Julkisalojen palkkaohjelma on elintärkeä palkkaeron kaventamisessa
Sukupuolten palkkaero on edelleen suuri, ja ilman julkisen sektorin palkkaohjelmaa ero uhkaisi kasvaa entisestään, toteaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.
Sosiaali- ja terveysministeriön Tilastokeskukselta tilaaman tuoreen tutkimuksen mukaan naiset ansaitsevat kaikilla aloilla vähemmän kuin miehet. Etenkin naisvaltaisella sosiaali- ja terveyspalvelualalla palkat ovat miesvaltaisia aloja merkittävästi heikommat.
– Hyvinvointialueille ja kuntiin vuosille 2022–2027 sovittu palkkaohjelma on elintärkeä. Sen avulla palkkaeroa saadaan kavennettua, vaikka kirittävää edelleen riittää, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.
Julkisella sektorilla ero on hieman kaventunut vuosina 2013–2020, mutta tämä johtuu lähinnä siitä, että naiset ovat siirtyneet paremmin palkattuihin tehtäviin.
Tutkimus osoittaa, että samapalkkaisuuden saavuttamiseksi tarvitaan toimia. Erityistä huomiota on kiinnitettävä naisvaltaisiin aloihin, joissa segregaatio ja palkkaero ovat merkittävät.
– Nyt hallitus kuitenkin torppaa tehokkaat keinot, joilla palkkaeroa voitaisiin kaventaa. Vientivetoinen palkkamalli vie naisvaltaiselta sosiaalialalta mahdollisuuden nousta palkkakuopasta. Palkkaerot alkavat entisestään kasvaa, Karsio sanoo.
Yksityisellä sosiaalipalvelualalla palkkakuoppa on vielä syvempi kuin julkisella sektorilla. Alalla on käynnissä veto- ja pitovoimahanke, jolla pyritään kuromaan palkkaeroa suhteessa julkiseen sektoriin. Myös tämä hyvä kehitys on vaarassa katketa.