Tiedote

Budjettiriihi lähestyy: Hallituksen tarjoama cocktail ei tuo säästöjä hyvinvointialueille

Hallitus kokoontuu budjettiriiheen ensi viikon tiistaina. Talentia vetoaa hallitukseen, jotta se peruisi sosiaalihuollon säästöt. Sosiaalihuollon palvelujen leikkaukset ja ammattihenkilölain muutokset eivät helpota hyvinvointialueiden taloustilannetta tai työvoimapulaa.

Kevään kehysriihessä hallitus linjasi sadan miljoonan euron leikkauksista sosiaalihuollon palveluihin. Sosiaalihuoltolain alaisuuteen kuuluvat esimerkiksi lastensuojelu, perhetyö, mielenterveys- ja päihdetyö ja ongelmia ennaltaehkäisevä tuki.  

Kehysriihessä linjatut säästöt kohdistuvat jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin ihmisiin. Lisäksi huhtikuun toimenpidepakettiin sisältyi erillisratkaisu sosiaalihuollon ammattihenkilölain sisällöstä.  

Kyseisellä lakimuutoksella kelpoisuusehtoja höllennettäisiin niin, että jatkossa tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voisi toimia enintään vuoden ajan myös henkilö, joka on suorittanut soveltuvan sosiaalialan korkeakoulututkinnon osana tai sen lisäksi sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun.  

Nykyinen laki edellyttää, että henkilö opiskelee sosiaalityötä yliopistossa ja on suorittanut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelun. Muutoksen myötä tilapäisten sosiaalityöntekijöiden taustakoulutusten kirjo laajenisi merkittävästi, ja näin lain ongelmia aiheuttanut tulkinnanvaraisuus vain kasvaa. Tulkintaa jättää myös se, tarkoittaako vuoden mittainen sijaisuus sitä, että vuoden jälkeen saman työntekijän sijaisuutta voidaan jatkaa toisella vuoden mittaisella työsuhteella.  

Sosiaalihuollon leikkauksilla ja ammattihenkilölain uudistuksella hallitus pyrkii keventämään hyvinvointialueiden taloudellista ahdinkoa ja sosiaalialan työntekijäpulaa, mutta Talentian mukaan helpotusta ei näillä keinoilla ole luvassa. 

– Ammattihenkilölakiin kajoaminen yhdessä sosiaalihuollon palvelujen leikkausten kanssa on vaarallinen cocktail niin ammattilaisille kuin asiakkaillekin. Mikäli ihmiset eivät saa tukea ajoissa, sosiaaliset, psyykkiset ja fyysiset ongelmat syvenevät, ja tarve raskaampiin palveluihin kasvaa. Ennaltaehkäiseviin ja perustason palveluihin satsaaminen on paljon kannattavampaa taloudellisesti ja inhimillisesti, sanoo Talentian yhteiskuntavaikuttamisen johtaja Jenny Suominen.  

Ei kustannusvaikutuksia

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattilaisten osalta huolestuttavin päätös koskee juuri sosiaalihuollon ammattihenkilölakiin kaavailtuja muutoksia. Talentia on heinäkuussa antanut lausunnon lakiesityksen luonnoksesta.  

– Huomionarvoista on, että edes hallituksen esitystä puoltaneet tahot eivät vahvista esitykselle laskettuja säästäviä vaikutuksia, Suominen huomauttaa.   

Ammattihenkilölaki on alun perin ollut tarkoitus uudistaa kokonaisuutena siten, että uusi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölait yhdistävä laki tulisi voimaan vuonna 2026. Talentia vetoaa hallitusta etenemään uudistuksen kanssa huolellisesti alkuperäisen suunnitelman mukaan.  

– Sosiaalityöntekijöitä on Valviran rekisterissä riittävästi hyvinvointialueiden tarpeisiin, ja ylikin. Ongelmana on, että ammattilaiset valitsevat töitä mieluummin muualta. Tähän tosiasiaan ei kelpoisuuksiin kajoaminen auta, Suominen muistuttaa.  

Avainasemassa ovat Talentian mukaan riittävä palkka, kohtuullinen asiakasmäärä ja hyvä johtaminen. Ammattilaisten välistä työnjakoa tulee lisäksi hioa, ja ydintehtävään kuulumattomia töitä tulee voida jakaa esimerkiksi sihteereille.  

Talentia penää hallitukselta kädenojennusta hyvinvointialueiden suuntaan lisärahoituksen muodossa. Lisäksi painetta alueiden alijäämien korjaamiseen on kevennettävä, sillä takarajaksi on nyt annettu vuosi 2026. 

Kelpoisuusehtojen muuttamista vastustava Pelasta SOS –vetoomus luovutetaan sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle perjantaina 6.9.    

Lisätietoja:

Jenny Suominen

Yhteiskuntavaikuttamisen johtaja
Ammatillisen edunvalvonnan yksikön esihenkilö. Yhteiskuntavaikuttaminen.
09 3158 6021, 0504911401