Hyvinvoivat työntekijät ovat EU:n talouden tukiranka – Talentia julkaisi eurovaalitavoitteensa
Euroopan unionin on tehtävä konkreettisia toimia työturvallisuuden ja mielenterveyden parantamisen eteen, painottaa Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia eurovaalitavoitteissaan.
– Kymmenet miljoonat EU-kansalaiset kärsivät työperäisestä stressistä ja mielenterveyden häiriöistä. Se tulee kalliiksi. EU:ssa on toimittava entistä ponnekkaammin sen eteen, että työpaikoilla voidaan hyvin, sanoo Talentian erityisasiantuntija Heidi Pekkarinen.
Talentia ehdottaa, että EU-tasolla säädetään direktiivi työn psykososiaalisten riskien ja mielenterveysongelmien ehkäisemiseksi. EU-jäsenmaiden puolestaan pitää jatkossakin suunnata rahaa hankkeille, joilla tuetaan työturvallisuuden kehittämistä. Erityisen tärkeää tämä on psykososiaalisten riskien ennaltaehkäisyssä ja hallinnassa.
Talentia kehottaa työstämään EU:n mielenterveysohjelmaa yhä kunnianhimoisemmaksi ja konkreettisemmaksi. EU-jäsenmaiden tulee lisäksi edelleen rahoittaa mielenterveyshankkeita ja vahvistaa mielenterveyttä tukevia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita.
– Kun työntekijät jaksavat työssään, parantaa se EU-talouden kestävyyttä ja kilpailukykyä. Samalla yhteiskunta säästää muun muassa terveydenhuoltokustannuksissa ja muissa kuluissa, Pekkarinen sanoo.
Talentian tavoitteet Euroopan parlamentin vaaleissa:
1. Työturvallisuuden ja työsuojelun parantamista on jatkettava
Työn psykososiaaliset riskit ovat merkittävä ongelma niin kansanterveydelle kuin kansantaloudelle. Silti työn psykososiaalisista riskitekijöistä ei ole vielä säädetty direktiiviä EU-tasolla.
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) tutkimuksessa 88 prosenttia työnantajista kertoo, että heille työterveydestä ja -turvallisuudesta huolehtimisen tärkein syy on halu noudattaa lainsäädäntöä.
EU:n työterveys- ja työturvallisuuspolitiikassa tarvitaan tehokkaita lainsäädäntötoimia, jotta työntekijöiden terveys ja turvallisuus voidaan varmistaa.
Talentian ehdotukset toimenpiteiksi:
- On säädettävä työn psyykkisiä riskejä ja mielenterveyttä koskeva direktiivi, jolla voidaan estää työpaikan psykososiaalisia riskejä.
- EU-maissa on lisättävä tietoa työperäisistä psykososiaalisista riskeistä ja annettava eri alojen työntekijöille riskien ehkäisemistä varten yksinkertaisia käytännön välineitä.
- Psykososiaalisesti kuormittavaa työtä tekevien työntekijöiden tukea on vahvistettava niin kansallisella kuin EU-tasolla.
- EU-tasolla on pienennettävä riskejä, jotka johtuvat työn rakenteellisista ongelmista, kuten heikosta työn suunnittelusta tai huonosta johtamisesta.
- EU-tasolla on luotava mekanismeja edellä mainittujen riskien ehkäisemiseksi ja niistä kärsineiden työntekijöiden töihin palaamisen tueksi.
Työmarkkinaosapuolten yhteistyötä on parannettava EU:ssa ja kansallisella tasolla, jotta työelämän murrokseen voidaan vastata työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta vahvistamalla.
2. Mielenterveyden edistämistä on lujitettava
Euroopan elin- ja työolojen kehittämissäätiön (Eurofound) ja Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) mukaan Euroopassa neljäsosa työntekijöistä kärsii liiallisesta työperäisestä stressistä ja noin puolet työntekijöistä arvioi stressin yleiseksi työpaikallaan. Yli puolet kaikista menetetyistä työpäivistä johtuu stressistä.
Suomessa eniten sairauspoissaoloja aiheuttavat mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt Kelan tilastojen mukaan. Talentian työolobarometrista taas selviää, että sosiaalialan korkeakoulutetuista yli puolet uskoo työhyvinvointinsa ja työkykynsä heikentyvän.
Jo ennen koronapandemiaa noin 84 miljoonaa ihmistä kärsi EU:ssa mielenterveysongelmista. Mielenterveyskriisi Euroopassa maksaa vuosittain satoja miljardeja euroja.
Talentian ehdotukset toimenpiteiksi:
- EU:n on jatkettava työtä kohti entistä kunnianhimoisempaa mielenterveysstrategiaa.
- EU-jäsenmaiden tulee edelleen rahoittaa mielenterveyshankkeita ja vahvistaa mielenterveyttä tukevia sosiaalisia ja yhteiskunnallisia rakenteita.
- Mielenterveys on otettava osaksi työterveys- ja työturvallisuusvalmiutta koskevia suunnitelmia.
Lue lisää: Talentian eurovaalitavoitteet
Lisätietoja: