Tiedote

Hallituksen lastensuojelusäästöt ontuvat – onko taustalla ymmärryksen puute?

Hallitus ajaa sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuusehtojen alentamista lastensuojelussa. Se katsoo, että näin hyvinvointialueet saavat nykyistä helpommin työntekijöitä lastensuojeluun ja samalla säästävät kaksi miljoonaa euroa. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ihmettelee laskelmia.

– Vaikuttava ja kustannustehokas työ edellyttää osaamisen vahvistamista, ei heikentämistä. Alalle saadaan päteviä sosiaalityöntekijöitä, kun huolehditaan riittävistä resursseista. Näin tarve sijaisiin vähenee. Lastensuojelu on alan vaativinta työtä, eikä ole työntekijöiden eikä perheiden edun mukaista, että nyt alalla käytetään runsaasti sijaisuuksia, painottaa Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio.

Hyvinvointialueet eivät tule myöskään saamaan säästöjä sosiaalityöntekijöiden sijaisten palkoista. Sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaan tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena käytetään ensisijaisesti viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuutta.

Lasten oikeudet vaarassa

Lastensuojelussa tehdään alan vaativinta työtä. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä käyttää julkista valtaa ja valmistelee esimerkiksi huostaanottoja. 

– Lasten oikeudet ja asiakasturvallisuus vaarantuvat, jos hallituksen suunnitelma lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuusehtojen heikennyksestä menee läpi. Myös sijaisten oikeusturvan kannalta tilanne on huolestuttava, Karsio sanoo.

Talentia kehottaa hallitusta puuttumaan oikeilla keinoilla lastensuojelun ongelmiin.

– Lastensuojelun työvoimapula johtuu työoloista. Raskaasta työstä maksetaan liian vähän, ja työntekijöillä on liikaa asiakkaita. Nämä asiat on korjattava, muuten lastensuojelun tilanne ei parane.

Vetoomus lastensuojelun puolesta

Talentia ja Sosiaalityöntekijöiden seura ovat tehneet yhteisen vetoomuksen lastensuojelun puolesta. Vetoomuksessa vaaditaan sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuuksien säilyttämistä ja lastensuojeluun lisärahaa. Nimiä vetoomukseen on muutamassa päivässä tullut melkein 2000.

Järjestöjen tavoitteena on päästä luovuttamaan vetoomus sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle ennen kuin esitys sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuuksista etenee eduskuntakäsittelyyn.   

Hallituksen toimet heikentävät lastensuojelua

Hallitus esitti yllättäen kehysriihessä, että lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuusvaatimuksia joustavoitetaan. Vähän aiemmin hallitus oli käynnistänyt sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain uudistuksen.

Nyt sosiaalityöntekijän sijaisena voi toimia enintään vuoden ajan henkilö, joka opiskelee yliopistossa sosiaalityötä pääaineena ja joka on suorittanut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun.

Hallituksen suunnitelman mukaan sosiaalityöntekijöiden sijaisina voisivat jatkossa toimia myös sosiaalityötä sivuaineena yliopistossa tai avoimessa yliopistossa opiskelleet. Näihin opintoihin ei kuulu käytännön harjoittelua eikä välttämättä edes sosiaalioikeuden opintoja.

Lisätietoja:

Jenni Karsio

Puheenjohtaja
Yhteiskunta-, sopimus- ja järjestöpolitiikka, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kansainväliset asiat
09 3158 6001, 044 541 5955