Helena Marttila kertoo, että vaikka kansanedustajan työssä on paljon opeteltavaa, ovat monet asiat jo tuttuja sosiaalialan opintojen ja kuntapolitiikan kautta. Kuva: Jyrki Komulainen
Politiikassa ei ole totuttu näkemään paljon sosiaalialan ammattilaisia. Tuore kansanedustaja, sosionomi ja sosiaalityöntekijä Helena Marttila toivoo, että pystyy näyttämään keitä politiikan lukujen takana elää.
Sosiaalityöntekijä, sosionomi, Helena Marttila oli ala-asteella, kun hän vieraili eduskunnassa ensimmäisen kerran. Sinne hänet vei pitkän uran kansanedustajana ja ministerinä tehnyt isoisä Nestori Kaasalainen.
Nyt Marttila astelee samoja käytäviä itse vasta valittuna kansanedustajana. Marttila nousi eduskuntaan varaedustajan paikalta, kun europarlamenttiedustaja Miapetra Kumpula-Natri (spd) jatkaa Brysselissä kautensa loppuun.
Ura kansanedustajana on niin uusi, että vielä ison talon sokkelot eivät ole tulleet tutuiksi. Tarvitaan avustaja opastamaan tuore kansanedustaja oikeaan neuvotteluhuoneeseen haastattelua varten.
– Onneksi täällä on upean ystävällistä henkilökuntaa, joka auttaa. He ovat varmasti tottuneet täällä harhaileviin ”keltanokkiin”, Marttila naurahtaa.
Isoisän aktiiviura ajoittui aikaan ennen Marttilan syntymää. Isoisän esimerkillä oli kuitenkin iso merkitys.
– Ymmärsin, että poliitikot ja ministerit ovat ihan tavallisia ihmisiä. Samalla sain realistisen kuvan työn hyvistä ja huonoista puolista. Ymmärsin, kuinka kokonaisvaltaista se on, ja vaatii esimerkiksi paljon poissaoloa kotoa ja perheen luota.
Myös lapsuudenperheellä on ollut kansanedustajan ammattiin valmistautumisessa merkitystä.
– Perheenjäsenilläni on hyvin erilainen katsontakanta yhteiskunnallisiin asioihin kuin minulla, hän muotoilee.
– Olenkin vitsaillut, että olen koko elämäni harjoittanut poliittista debattia.
Vahva sosionomin identiteetti
Maailman parantaminen kiinnosti Marttilaa jo nuorena. Tähtäimessä oli ura joko YK:ssa tai UNICEFissä. Yksi vaihtoehto oli lääkärin opinnot. Maailman epätasa-arvo oli rävähtänyt kasvoille yläasteella Namibiaan tehdyllä luokkaretkellä.
– Sillä matkalla oli iso vaikutus. Se sytytti kipinän vaikuttaa asioihin. Vietin myös yhden kesän Yhdysvalloissa korjaamassa Katrina-myrskyn tuhoja. Siellä näki konkreettisesti, minkälaista elämä on maassa, mistä puuttuu yleinen sosiaaliturva.
Politiikassa tarvitaan substanssiosaamista.
Suunnitelmat opinnoista lääketieteellisessä jäivät, kun Marttila lähti ystävänsä esimerkin innostamana opiskelemaan sosionomiksi. Työskentely lastenkodissa, ja harjoittelujakso Keniassa slummeissa ja katulapsien parissa vahvistivat ajatusta, että oma ura oli löytynyt. Sosionomiopintojen jälkeen Marttila opiskeli sosiaalityöntekijäksi.
– Olen erittäin tyytyväinen, että minun polkuni sosiaalialalle on käynyt sosionomiopintojen kautta. Olen saanut siitä aivan erilaista kokemusta, kuin jos olisin mennyt lukiosta suoraan yliopistoon, hän kertoo, ja sanoo omaavansa hyvin vahvan sosionomin identiteetin.
Monta luottamustointa yhtä aikaa
Vaikka Marttilalla oli halua vaikuttaa, vasta vuosien 2015–2019 hallituksen politiikka ja vuoden 2018 syksyllä julkaistu IPCC:n ilmastoraportti sysäsivät hänet mukaan politiikkaan. Vuonna 2021 hänet valittiin Espoon kaupungin valtuustoon ja nyt hän on ensimmäistä kauttaan Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston jäsen.
Useamman luottamustoimen hoitaminen yhtä aikaa herättää välillä keskustelua. Marttilan mielestä kolmella eri ”pallilla” istuminen antaa hyvää synergiaa.
– Periaatteessa kaikissa on kyse samoista asioista. On mielenkiintoista päästä vaikuttamaan niihin eri tasoilla. Siitä on myös hyötyä, että monet asiat ja termit ovat kuntapolitiikasta jo tuttuja.
Sosiaalialan ammattilaisia ei olla totuttu näkemään politiikassa kovin paljon. Aluevaltuustossa Marttila on ainut sosiaalityöntekijä, sosionomeja on mukana muutama. Eduskunnassa Marttila on ainut sosiaalityöntekijä ja sosionomi. Hänen lisäkseen sosiaalialan korkeakoulutettuja edustaa yksi geronomi. Marttila näkee politiikan osana rakenteellista sosiaalityötä.
– Politiikassa tarvitaan substanssiosaamista. Olisi erittäin tervetullutta, että meitä olisi enemmän, hän painottaa.
Omaa eduskuntavaalikampanjaa suunnitellessaan hän pohti tarkkaan, minkälaisella tittelillä kisaan lähtee.
– Valtiotieteiden maisteri on tietysti erittäin sopiva kansanedustajalle. Sosiaalityöntekijä sen sijaan mietitytti.
Marttila pohti, pidetäänkö sosiaalityöntekijää tarpeeksi pätevänä, vaikka itse koulutus antaa työhön erinomaiset valmiudet.
Huoli oli kuitenkin turha. Hän on saanut paljon palautetta, miten tärkeää on saada sosiaalialan tietämystä eduskuntaan.
Reilut 10 vuotta sitten Marttila meni Twitteriin aikana, jolloin sosiaalialan ammattilaisia oli siellä vielä vähän. Rauhallisena ja rakentavana keskustelijana hän löysi sieltä oman kolonsa, missä on voinut tuoda sosiaalialaa esiin. Samaa hän toivoo tekevänsä nyt eduskunnassa.
– Jokainen kansanedustaja joutuu valitsemaan oman sektorinsa, jonka ottaa haltuun ja mitä seuraa. Kaikkeen ei riitä aika. Minulle se on luontevasti tietysti sosiaalihuolto. Oikein odotan, että pääsen pitämään puheenvuoroja ja tekemään aloitteita.
Myös oman puolueen sisällä on mahdollisuus vaikuttaa.
– Pystyn vaikuttamaan siihen, että sosiaalihuoltoa pidetään laajemminkin esillä meidän puoluepolitiikassamme.
Hän muistuttaa kuitenkin, että mitään ei saavuteta yksin.
– Yhteistyötä tehdään koko ajan yli puoluerajojen.
Politiikkaa tehdään lukujen perusteella
Erityisesti Marttila haluaa panostaa siihen, että sosiaalihuollon merkitys ymmärrettäisiin päätöksenteossa entistä paremmin. Hänen mielestään sosiaalihuolto jää usein julkisessa keskustelussa marginaaliin sen vuoksi, koska palvelut ovat monille vieraita. Asiakkaat jäävät näkymättömiin eivätkä he pidä melua itsestään.
Tämä näkyy hänen mielestään esimerkiksi siinä, että hallitusneuvottelukysymyksissä kysyttiin pelkästään hoitojonoista.
– Lastensuojelun jonoista ei mainittu mitään. Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston organisaatiota valmisteltaessa aikuissosiaalityö oli unohdettu sieltä ensin kokonaan. Julkisessa keskustelussa ollaan usein huolissaan potilasturvallisuuden vaarantumisesta. Harvoin puhutaan siitä, miten asiakasturvallisuus esimerkiksi lastensuojelussa vaarantuu jatkuvasti, Marttila luettelee.
Hän kertoo huomanneensa, että politiikkaa tehdään usein numeroiden ja lukujen perusteella. Itse ihminen niiden takana unohtuu helposti.
–Toivon, että voin kansanedustajana muistuttaa äänettömien olemassaolosta ja kertoa keitä nämä ihmiset ovat. Hyvin harva kansanedustaja on kohdannut esimerkiksi korvaushoidossa olevaa ihmistä.
Kyse ei ole pelkästään siitä, että sosiaalihuollon työtä tehdään näkyväksi. Sen arvostusta pitää nostaa myös, Marttila painottaa. Yksi tapa on, että ennaltaehkäisevän työn merkitys ymmärrettäisiin politiikassa nykyistä paremmin.
– Politiikassa puhutaan esimerkiksi paljon lastensuojelusta ennaltaehkäisevänä toimena eikä ymmärretä, että ennaltaehkäisevä työ tapahtuu paljon ennen kuin sote-palveluita edes tarvitaan.
Olen koko elämäni harjoittanut poliittista debattia.
Tähän on Marttilan mielestä nyt oivallinen tapa vaikuttaa paljon esillä olevan nuorisorikollisuuden kautta.
– Jos sosiaalityötä katsottaisiin sisäisen turvallisuuden näkökulmasta, poliitikot ymmärtäisivät ehkä paremmin, kuinka tärkeää siihen olisi budjetoida resursseja.
Valiokuntatyöskentelyä hän odottaa innolla. Mieluisin valiokunta olisi sosiaali- ja terveysvaliokunta tai lakivaliokunta.
– Olen työskennellyt laajasti monella sektorilla turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa, lastensuojelussa ja sairaalasosiaalityössä. Pystyn hyödyntämään sitä, että tiedän, missä palveluverkon aukot sijaitsevat.
Asiat ei aina mene niin kuin lainsäätäjä tarkoittaa
Sosiaalialan työhyvinvointi on Marttilalle myös lähellä sydäntä.
– Sosiaalialan palkkaus ja työolot on saatava kuntoon. Esimerkiksi aikuissosiaalityöhön ja sosiaalihuoltolain mukaiseen lapsiperheiden työhön pitää ehdottomasti saada asiakasmitoitukset.
Kyse ei ole helpoista asioista. Lastensuojeluun asiakasmitoitukset säädettiin, mutta tilanne ei parantunut. Lapset jäivät jonoihin kuntien siivotessa luvut kosmeettisesti kuntoon.
Toivon saavani olla alan viestinviejä.
– Jossain kohtaa siinä on tapahtunut ”stiplu”. Uudistukselle ei varattu tarpeeksi resursseja, Marttila pohtii tulevien työtehtäviensä haasteita.
Hän muistuttaakin, että aina asiat ei mene niin kuin lainsäätäjä on tarkoittanut.
– Nyt minulla on mahdollisuus päästä näkemään, miten lainsäädäntötyötä tehdään. Ja pystyn kertomaan, miten asia näkyy konkreettisesti käytännössä.
Tärkeää Marttilalle on, että hän ei erkaannu käytännön työstä kansanedustajan ”norsunluutorniin”. Hän toivoo, että häneen pidetään yhteyttä ja hänet pidetään kärryillä, miten sosiaalihuollossa menee.
– Toivon saavani olla alan viestinviejä. Minun saa olla yhteydessä, hän painottaa ja muistuttaa, että suurin osa politiikasta tehdään poissa parrasvaloista.
Jos eduskuntakausi jää sijaisuuden vuoksi vuoden mittaiseksi, ei se Marttilaa haittaa.
– Alkukausi on paras aika vaikuttaa asioihin. Kaikilla on into päällä. Se on otollista maaperää päästä puhumaan näistä asioista. Loppukausi sitten tehdään mitä nyt on päätetty, hän muistuttaa.
Kevyesti hän ei kuitenkaan työhönsä suhtaudu.
– Se eettinen taakka mitä nyt kannan, on erilainen kuin käytännön sosiaalityötä tehdessäni. Koen arvokkaana ja painokkaansa sen viitan mikä minun harteillani nyt on.
