Tiedote

Hyvä käytäntö -palkinto maahanmuuttajia auttavalle toimintamallille

Maahanmuuttajia auttava Kototori-toimintamalli on saanut Talentian Hyvä käytäntö -palkinnon, joka jaettiin Sosiaalialan asiantuntijapäivillä 5.3. Tampereella.

Tampereella sijaitseva Kototori on matalan kynnyksen kohtaamispaikka, jossa kotoutumisensa alkuvaiheessa olevat maahanmuuttajat saavat neuvontaa ja ohjausta omalla äidinkielellään. Pääperiaatteena on, että asiakas saa kaiken tarvitsemansa palvelun samasta paikasta.

Kototori on osa monitoimijaista TEKO-hanketta. TEKO-hanketta koordinoi Tampereen ev. lut. seurakuntayhtymä ja sen osatoteuttajina toimivat Tampereen kaupunki, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu.

Tampereen kaupungin maahanmuuttajapalvelut vastaa Kototorin neuvontatyön ylläpitämisestä yhdessä moniammatillisen tiimin kanssa. Kototorilta maahanmuuttaja saa apua esimerkiksi asumiseen, koulutukseen ja työnhakuun liittyvissä kysymyksissä. Toiminnassa on mukana myös yhteisöneuvojia, alueen asukkaita, seurakunnan työntekijöitä, opiskelijoita ja vapaaehtoisia.

– Kototorissa on hienoa se, että työntekijät jalkautuvat sinne, missä asiakkaat ovat. Huomionarvoista on myös työn asiakaslähtöisyys. Kototoriin voi tulla asioimaan ilman ajanvarausta, perustelee palkintoraati valintaansa.

Kiitosta saa myös se, että eri alojen ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä vapaaehtoisten kanssa. Maahanmuuttajien kotouttaminen ei ole vain yhden ammattiryhmän tehtävä, vaan siihen osallistuu koko yhteisö.

Kototori aloitti toimintansa Tampereen Hervannassa kaksi vuotta sitten, ja siellä käy päivittäin 12 – 54 asiakasta. Kototorin kaltaiselle matalan kynnyksen palvelulle oli tarvetta, sillä kaupunginosan asukkaista noin 20 prosenttia on vieraskielisiä.

Työn tuloksena on pystytty ennaltaehkäisemään ongelmia, kun ihmiset ovat tienneet paikan, mistä hakea apua. He kertovat Kototorin auttaneen suomalaiseen yhteiskuntaan tutustumisessa ja kielen oppimisessa.

Hyvä käytäntö -palkintoraati koostuu Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian, Innokylän, Tampereen yliopiston, Tampereen ammattikorkeakoulun ja Globex Information Oy:n edustajista.

Mikä Hyvä käytäntö -palkinto:

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia myöntää Hyvä käytäntö -palkinnon alan käytännölle, joka on helposti sovellettava, asiakkaiden ja työntekijöiden hyväksi havaitsema, yhteiskunnallisesti vaikuttava ja arvioitu.

Tänä vuonna palkinto jaettiin 12. kerran. Palkinto on 3000 euroa ja matka sosiaalialan konferenssiin. Voittaja valittiin 38 palkintoehdokkaan joukosta.
Palkinnon tavoitteena on edistää toimivien ja tuloksellisten sosiaalialan ammattikäytäntöjen ja kehittämistä ja levittämistä.

Lisätietoja palkinnosta antaa Talentian ammattiasioiden päällikkö Marjo Varsa, marjo.varsa@talentia.fi, puh. 09 3158 6022.