Kenelle hyvinvointi kuuluu?

Kannanotto sosiaalialan tulevaisuudesta 8.6.2024
Kenelle hyvinvointi kuuluu?

Sosiaalialasta keskustelua on käyty tulevien sosiaalialan ammattilaisten yli ja heidän tukemisensa on jäänyt toissijaiseksi.

Sosiaalialan työolobarometri, jonka Talentian toteutti alkuvuodesta kertoo, ettei alaa nähdä vetovoimaisena. Alan työelämää kokeilleet opiskelijat ovat ilmaisseet toistuvasti, että työn vaativuus ja siinä kuormittuminen saavat jopa harkitsemaan alan vaihtoa.

Opiskelijat tuovat esiin pelkoaan siitä, että jotain olennaista jää työn kiireessä huomaamatta eikä palveluita pystytä tarjoamaan asiakkaan tilannetta tukeviksi. Opiskelijoiden kokemus on, että ammatilliselle kehittymiselle, itsereflektoinnille ja asiakkaan tilanteen kokonaisvaltaiselle huomioimiselle ei ole yksinkertaisesti aikaa eikä tilaa nykyajan sosiaalialan työkentällä.

Sosiaalialalla työskentelevät kokevat alan uuvuttavaksi ja heillä on kohonnut riski uupumiseen. Tuki työssä jaksamiseen ja työhyvinvoinnin kehittäminen voisivat ehkäistä uupumista ja kasvattaa työn imua.

Koulutuksen kehittämiseen ja opiskelijoiden tukemiseen tarvitaan panostuksia, jotta tulevat ammattilaiset voivat valmistua alalle motivoituneina ja hyvinvoivina. Se ei palvele ketään, jos opiskelijat valmistuvat pahoinvoivina ja uupuneina sekä valmistuttuaan jäävät uupumuksen vuoksi sairaslomalle, josta palautuminen voi viedä aikaa.

Sosiaalialan vetovoimaisuuden parantaminen edellyttää kokonaisvaltaista lähestymistapaa, jossa huomioidaan resurssien keskittäminen niihin osa-alueisiin, jotka tällä hetkellä ovat kriisissä. Tarvitaan myös yhteiskunnallisen arvostuksen lisäämistä sosiaalialasta.

Sosiaalialan ammattilaisten työpanos ja työn merkitys yhteiskunnassa ansaitsevat tunnustusta. Yhteiskunnallinen hyvinvointi on riippuvaista sosiaalialasta. Jokaisen pitäisi pystyä luottamaan siihen, että sosiaalialan ammattilaiset ovat motivoituneita ja työskentelevät hyvinvoivina. Sosiaalialan vetovoimaisuutta saataisiin parannettua työolojen parantamisella ja resurssien lisäämisellä. Käytännössä tämä voisi näkyä monella eri tavalla. Palkkauksen parantaminen on ensiaskel alan vetovoimaisuuden parantamiseen. Lisäksi voitaisiin pohtia, kuinka nykyistä työympäristöä voitaisiin kehittää. Palveleeko nykyiset työtavat tai voisiko niiden kehittämiseen antaa enemmän aikaa. Etenkin opiskelijoille ammatillinen itsensä kehittäminen on erityisen tärkeää ja sillä on positiivinen vaikutus työn imuun. Yksi helpoiten toteutettavissa, työolojen parannus tapahtuisi, että mahdollistettaisiin enemmän työajan joustavuutta. Annetaan ihmisten tehdä töitä heidän omia voimavaroja myötäillen.

Kirjoittaja ja lisätiedot:

Arianna Ruohonen
edunvalvonta, TaSO ry
arianna.ruohonen@edu.turkuamk.fi