Tiedote

Hallituksen on nyt lunastettava lupauksensa sosiaalialalle

Lastensuojeluun on saatava mitoitus ja sote-keskusten kehittämisohjelma aloitettava

Lastensuojeluun on säädettävä pikaisesti henkilöstömitoitus, jossa yhdellä sosiaalityöntekijällä on vastuullaan korkeintaan 25 lasta, vaatii Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

Hallitus käsittelee parhaillaan ensi vuoden talousarviota. Se on luvannut toteuttaa lastensuojelun henkilöstömitoituksen asteittain: vuonna 2022 työntekijällä olisi 35 asiakasta, hallituskauden lopulla 30.

– Lastensuojelua tarvitsevilla lapsilla ei ole neljä vuotta aikaa odottaa henkilöstömitoitusta. Rahat mitoitukseen on saatava jo ensi vuoden budjettiin, sanoo Talentian puheenjohtaja Tero Ristimäki.

Joko on so-uudistuksen aika?

Talentia esittää, että sote-keskusten kehittämisohjelma ja sosiaalihuollon pysyvä tutkimus- ja kehittämisrakenteen valmistelu käynnistetään heti. Hallitus on luvannut rahoitusta sosiaalityön tutkimukseen, joten nyt on aika lunastaa lupaukset. Esimerkiksi lääketieteen tutkimukseen on vakiintunut valtion rahoitus.

– Sote-uudistusta valmisteltiin edellisen hallituksen toimesta terveydenhuollon ehdoilla, jolloin sosiaalihuollon merkitys jäi vähemmälle huomiolle. Olisiko jo so-uudistuksen aika? Ristimäki kysyy.

Sosiaalipalvelut ovat merkitykseltään vähintään yhtä tärkeitä kuin terveydenhuollon palvelut, joten siksi niiden kehittämiseen on annettava rahaa. Kun ihminen saa apua ajoissa, säästää se yhteiskunnan kustannuksia myöhemmin. Siksi tulevaisuuden sote-keskuksista on saatava yksilöllisiä sosiaalipalveluita.

– Sosiaalityön tutkimusta ja sitä tukeva valtionrahoitus ja sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiotutkimus on syytä kytkeä sote-keskusten kehittämisohjelmaan ja sote-keskuskokeiluihin. Sote-palveluiden kehittämiseen tarvitaan tutkittua tietoa, joten sosiaalityön ja sosiaalipalveluiden tietopohjaa on vahvistettava, Ristimäki sanoo.

Varhaiskasvatuksen opettajia tarvitaan ammattikorkeakouluista

Pula varhaiskasvatuksen opettajista on vaarassa pahentua entisestään tulevaisuudessa. Talentian mielestä opettajapula ja henkilöstön vaihtuvuuden kasvu estetään vain sillä, että varhaiskasvatukseen suuntautuneille sosionomeille palautetaan varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Tämä vaatii varhaiskasvatuslain muuttamista.

– Kevään yhteishaussa varhaiskasvatuksen opettajan yliopisto-opintoihin oli paikoin vähemmän ensisijaisia hakijoita kuin aloituspaikkoja. Sosionomitutkinto sen sijaan on vetovoimainen. Syksyllä opintonsa aloittavat sosionomit jäävät kuitenkin viimeisiksi, jotka voivat varhaiskasvatuslain mukaan valmistua varhaiskasvatuksen opettajiksi ammattikorkeakoulusta, Ristimäki pahoittelee.

Talentia muistuttaa hallitusta siitä, että se on luvannut arvioida varhaiskasvatuksen henkilöstö- ja lisäkoulutustarpeet. Työuralla eteneminen on edellytys henkilöstön hyvinvoinnille, pysyvyydelle ja pitkille työurille.

– Varhaiskasvatukseen suuntautuneen sosionomi (AMK) -tutkinnon suorittaneille on avattava mahdollisuus saada lisäkoulutuksella kelpoisuus toimia esiopetuksessa opettajana. Opintopolut erityislastentarhanopettajaksi on myös avattava. Sosionomi (YAMK) -tutkinnon suorittaneelle, varhaiskasvatuksen opettajaksi valmistuneelle sosionomille tulee avata kelpoisuus päiväkodin johtajaksi, Ristimäki sanoo.

Lisätietoja: puheenjohtaja Tero Ristimäki, tero.ristimaki@talentia.fi, puh. 09 3158 6001