viikkoa, työttömyysturvan maksaa sinulle Talentian työttömyyskassa Erko. Suunnitteilla on, että ajalla 1.1.–31.12.2020 alkaneissa työsuhteissa työssäoloehto lyhenee 26 viikosta 13 viikkoon.
Jos työssäoloehtosi ei ole vielä täynnä – olet esimerkiksi opiskelija tai ollut työelämässä vain vähän aikaa – työttömyysturvasi maksaa Kela. Suunnitteilla on muutos, että nyt poikkeustilanteessa työttömyysturvassa ei olisi omavastuupäiviä, vaan sitä saisi heti ensimmäisestä työttömyys- tai lomautuspäivästä. Normaalitilanteessa omavastuuaika on viisi päivää.
Ilmoita lomautuksesta tai työttömyydestä myös Talentialle jäsensivujen kautta. Jäsenmaksu palkattomalta ajalta on 6 euroa kuukaudessa. Saat laskun automaattisesti palkattomalle ajalle, kun olet ilmoittanut ajankohdan jäsensivuilla.
4. Jos lomautuksesi aikana ilmaantuu uutta työtä, työnantajan tulee tarjota sitä lomautetuille
Jos lomautuksesi aikana ilmaantuu uutta työtä, työnantajan tulee tarjota sitä lomautetuille. Lomautuksen voi normaalitilanteessakin perua, siirtää tai keskeyttää tietyillä aikavarauksilla. Valmiuslain mukaan terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa, pelastustoimessa, hätäkeskustoiminnassa ja poliisitoimessa työskentelevien jo myönnettyihin ja aloitettuihin lomiin voidaan kriisitilanteessa tehdä muutoksia ja työntekijä voidaan velvoittaa palaamaan töihin välittömästi tai heti kun se on mahdollista.
5. Lomautuksen aikana voit tehdä työtä toiselle työnantajalle
Lomautuksen aikana työsuhde nykyisen työnantajan kanssa säilyy muuten voimassa. Kun olet lomautettu, voit vapaasti mennä muille työnantajille töihin.
Jos oma työnantaja kutsuu sinut takaisin töihin, irtisanomisaika toiselta työnantajalta on poikkeuksellisen lyhyt. Jos haluaisit mieluummin jäädä toiselle työnantajalle töihin, olisi sinun normaalitilanteessa mahdollista irtisanoutua vakinaiselta työnantajaltasi. Koronapandemian vuoksi vallitsee poikkeustilanne ja irtisanomismahdollisuutta on kavennettu ja -aikoja pidennetty, jos vakinaisella työpaikalla työtilanne on kriittinen. Poikkeusmahdollisuus irtisanomisajoissa koskee terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa, pelastustoimessa ja hätäkeskustoiminnassa sekä poliisitoimessa työskenteleviä.
Jos menet lomautusaikana töihin, tulee sinun tehdä siitä ilmoitus TE-palveluihin.
Poikkeustilanteessa ohjeet saattavat muuttua nopeastikin. Seuraa Talentian tiedotusta.
(Uutista muokattu 8.4.2020. Lisätty Talentian jäsenmaksuun liittyvä tieto lomautuksen tai työttömyyden aikana: kohta 3.)