Yksityisen palveluntuottajan ja viranomaisen roolit selviksi

Yksityisen palveluntuottajan rooli on tukea viranomaista päätöksenteossa, mutta ei tehdä arviointeja tai päätöksiä.

Yksityisten palveluntuottajien määrä eri lastensuojelupalveluissa on kasvanut valtavasti. Usein lastensuojelun resurssipulan vuoksi nämä yritykset tekevät kunnan toimeksiannosta esimerkiksi arviointeja.

Lain mukaan tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Yksityiset palveluntuottajat täydentävät julkisia palveluja, eikä niille voi antaa tehtäviä, joiden hoitaminen edellyttää julkisen vallan käyttämiseen kuuluvaa virkavastuuta.

Lastensuojelussa viranomainen päättää ja käyttää julkiseen valtaan liittyvää harkintaa, kun taas yksityinen taho vastaa päätösten täytäntöönpanoon liittyvistä suorittavista tehtävistä ja tiedon tuottamisesta viranomaiselle.

Arvioinneilla on iso merkitys päätöksenteossa

Lastensuojelussa tarve tehdä erilaisia arviointeja on suuri, ja niillä on iso merkitys lapsen ja perheen saamaan tukeen.

Asiakkuuden alussa pitää arvioida palveluiden tarvetta, ja jos tilanne kriisiytyy, pohdittavaksi tulee huostaanoton ja sijaishuollon mahdollisuus. Arvioinnilla onkin keskeinen merkitys, jotta taataan perheille heidän tarvitsemansa palvelu ja hyvin tehdyllä arviointityöllä voidaan löytää lapsen edun mukainen ratkaisu.

Tiedon tuottaminen viranomaisen päätöksenteon tueksi on eri asia kuin arvioinnin tekeminen.

Arvioinnissa on kyse julkisen vallan käyttöön liittyvästä valmistelevasta toimenpiteestä, jota ei saa siirtää viranomaiselta pois. Arviointi on yksinkertaistettuna yhtä kuin viranomaisen ratkaisutoimintaan liittyvä harkintavalta.

Arviointeja tekemällä puututaan joskus vahvastikin lapsen ja perheen perusoikeuksiin. Julkisen vallan käytön tulee perustuslain mukaan aina perustua lakiin, jota on kaikessa julkisessa toiminnassa noudatettava tarkoin.

Viranomainen on ainoa, joka käyttää julkista valtaa

Ainoastaan mielenterveyslaki, päihdehuoltolaki, rikoslaki ja lastensuojelulaki antavat mahdollisuuden puuttua tahdonvastaisesti yksilön vapausoikeuksiin.

Näistä mikään muu laki ei anna julkiselle vallalle oikeutta puuttua yksilön, lapsen, vanhempien ja sisarusten, perhe-elämän suojaan niin radikaalilla tavalla kuin lastensuojelulaki antaa. Lastensuojelulailla voidaan rajoittaa myös lapsen vapausoikeuksia. Perus- ja ihmisoikeuksien kannalta on äärimmäisen tärkeää, että jokainen lastensuojelussa toimiva taho tietää oman valtansa – sekä sen rajat.

Julkista valtaa voi käyttää ainoastaan viranomainen, jota lastensuojelussa perheelle edustaa erityisesti lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä. Hänen on kaikissa tilanteissa turvattava lapsen ja vanhempien perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Yksityinen palveluntuottaja ei voi arvioida huostaanoton tarvetta

Edelleen saatetaan pyytää palveluntuottajaa toteuttamaan vanhemmuuden arviointia. Yhä nykyään tulee vastaan tilanteita, jossa lapsen huostaanottopäätöstä perustellaan yksityisellä teetetyllä vanhemmuuden arviolla ja viitataan palveluntuottajan arvioinnista saatuun lausuntoon, jossa todetaan huostaanoton edellytysten täyttyvän. Yksityisiltä palveluntuottajilta pyydetään kannanottoa lapsen tai perheen tarvitsemiin lastensuojelun tukitoimiin tai jopa sijaishuollon tarpeeseen.

Nämä tehtävät kuuluvat kuitenkin yksiselitteisesti lastensuojelun viranomaiselle eikä yksityisen palveluntuottajan edustaja, koulu tai terveydenhuolto voi tällaisiin kysymyksiin ottaa kantaa.

Tarkoitus tuollaisilla pyynnöillä on hyvä: halutaan selvittää, onko lapsen turvallista kasvaa vanhempien kanssa ja pystyvätkö vanhemmat takaamaan lapselle hyvät kasvuolosuhteet. Kuitenkaan yksityinen palveluntuottaja ei voi tuollaiseen kysymyksenasetteluun ottaa kantaa. Sen sijaan palveluntuottaja voi kunnan toimeksiannosta esimerkiksi kuntouttaa perhettä ja tukea vanhempia roolissaan.

Perhekuntoutuksessa tuotetaan tärkeää tietoa

Tiedon tuottaminen viranomaisen päätöksenteon tueksi on eri asia kuin arvioinnin tekeminen. Esimerkiksi perhekuntoutuksessa voidaan hyvin kuvata työskentelyn aikaisia vahvuuksia, perheiden voimavaroja sekä mahdollisia lapsen turvallisuutta vaarantavia tekijöitä, sekä sitä, millaisiin asioihin perheessä tarvitaan apua. Samoin kantaa voidaan ottaa siihen, onko perhe sitoutunut perhekuntoutustyöskentelyyn. Lastensuojeluviranomaisen tehtävä on kerätä riittävästi tietoja, jotta hän voi tehdä lapsen edun mukaisen ratkaisun.

Perhekuntoutuksessa tehdään töitä asetettujen tavoitteiden eteen yhdessä perheen kanssa. Sovituin väliajoin tavoitteiden toteutumista tarkastellaan ja välitetään tietoa toimeksiannon antaneelle viranomaiselle, lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle. Perhekuntoutuksen päätyttyä keskeistä on laatia työskentelyn sisällöstä yhteenveto, jossa kuvataan kuntoutusjakson sisältöä.

Perhekuntoutuksessa tehdään tavoitteellista muutostyötä jaksolle asetettuja tavoitteita kohti.

Hyvässä perhekuntoutuksen loppuyhteenvedossa otetaan myös kantaa työskentelylle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen, mutta yksityiseltä ostetussa palvelussa tulee aina ensisijaisesti olla muutokseen tähtäävä, kuntouttava työote – ei ainoastaan esimerkiksi sijaishuollosta päätettävän työn tueksi tehtävä arviointi.

Palveluntuottajat tukevat viranomaista

Lapsen etu ei voi toteutua, jos hänen oikeuksiaan ei oteta vakavasti ja lapsen suojaksi säädettyä lainsäädäntöä ei noudateta. Julkinen ja yksityinen tekevät hyvää yhteistyötä silloin, kun molemmat toimivat omien oikeudellisten rajojensa puitteissa.

Parhaimmillaan yksityiset palveluntuottajat täydentävät julkista palvelua ja toimivat sen tukena. Esimerkiksi SOS-Lapsikylän perheterapeuttisessa perhekuntoutuksessa Kuopiossa on hyviä esimerkkejä siitä, kuinka perheiden tilannetta on pystytty yhteistyössä selkiyttämään hahmottamalla perheiden vahvuuksia ja voimavaroja sekä tuen tarpeita.

Perhekuntoutusjaksolla tehdään tavoitteellista muutostyötä jaksolle asetettuja tavoitteita kohti. Perhekuntoutuksessa syntyy valtavasti tietoa perheen oman pohdinnan ja viranomaisen päätöksenteon tueksi, jonka avulla virassa työskentelevä sosiaalityöntekijä päättää aina lapsen ja perheiden tukitoimista sekä mahdollisesta puuttumisesta perheiden yksityisyyden suojaan.

Hyvän yhteistyön ja dialogisesti rakentuneen kuntoutusjakson jälkeen päätöksenteon pohjalle on muodostunut paljon tietoa ja näkemystä. Lisäksi perheterapeuttisen työskentelyotteen avulla perheet pääsevät itse pohtimaan tilannettaan ja tulevaisuuden näkymiään. Se on lapsen edun mukaisen työskentelyn lähtökohta.

Niina Asikainen, Kuopion lapsikylän johtaja
Mirjam Araneva, lapsioikeuslakimies, SOS-Lapsikylä
Johanna Hedman, kehittämispäällikkö, SOS-Lapsikylä