Uutinen

Elokuussa maksetaan palkankorotuksia yksityisellä sosiaalipalvelualalla

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevät saavat elokuussa palkankorotuksia, kun maksuun tulevat yleis- ja taulukkopalkkakorotukset.

Kaikki yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvat saavat 1.8.2024 lukien 2,4 prosentin yleiskorotuksen henkilökohtaiseen palkkaansa.

Vähimmäistaulukkopalkkoja korotetaan lisäksi niin, että kunkin vaativuusryhmän (A-F) alinta G-palkkaluokkaa korotetaan 1,6 prosenttia (vaativuusryhmissä A-B) tai 1,8 prosenttia (vaativuusryhmissä C-F). 

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevät saivat aiemmin tänä vuonna myös 470 kertaerän. Varhaiskasvatuksessa työskenteleville kertaerä maksettiin toukokuun palkanmaksun yhteydessä, muille sopimukseen kuuluville kesäkuussa.

Seuraavat palkankorotukset vuoden päästä

Seuraavan kerran yksityiseen sosiaalipalvelualan sopimukseen kuuluville maksetaan palkankorotuksia 2025 elokuussa. Silloin palkkoihin tulee 1,0 prosentin yleis- ja taulukkokorotus 1.8.2025 lukien.

Lisäksi vähimmäistaulukkopalkkoja korotetaan kaikissa kuudessa vaativuusryhmässä. Vähimmäistaulukkopalkat nousevat kaikissa palveluslisäportaissa A-B-palkkaryhmissä 1,0 prosenttia ja C-F-palkkaryhmissä 1,2 prosenttia. 

Lisäksi varhaiskasvatuksessa työskentelevät saavat 150 euron kertaerän toukokuun 2025 palkanmaksun yhteydessä.

Muulla TES-toimialalla kuin varhaiskasvatuksessa jaetaan 0,7 prosentin paikallinen erä 1.8.2025. 

Yksityisen sosiaalipalvelualan sopimus on voimassa 31.12.2025 asti.