Talentian hallitukseen ja johtajistoon ehdolla olevien esittelyt
Talentian hallitus tekee työtä, joka luotsaa liittoa valtuuston asettamien suuntaviivojen mukaan. Hallituksen tehtäviin kuuluu muun muassa:
- toimeenpanna liittovaltuuston tekemät päätökset
- määrittää Talentian strategiset toiminnot ja osoittaa niihin resurssit
- käsitellä ajankohtaisia asioita ja päättää toiminnasta lyhyellä aikavälillä
Talentia on sosiaalialan arvostettu toimija, jonka asiantuntijanäkemystä kuullaan. Hallituksessa määritellään Talentian vaikuttamistyön painopisteet, kuten tavoitteet työehtosopimusneuvotteluissa. Hallituksen toimikausi on kaksi vuotta.
Talentian ylintä päätösvaltaa käyttää jäsenistä koostuva, vaaleilla valittu liittovaltuusto.
Liittovaltuuston puheenjohtajiston kausi on neljä vuotta. Liittovaltuusto päättää mm.
- Talentian pitkän aikavälin strategioista
- valitsee järjestölle puheenjohtajan ja hallituksen
- käsittelee vuosittain järjestön toiminta- ja taloussuunnitelman sekä edellisen vuoden toiminnasta ja taloudesta tehdyt kertomukset
- nimeää Talentian ammattieettisen lautakunnan
Hallitukseen ja johtajistoon ehdolla olevat:
Ahvo Ulla
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi ja varajäseneksi.
Koulutus: Sosionomi (YAMK)
Ammatti: Vastaava ohjaaja
Yhdistykset: Talentia Keski-Suomi ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry
Olen Ulla Ahvo, koulutukseltani sosiaaliohjaaja, sosionomi AMK ja sosionomi YAMK. Toivoisin, että voisin olla mukana vaikuttamassa sosiaalialan työntekijöiden asemaan ja arvostukseen työelämässä. Pidän itse tärkeänä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteutumista ja osallisuuden lisääntymistä.
Minulla on pitkä työkokemus sosiaalialan tehtävissä painottuen yksityisen sektorin järjestöpuolen tehtäviin. Olen toiminut luottamusmiehenä 14 vuotta ja tätä kautta edunvalvonnan kysymykset ovat minulle merkityksellisiä ja pidän tärkeänä sitä, että jokaisella työpaikalla olisi Talentian luottamusmies valvomassa jäsenistön etuja. Luottamusmiesten rekrytointi ja tehtävässä tukeminen on tärkeää. Samoin toivoisin voivani vaikuttaa siihen, että saisimme lisää jäseniä ja työntekijät voisivat kokea oman ammattijärjestön ajavan heidän etujaan parhaimmalla mahdollisella tavalla.
Olen toiminut kolme vuotta alueyhdistyksen puheenjohtajana ja sitä ennen hallituksen jäsenenä. Puheenjohtajana toimiminen ja alueyhdistyksessä vaikuttaminen ovat tuoneet mahdollisuuksia olla mukana sosiaalialan korkeakoulutettujen asioiden ajamiseen aluetasolla. Tästäkin syystä olen saanut kipinän asettua ehdolle Talentian hallitukseen.
Opiskelen parhaillaan työnohjaajaksi ja toivon, että voin tätäkin kautta olla mukana tukemassa sosiaalialalla työssä jaksamista.
Ajattelen, että minut tulisi valita hallitukseen, koska koulutukseni ja kokemukseni antaa minulle laajan kuvan alan työkentän tarpeista ja kehittämisen paikoista. Lisäksi sydäntäni lähellä ovat sosionomien ja YAMK-sosionomien aseman kehittäminen ja sijoittuminen sosiaalialan tehtäviin. Etenkin YAMK-sosionomien osaamista voitaisiin vieläkin paremmin hyödyntää.
Minulle tärkeitä asioita ovat myös työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen kysymykset. Haluaisin olla mukana rakentamassa edellytyksiä hyvinvoiville työyhteisöille. Sitoudun kaikkiin tehtäviini ja toimin vastuullisesti ja lupaan tehdä työtä yhteisten tavoitteiden eteen suurella sydämellä.
Di Rodi-Maukku Suzanne
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi ja varajäseneksi.
Koulutus: Sosionomi (AMK)
Ammatti: Sosiaaliohjaaja
Yhdistykset: Talentia Länsi-Uusimaa ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry
Moi! Olen kiinnostunut Talentian hallituksen jäsen paikasta. Olen ollut aktiivisesti mukana Talentia Länsi-Uusimaan hallituksessa, 7vuotta, eri rooleissa. Pidän tärkeänä sosiaalialan työntekijöiden oikeudenmukaisesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta. Haluan olla mukana kehittämässä ja parantamassa sosiaalialan työmarkkinoita ja palkkakehitystä. Sosionomina haluan huolehtia erityisesti sosiaaliohjaajien palkkakehityksestä ja työehdoista. Haluan olla mukana vaikuttamassa ja parantamassa sosiaalialan ammattilaisten työolosuhteita.
Ekblad Ulla
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi ja varajäseneksi.
Koulutus: Sosionomi (AMK)
Ammatti: Koulukuraattori
Yhdistykset: Talentia Länsi-Uusimaa ry
Olen 57-vuotias sosionomi eli aikuinen nainen parhaassa iässä ja paljon osaamista ja annettavaa. Työskentelen tällä hetkellä koulukuraattorina Länsi- Uudenmaan hyvinvointialueella. Olen Talentia Länsi- Uudenmaan hallituksen jäsen. Olen uusi paikallisyhdistyksen hallitustyössä ja motivaationi aktivoitua ammattiliitto työskentelyyn on nykyinen tilanne sosiaali ja terveys alalla.
Haluan omalta osaltani olla edistämässä jäsenten työhyvinvointia ja että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Työurani on kestänyt jo yli 30-vuotta ja olen työskennellyt aina lasten ja nuorten parissa. Uskon elinikäiseen oppimiseen ja olen kouluttautunut useampaan kertaan työni ohessa. Tämä on asia joka mielestäni pitäisi olla kaikille mahdollista myös tulevaisuudessa. Henkilökohtainen kasvu ja ammatillinen kehittyminen lisäävät hyvinvointia.
Olen aina ollut aktiivinen yhdistys ihminen. Uskon osallisuuteen ja ihmisten osallistamiseen. Pienetkin teot joilla tuemme toisia ovat tärkeitä. Toisista ihmisistä välittäminen lisää yhteisöllisyyttä. Teen vapaaehtoistyötä esim. paikallisen Lohjan Mieli ry:n toiminnassa ja Etelä-Lohjan aluetoimikunnassa. Jaan arkeni perheeni ja lemmikkieni kanssa Lohjalla Virkkalassa, mutta olen kotoisin Pohjois- Savosta. Työkieleni ovat ruotsi ja suomi. Harrastuksiani ovat käsityöt, huonekalujen entisöiminen, kirjallisuus, zombi-elokuvat sekä monipuolinen kulttuurin seuraaminen. Ihminen tarvitsee myös hengen ravintoa.
Kentän työntekijänä ja rivijäsenenä uskon edustavani Talentian hallituksessa jäsenistön arkea. Haluan ajatella ratkaisukeskeisesti ja työskentelyssäni haluan edistää jäsenten tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta sekä oikeudenmukaista kohtelua työelämässä. Haluan että Talentia ammattiliittona on vahva jäsentensä edunvalvoja. Ammattiliitto toiminnassa jokaisella jäsenellä on merkitystä ja yhdessä olemme enemmän. Joukossa on voimaa.
Haili Mirka
Ehdolla hallituksen varapuheenjohtajaksi.
Koulutus: Sosionomi (YAMK)
Ammatti: Projektipäällikkö
Yhdistykset: Talentia Helsinki ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry, Päihdetyön Talentia ry
Olen toiminut nyt kaksi kautta Talentian hallituksen varapuheenjohtajana. Juuri nyt sosiaalialalla on käynnissä iso myllerrys; sosiaalihuoltoon suunnitellaan mittavia leikkauksia, ammattihenkilölakia uudistetaan ja tähän päälle vielä ensi kevään tes-neuvottelut sekä kunta- ja aluevaalit.
Näinä aikoina on erityisen tärkeää, että me talentialaiset pidämme yhtä. Vaikuttamistyössä ja neuvotteluissa on merkitystä sillä, kuinka isolla äänellä puhutaan. Tarvitsemme kaikki sosiaalialan korkeakoulutetut samaan rintamaan pitämään ääntä sosiaalialan puolesta.
Olemme tehneet paljon työtä Talentia-yhteisön vahvistamiseen ja tätä työtä tulee jatkaa. Haluan omalta osaltani olla varmistamassa sitä, että Talentiassa kuuluu jatkossakin niin sosionomin, sosiaalityöntekijän, geronomin kuin kuntoutuksen ohjaajankin ääni. Nämä eivät kuitenkaan ole keskenään kilpailevia vaan luovat toisiaan tukien sosiaalialan yhteisen äänen.
Olisi kunnia päästä ensi kaudella jatkamaan taistoa paremman sosiaalialan työn puolesta Talentian hallituksen varapuheenjohtajana.
Haukka Johanna
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.
Koulutus: Sosionomi (YAMK)
Ammatti: Yksikön esihenkilö
Yhdistykset: Talentia Uusimaa ry, Päihdetyön Talentia ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry
Olen Johanna Haukka ja koulutukseltani olen sosionomi yamk. Tällä hetkellä työskentelen Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella Lasten ja nuorten psyykkisen hyvinvoinnin yksikön esihenkilönä.
Olen työurallani työskennellyt hyvin monissa eri palveluissa niin kolmannella sektorilla kuin julkisissa palveluissa. Omalla työurallani taustalla on aina ollut ajatus, että kaikki ihmiset ovat ihmisarvoltaan yhtä tärkeitä ja ansaitsevat tukea ja apua.
Halu lähteä ehdolle Talentian hallitukseen on vahvistunut pikkuhiljaa. Työssäni kohtaan sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joilla on tällä hetkellä välillä vaikeaa tehdä työtään ammatillisesti kestävästi ja monilla on pelko, että tilanne saattaa entisestään huonontua.
Haluan olla mukana ajamassa sosiaalihuollon ammattihenkilöiden asiaa ja vaikuttamassa siihen, että epäkohtia nostetaan esille ja niihin tarjotaan kestäviä ratkaisuja. Uskon, että minulla on annettavaa Talentian hallitustyöskentelyyn oman työkokemukseni sekä aikaansaavan luonteeni puolesta.
Heikkinen Matti
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi ja varajäseneksi.
Koulutus: Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti, YTL
Ammatti: Yliopettaja
Yhdistykset: Talentia Kainuu ry, Sosiaalijohto-Socialledning ry
Hei, minä olen Matti Heikkinen.
Olen työskennellyt vuosikymmenen sosiaalihuollon johtotehtävissä Kainuussa. Nykyään olen aluevaltuutettu Kainuun hyvinvointialueella ja yliopettaja Kajaanin ammattikorkeakoulussa. Minulla on strategista osaamista ja ymmärrystä poliittisesta toiminnasta. Olen ollut Talentian hallituksen varajäsen keväästä 2021 alkaen.
Haluan jakaa osaamistani, tietoja ja taitojani sosiaalialalta sekä vaikuttaa sosiaalialan tulevaisuuteen. Lisätietoja minusta löydät esimerkiksi verkkosivuiltani tai LinkedIn -palvelusta.
Vaikutetaan yhdessä sosiaalialan tulevaisuuteen.
Isoviita Anna
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.
Koulutus: YTM, Sosionomi AMK
Ammatti: Sosiaalipalvelupäällikkö
Yhdistykset: Talentia Satakunta ry, Sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ry, Sosiaalijohto – Socialledning ry
Moro Satakunnast!
Olen Anna Isoviita, Talentia-ja sosiaalialan etujen ajamisen aktiivi. Olen toiminut osana Talentian hallitusta kuluvalla kaudella ja olen erittäin motivoitunut jatkamaan vaikutustyötä, koska nyt tarvitaan rohkeutta, hereillä oloa ja tahtoa saada sosiaalialan ammattilaisten ja työn arvo näkyviin, erityisesti nyt, kun haasteita riittää ja uhka on jäädä varjoon. Minulla on 20 vuoden kokemus julkisista sosiaalipalveluista ja niiden johtamisesta ja olen saanut toimia koko ajan ”kädet savessa”, joten hieman tiedän jo, mistä puhutaan. Lisäksi olen toiminut terveyspalveluidenkin päällikkönä, joten etuni on, että puhun myös terveydenhuoltoa, joka auttaa yhteisen ymmärryksen rakentamisessa ja oman alan etujen ajamisessa.
Hallitukseen tuon alan monipuolista kokemusta niin vammaispalveluista lastensuojeluun ja erityisesti johtamiskokemusta ja näkemystä. Omaan laajat verkostot ja toimin hyvinvointialueiden edustajana sosiaali- ja terveysministeriön toimeentulotukilain uudistamistyöryhmässä ja minulla on myös kansainvälistä kokemusta ollen Euroopan laajuisen sosiaalipalveluiden kehittämisen ja kestokyvyn lisäämisen työryhmän jäsen. Toimin aktiivisesti Akavan aluetoiminnassa verkostoituen näin muiden keskusjärjestöjen kanssa. Talentiassa olen toiminut aktiivisesti alueellisesti ja valtakunnallisesti 20 vuoden ajan.
Minulle on tärkeää edustaa koko jäsenistöä, koko professiomme paikkaa yhteiskunnassa ja lisätä täten kovan työmme arvostusta, näkyvyyttä ja tasapuolisia etuja. Haluan olla ajamassa yhteisiä asioitamme niin lainsäädäntövalmisteluissa kuin työpaikoilla ja lisäämässä työhyvinvointia. Edustan konkreettisesti näin myös aktiivista, työntekijöiden työstä ja työoloista kiinnostunutta esihenkilötyötä ja se on minulle erityisen tärkeää!
Kotona vaikutusvaltaani koettelee kolme urhoollista poikaa ja pari mopsia, joten jalat pysyy maassa. Kannusta, kustanna ja kuljeta.
Olen kiinnostunut meistä ja kykenen sekä puhumaan, että tekemään.
Nähdään liittovaltuustossa <
Karjalainen Riina
Ehdolla liittovaltuuston puheenjohtajaksi ja hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.
Koulutus: Valtiotieteiden lisensiaatti, laillistettu sosiaalityöntekijä
Ammatti: Lastensuojelun johtava sosiaalityöntekijä
Yhdistykset: Talentia Helsinki ry, Sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ry, Sosiaalijohto-Socialledning ry
Olen Riina, varsin pitkän linjan sosiaalialan ammattilainen ja Talentia-aktiivi. Koulutukseltani olen erikoissosiaalityöntekijä ja valtiotieteiden lisensiaatti, sekä ammatillinen opettaja. Tällä hetkellä olen työvapaalla Ensi- ja turvakotien liiton perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntijan tehtävästä ja toimin lastensuojelun johtavana sosiaalityöntekijänä Espoossa Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella.
Minulla on yhteensä yli 20 vuoden työkokemus sosiaalityöstä sosiaali- ja kriisipäivystyksessä ja lastensuojelussa sekä erilaisista sosiaalialan asiantuntijatehtävistä järjestöissä ja valtiolla. Myös esihenkilötehtävissä olen toiminut yli viiden vuoden ajan.
Jäsenyhdistyksessäni Talentia Helsingissä olen toiminut yhden kauden puheenjohtajana vuosina 2010-2011 ja sen jälkeen eri vuosina hallituksen varsinaisena ja varajäsenenä. Talentian liittovaltuustossa olen ollut varsinaisena jäsenenä kaksi kautta ja saman ajan valtuuston varapuheenjohtajana. Vuonna 2024 olen toiminut Talentian hallituksen edustajana Talentian kansainvälisissä verkostoissa.
Olen ehdolla valtuuston puheenjohtajan mielenkiintoiseen ja vaativaan tehtävään. Haluan olla edelleen vaikuttamassa sosiaalialan korkeakoulutettujen työolohin, alan arvostukseen sekä sosiaalialan kehittämiseen.
Uskon, että toisin mukanani vankkaa kokemusta puheenjohtamaan asiantuntevaa sekä toivottavasti moniäänistä valtuustoa. Minulle on tärkeää valtuuston avoin sekä toisia kunnioittava ilmapiiri ja vaikuttava, mutta samalla rento työskentely. Lisäksi koen erittäin tärkeänä sujuvan sekä luottamuksellisen työskentelyn valtuuston, hallituksen sekä Talentian toimihenkilöiden kesken.
Luonteeltani olen rauhallinen, helposti lähestyttävä, huumorintajuinen, toisia kuunteleva, mutta tarvittaessa myös napakka, mistä ominaisuuksista uskoisin olevan hyötyä myös puheenjohtajana.
Äänestä siis kokemusta, aitoa innostusta sekä vaikuttavaan yhteistyöhön halukasta ehdokasta Riinaa valtuuston puheenjohtajaksi!
Karsio Jenni
Ehdolla hallituksen puheenjohtajaksi.
Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä
Ammatti: Puheenjohtaja
Yhdistykset: Pirkanmaan Talentia ry, Terveyssosiaalityö ry, Sosiaalijohto ry
Olen Jenni Karsio, Talentian puheenjohtaja. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityö). Olen työskennellyt mm. sosiaalityöntekijänä terveydenhuollossa ja ensi- ja turvakotipalveluiden johtajana.
Opiskeluaikana toimin Talentian Sosiaalialan opiskelijat TaSO ry:ssä. Lisäksi olen toiminut aktiivina vuosia Pirkanmaan Talentiassa ja Terveyssosiaalityö ry:ssä. Talentian liittovaltuuston puheenjohtajana toimina 2012–2016 ja Talentian hallituksessa 2016 alk. varsinaisena jäsenenä.
Aloittaessani Talentian puheenjohtajana syksyllä 2020 elettiin korona-aikaa. Keväällä 2021 aloitettiin Talentian uuden strategian valmistelu koko jäsenistön voimin ja yhteisen työstämisen jälkeen strategiasta päätettiin syysvaltuustossa 2021. Keväällä 2022 toteutettiin kunta-alan työtaistelutoimia, jollaisia Talentiassa ei ole koskaan aiemmin näin laajasti toteutettu. Näiden toimien tukemana saimme historiallisen hyvän sopimuksen ja 20 vuotta odotetun palkkaohjelman kunta- ja hyvinvointialalle. Muuttuva toimintaympäristö on heijastellut neljän viime vuoden aikana monella tavalla Talentian toimintaan. Koronakriisin lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on muuttanut politiikan painotuksia. Hyvinvointialueiden aloittaminen haastanut jäsenistöä. Tapahtumarikkaat vuodet ovat pitäneet sisällään paljon yhteisiä onnistumisia, alan edunvalvonnan ja näkyvyyden kehittymistä.
Edessä ovat hyvin haastavat ajat alalle, sillä maan hallitus muuttaa järjestelmää merkittävällä tavalla. Näen äärimmäisen tärkeänä, että sosiaalialan korkeakoulutetut vaikuttavat yhdessä ja Talentia on se järjestö, joka kokoaa meidät kaikki alleen. Olen erittäin motivoitunut jatkamaan puheenjohtajana. Luotsaten Talentiaa tuulisissa ajoissa yhdessä rohkeasti eteenpäin, keskiössä kaikkien sosiaalialan korkeakoulutettujen tasapuolinen ja laadukas edunvalvonta. Kokemuksen lisäksi minulta löytyy kykyä laaja-alaiseen yhteistyöhön ja valtavasti taistelutahtoa sosiaalialan korkeakoulutettujen edunvalvonnan eteen!
Kortelainen Mio
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi ja varajäseneksi.
Koulutus: Sosionomi (AMK)
Yhdistykset: Talentia Helsinki ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry
Olen Mio Kortelainen, 25v sosionomi PK-seudulta, ja käytettävissä rakkaan ammattiliittoni Talentian hallituksen jäseneksi tai varajäseneksi!
Olen toiminut liittovaltuuston varsinaisena jäsenenä syksystä -22 kevääseen -24, jonka lisäksi talo on tuttu myös sisältä: Vietin tutkintoni kolmannen harjoittelun Talentialla, jonka lisäksi olin mm. apukäsinä toimistolla myös loppusyksystä -23. Minuun on saattanut törmätä myös esimerkiksi Talentian ständeillä, tai vaikkapa Kansainvälisen sosiaalityön päivän webinaarissa puhumassa tämän vuoden keväällä.
Liityin Talentiaan vaikuttamishaluisena sosiaalialan korkeakouluopiskelijana, josta on kasvanut yhteiskunnallisesti aktiivinen sosiaalialan ammattilainen. Mielipidekirjoituksiani alamme tärkeydestä, sekä yleisesti hyvinvoinnista on voinut lukea eri lehdistä, jonka lisäksi olen aktiivinen alamme puolestapuhuja somessa.
Aktiivisuudestani sosiaalialan ja sen kulttuurin hyväksi kertoo myös se, että olin perustamassa, sekä toimin perustamisvuoden puheenjohtajana Laurea AMK:n sosiaalialojen omassa opiskelijayhdistyksessä, ’’LASO’’ ry:ssä. Minulla on kokemusta hallitustyöskentelystä pienistä yhdistyksistä aina korkeakouluni osakeyhtiön hallitukseen saakka, jonka lisäksi olen vuoden 2024 toiminut täysipäiväisesti Opiskelijoiden Liikuntaliiton 100-vuotisjuhlavuoden puheenjohtajana, tehden liikuntaedunvalvontaa, ja tukien opiskelijoiden hyvinvointia 120 000 jäsenemme, sekä kaikkien yli 300 000 Suomen korkeakouluopiskelijan hyväksi.
Toki kokemusta löytyy myös muualta, kuin kokouspöydän äärestä. Ammatillinen taustani löytyy vahvasti kolmannen sektorin, sekä kaupungin asunnottomuustyön, sekä täydentävän toimeentulotuen parista kaupungilla ja myöhemmin hyvinvointialueella.
Minä elän ja hengitän sosiaalialaa, ja tahdon tehdä työtä sen eteen, jotta alamme saa sen arvostuksen jonka se ansaitsee. Osaamisellani tahdon olla mukana parantamassa alamme oloja, ja voin luvata että hallituksen jäsenenä pyrin aktiivisesti tuomaan äänemme kuuluviin.
Lastikka Sanna
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.
Koulutus: Erikoissosiaalityöntekijä (YTM),Sosionomi (AMK), AmO
Ammatti: Kehittämiskoordinaattori
Yhdistykset: Talentia Pohjois-Pohjanmaa ry, Sosiaalijohto-Socialledning ry, Vanhustyön johtajat ja asiantuntijat ry
Olen aktiivinen talentialainen ja saanut olla mukana monenlaisissa luottamustehtävissä alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Olen toiminut alueyhdistyksessä (Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa) ja valtakunnallisissakin yhdistyksissä (Sosiaalijohto, Vanhustyön johtajat ja asiantuntijat).
Talentian liittovaltuustossa olen ollut kahdeksan vuotta, joista viimeiset neljä vuotta hallituksen jäsen. Lisäksi tänä aikana olen toiminut puheenjohtajana työelämän kehittämisryhmässä. Minua motivoi olla mukana kehittämässä työelämää parempaan suuntaan. Olen luonteeltani uudistaja ja rakenteellinen kehittäjä. Olen työskennellyt laaja-alaisesti sosiaalialan kentällä erilaisissa työtehtävissä asiakastyön rajapinnasta kehittämistyöhön ja johtamistehtäviin asti. Tällä hetkellä työskentelen ikääntyneiden palveluissa kehittämisasiantuntijana.
Koen tärkeäksi yhtenäisen Talentian ja avoimen vuorovaikutuksellisen keskustelun. Hallituksessa tulisin tekemään töitä tasa-arvoisemman palkkauksen, työolojen ja työsuhteen ehtojen sekä työhyvinvoinnin eteen. Olen tällä hetkellä Sosiaalijohto ry:n puheenjohtajana. Erityisesti johtamisen merkitys korostuu monessa työhyvinvointiin liittyvässä tutkimuskyselyssä ja koen sen tärkeäksi kehittämiskohteeksi työelämässä.
Minusta on tärkeää, että meillä on vahva ja yhtenäinen sosiaalialan ammattikorkeakoulutettujen ammattiliitto. Talentian arvot ja jäsenen edut ovat tärkeitä minulle ja tulisin näitä edistämään hallitustyössä. Olen ollut talentian hallituksen edustajana Akavan liittovaltuustossa. Talentialle tärkeiden yhteiskunnallisten asioiden saavuttamiseksi tarvitsemme laajaa ja monipuolista yhteistyötä.
Vapaa-ajallani toimin aktiivisesti urheiluseurassa ja pidän luonnossa liikkumisesta. Musiikki on lähellä sydäntäni ja harrastan sitä monessa eri muodossa. Aloitin pari vuotta sitten viulunsoiton opettelun, joka on todella mielenkiintoista. Lisäksi tykkään piirtää ja tehdä pieniä rakennustöitä. Rakennetaan yhdessä parempi tulevaisuus!
Mattila Johanna
Ehdolla liittovaltuuston puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi.
Koulutus: YTM, sosionomi (YAMK), sosionomi (AMK), sosiaaliohjaaja
Ammatti: Sosiaalityöntekijä
Yhdistykset: Talentia Satakunta ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry
Tervehdys Satakunnasta Ulvilasta!
Olen ollut Talentian liittovaltuuston jäsen kolmen kauden ajan ja nyt on alkamassa neljäs valtuustokausi. Olen ylpeä omasta ammatistani ja pidän erittäin tärkeänä ammattiyhdistystoimintaa.
Talentiaan olen liittynyt jo opiskeluaikana ja jäsenenä olen ollut pian 30 vuotta. Kirjoitettuna tuo aika näyttää todella pitkältä, mutta sosiaalialan työtehtävissä aika on mennyt nopeasti. Olen unelmatyössäni, lastensuojelussa olen työskennellyt vuodesta -99 eri tehtävissä.
Arvostan liittovaltuustossa avointa ja moniäänistä keskustelua ja asioiden käsittelyä. Talentia on jäsentensä näköinen liitto. Puheenjohtajana haluan toimia avoimesti, kuuntelevalla, asiakeskeisellä ja tarmokkaalla otteella. Ennen päätöstäni asettua ehdolle olen harkinnut tarkasti, mitä tehtävä minulta vaatii ja keskustellut asiasta myös perheeni kanssa. Minulla on heidän tuki tähän tehtävään, mikä on minulle tärkeää. Jokainen joka on minun kanssa työskennellyt tietää, että hoidan tehtäväni huolellisesti asioihin perehtyen.
Liittovaltuusto saa minusta jämäkän, asioihin keskittyvän ja sopivasti naurua ja huumoria viljelevän puheenjohtajan!
Salovaara Petra
Ehdolla liittovaltuuston puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi.
Koulutus: YTM, sosiaalityö; kuntouttavan sosiaalityön erikoistumiskoulutus
Ammatti: Vastuuyksikköpäällikkö
Yhdistykset: Talentia Pohjois-Pohjanmaa ry, Sosiaalitoimen sosiaalityöntekijät ry
Ensi vuonna tulee täyteen 20 vuotta talentialaisuutta, juhlan paikka! Siihen on mahtunut luottamustehtäviä niin alueyhdistyksissä ( Keski-Suomessa, Helsingissä ja Pohjois-Pohjanmaalla), ammatillisissa yhdistyksissä (TaSO ry, Terveyssosiaalityöntekijät ry) kuin valtakunnallisesti (mm. Talentian hallitus ja useat eri toimikunnat). Talentia on sellainen sosiaalialan osaajien yhteisö, johon kuuluminen ja jossa vaikuttaminen motivoi vahvasti aina uudelleen!
Asetun ehdolle liittovaltuuston puheenjohtajaksi, koska haluan olla jatkossakin mukana yhteisessä vaikuttamistyössä uudesta roolista käsin. Liittovaltuuston PJ:n rooli on keskeinen Talentian jäsendemokratian toteuttamisessa ja liittovaltuutettujen tukemisessa, jotta he saavat tuotua osaamisensa Talentian yhteiseen pöytään. Osana johtajistoa pj on valmistelemassa asioita ja tukemassa niin Talentian henkilökuntaa kuin hallitusta ja sitä kautta jäsenistöä.
Minulle Talentiassa erityisen tärkeitä asioita ovat jäsenten kokonaisvaltaisen työhyvinvoinnin ja hyvän johtamisen edistäminen. Vastuu tästä on työpaikoilla, mutta on paljon tekoja, joilla Talentia voi ammattijärjestönä tähän vaikuttaa. Toinen minulle tärkeä asia on jäsenten tasa-arvoisuus: pidän tärkeänä niin ammatillista kuin alueellistakin tasavertaisuutta ja pidän tästä ääntä.
Olen sanavalmis pohdiskelija ja minua on helppo lähestyä, joten aina saa tulla jakamaan ajatuksia!
Talentiaelämän ulkopuolella asun puolisoni kanssa Oulussa. Harrastan järjestötoiminnan lisäksi siilien ruokkimista, lukemista, joogaa, hiihtoa ja monenlaista liikuntaa. Työskentelen aikuissosiaalityössä lähiesihenkilönä Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Vaikka on välillä tuulista, niin työssänikin pidän samoja asioita tärkeinä kuin Talentiassa: jatkuvaa kehittämistä ja panostusta siihen, että työntekijät voisivat työssään hyvin.
Tahvanainen Terhi
Ehdolla liittovaltuuston puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajaksi sekä hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.
Koulutus: Sosionomi (YAMK)
Ammatti: Työsuojeluvaltuutettu
Yhdistykset: Talentia Keski-Suomi ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry, Koulukuraattorit ry – Skolkuratorer rf
Mie olen sydämeltäni itäsuomalainen innostuja, joka vaikuttaa pääsääntöisesti Keski-Suomessa. Päivätyöni on Keski-Suomen hyvinvointialueella työsuojeluvaltuutettuna, johon tulin valituksi kuraattorin tehtävästä. Työsuojeluvaltuutettuna edustettaviani ovat laajasti eri tehtävissä toimivat sosiaalialan työntekijät, joten uskon omaavani näkemystä siitä, mitä ns. kentälle kuuluu ja miten siellä voidaan. Aiempi työurani on rakentunut mm. lastensuojelun tehtävistä avo-, sijais- ja jälkihuollossa.
Miut on marinoitu vuosien varrella monessa ay-tason marinadissa, mm. alueyhdistyksen pj:n, varapuheenjohtajan ja jäsensihteerin hommissa, vuoden 2022 työtaisteluiden Jukon paikallisena lakkopäällikkönä, Sola ry:n hallituksen jäsenenä, liittovaltuutettuna ja Talentian hallituksen jäsenenä ja sen alaisessa sosionomien palkkatyöryhmässä. Ay-toiminta on imaissut voimakkaasti mukaan, koska on ollut halua vaikuttaa ja muuttaa asioita. Tämä halu ja palo ei ole pienentynyt, päinvastoin!
Sosionomiksi valmistuin Helsingissä 90-luvun lopulla Yamk:si 2013 Jyväskylästä. Ammatillisen opettajan opinnot on myös tehtynä. Sosionomien asiat ovat lähellä sydäntäni ja sosionominen näkemysten sekä kokemusten kertojia tarvitaan yhdistyksessämme painokkaasti eri tehtäviin, niin hallitukseen kuin puheenjohtajistoon. Lisäksi olisi hienoa että nämä tehtävät mukailisi jäsenrakennettamme.
Mie en pelkää ottaa asioita puheeksi, ihmetellä ääneen ja sanoa mielipidettäni perustellen enkä kaihda haasteita. Osaan myös kuunnella, kuulla ja keskustella sekä tehdä kompromisseja.
Uskon että kaikki edellä mainitut asiat ovat valmistaneet minnuu toimimaan onnistuneesti ja sydämellä liittovaltuuston puheenjohtajistossa.
Kerron itsestäni ja ajatuksistani mielelläni lisää, ole yhteydessä!
Virtanen Markus
Ehdolla hallituksen varsinaiseksi jäseneksi.
Koulutus: Sosionomi (AMK)
Ammatti: JUKOn pääluottamusmies, Varsinais-Suomen hyvinvointialue
Yhdistykset: Talentia Varsinais-Suomi ry, Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry
Työskentelen tällä hetkellä Varsinais-Suomen hyvinvointialueella JUKOn koordinoivana pääluottamusmiehenä. Varsinais-Suomen hyvinvointialue on hyvinvointialueista toiseksi suurin. Pääluottamusmiehenä olen niin talentialaisten kuin muidenkin JUKOlaisten liittojen jäsenistön tukena ja turvana. Nykyhetkeen on kuulunut niin yhteistoimintaneuvotteluissa mukana olemista, erilaisia neuvotteluja palkkoihin liittyen, työelämään liittyvien erimielisyyksien ratkomista kuin yhteistyön rakentamista työnantajan ja työntekijöiden välillä. Oikeudenmukaisempi työelämä on se mitä haluan edistää.
Talentian hallituksessa olen vaikuttanut useita vuosia sekä ollut myös valtuutettuna. Viimeiset vuodet olen puheenjohtanut Talentian hallituksen alaista järjestö- ja yhdistystoiminnan kehittämisryhmää (entinen järjestötoimikunta). Olen kokenut yhdistystoimija. Olen puheenjohtanut niin Talentia Helsinkiä kuin toiminut ammatillisien yhdistyksien (Sola) kuin alueyhdistyksien hallituksissa (Talentia Varsinais-Suomi ja Talentia Helsinki). Se mitä teen, ajan yhteistä hyvää.
Työelämässä olen toiminut sosiaaliohjaajana aikuissosiaalityössä lähes koko urani. Pohjanmaalta olen Seinäjoen ammattikorkeakoulusta valmistunut sosionomiksi 2002 ja sen jälkeen pitkin eteläistä rannikkoa tehnyt töitä niin Porvoossa, Helsingissä kuin Salossa. Kesäisin kirkkoveneilen Sulkavalla ja ketjuille annan kyytiä Varsinais-Suomen teillä.
Niin kirkkoveneily kuin yhdessä toimiminen vaativat me-henkeä, yhteisiä tekemistä ja tavoitteita kuin kannustavaa ilmapiiriä. Olen ehdolla Talentian hallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Talentian hallitukseen ja sen työskentelyyn tuon valkoisten tennareiden lisäksi monipuolisuutta, pääluottamusmiesnäkökulmaa kuin ajankohtaista laajalaista näkemystä kentältä.
Ehdokkaaksi voi asettua vielä liittovaltuuston kokouksessa. Huomioitahan, että jokainen ehdokas tarvitsee itselleen ehdolle asettajan, joka on liittovaltuuston jäsen.
Mikäli olet kiinnostunut hallitustyöskentelystä, ole yhteydessä omaan alue- tai ammatilliseen yhdistykseen. Henkilövalinnat tehdään liittovaltuuston kokouksessa 23.-24.11.2024.