Uutinen

Lämmin kiitos jokaiselle lakkoon osallistuneelle talentialaiselle!

Toinen Talentian kunta-alan jäseniä koskenut neuvottelujärjestö JUKOn lakko toteutettiin 12.– 13.4. Tampereella ja Kuopiossa. Lakon taustalla oli kunta-alan neuvotteluiden lukkiutuminen. Molemmissa lakkokaupungeissa osoitettiin lakkopäivinä mieltä kunta-alan oikeudenmukaisen palkkauksen puolesta.

– Sosiaalialan korkeakoulutetut olivat upeasti esillä niin mielenosoituksissa kuin mediassa. Suuri kiitos jokaiselle talentialaiselle, joka osallistui lakkoon koko alamme puolesta. Pidetään lippu korkealla! Sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Sovittelu uusien sopimusten syntymiseksi jatkuu. Talentia pysyy tavoitteessaan monivuotisesta, sopimuskaudet ylittävästä palkkaohjelmasta sosiaalialan korkeakoulutetuille niin varhaiskasvatuksen kuin sosiaalipalveluiden sektoreilla.

Näin haet lakkoavustusta

Talentia maksaa lakkoavustusta lakkoon osallistuville jäsenille, jotka menettävät palkkatulonsa lakkopäiviltä. Lakkoavustuksen määrä ennen ansiotuloveron ennakonpidätystä on 116 euroa/lakkopäivä. Avustuksesta veloitetaan veroennakonpidätys 45 % automaattisesti ja tilitetään toimestamme verottajalle. Verokorttia ei näin ollen tarvitse toimittaa Talentialle. Jäsenelle tilille maksettava lakkoavustus on ennakonpidätyksen jälkeen 76 euroa/päivä.

Lakkoavustukseen ovat oikeutettuja lakon piiriin kuuluvat, Talentian prosenttiperusteista jäsenmaksua (1,35 %, max 45 euroa) maksavat jäsenet. Lakkoavustuksen maksamisen ehtona on, että jäsen on liittynyt Talentiaan viimeistään lakkoa edeltävänä päivänä. Lakkoavustus maksetaan uudelle jäsenelle takautuvasti, kun jäsenellä on kolmen kuukauden prosenttiperusteiset työssäkäyvän jäsenen jäsenmaksut maksettuna. Jäsenen on toimittava liiton lakkoa koskevien päätösten ja ohjeiden mukaisesti. Lakkoavustusta ei makseta, mikäli jäsen on laiminlyönyt jäsenmaksunsa.

Voit hakea lakkoavustusta kirjautumalla omilla verkkopankkitunnuksilla Talentian sähköiseen asiointipalveluun www.talentia.fi. Siirry etusivulta Päivitä jäsentietosi -osioon. Löydät täältä Lakkoavustus-kohdan, jonne tulee täydentää ja tallentaa pyydetyt tiedot. Tarkistathan samalla kirjautumiskerralla jäsentietosi, erityisesti työsuhteesi osalta.