Yhteisöasuminen on vaihtoehto ja vastaisku yksinäisyydelle

Asuinyhteisöt ovat yleistymässä myös senioreiden asuinmuotona. Yhteisöasuminen on vaihtoehto nykyisen elämän yksilökeskeisyydelle ja eristyneisyydelle. Yhteisössä asukkaat pääsevät nauttimaan perinteistä kerrostaloelämää laajemmasta sosiaalisesta elämästä.

Moderneissa asuinyhteisöissä asukkailla on omat asunnot, joiden lisäksi kiinteistössä on normaalia enemmän yhteiskäyttöön varattuja tiloja, kuten pyykkitupa, sauna- ja harrastustilat ja usein myös keittiöt ja ruokailutilat yhteisiä ruokailuhetkiä ja juhlia varten. Asukkaat sisustavat itse tilat viihtyisiksi ja järjestävät yhteistä toimintaa.

Erityisesti ikääntyville yhteisöasumisesta on monenlaisia etuja. Osallisuus ja sosiaalisuus lisäävät jaksamista, vireyttä ja toimintakykyä, jotka edistävät psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia. Ennen kaikkea yhteisöasuminen ehkäisee yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Kun samassa talossa asuu saman ikäisiä ihmisiä, on helppo löytää yhteistä tekemistä. Elämään tulee uusia virikkeitä ja aktiviteetteja uusien ystävien myötä. Myös naapuriapu on lähellä, ja naapurilta uskaltaa pyytää apua, kun kaikki tuntevat toisensa.

Lainsäädännössä ei ole yhteisrakennuttamiselle varsinaisia esteitä.

Asuinyhteisöjen asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa omaan asuinviihtyvyyteen ja suunnitella ja hoitaa asuinympäristöään yhdessä muiden kanssa. Ikäihminenkin alkaa tuntea itsensä tarpeelliseksi, kun oma tekeminen alkaa saada uutta merkitystä.

Viime vuosina Suomeen on perustettu eri kaupunkeihin erilaisin periaattein ja lähtökohdin toimivia asuinyhteisöjä. Yleisintä on asunto-osakeyhtiömuotoisten kiinteistöjen yhteisrakennuttaminen tai vanhojen kiinteistöjen remontoiminen, mikä usein vaatii yhteisön osakkailta merkittävää varallisuutta.

Rikkaiden etuoikeus?

Kansanedustaja Satu Hassi on tutustunut yhteisöasumisen erilaisiin malleihin Tampereella perustetun Entisten nuorten verkoston yhteisöasumista tutkivassa toimikunnassa. Hassin mielestä yhteisöasuminen on selvästi nouseva trendi erityisesti nyt eläköityvän sukupolven keskuudessa.

− Monet meistä ovat nuorina kokeneet kimppa-asumisen hyviä ja huonoja puolia, joten meillä on henkistä valmiutta nyt eläkevuosina toteuttaa yhteisasumista.

Hassi on vieraillut Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevassa yhteisötalo Maltassa. Lisäksi hän tuntee Kotisatama-hankkeessa mukana olevia ihmisiä, ja Helsingissä on myös senioreille tarkoitettu Loppukiri-yhteisö. Kaikki yhteisöt ovat asunto-osakeyhtiöitä, joiden rakennukset asukkaat ovat suunnitelleet ja rakennuttaneet yhdessä.

− Eräs Maltan asukas sanoi, että asuntonsa hinnalla hänen perheensä saa paljon enemmän, kuin jos olisivat ostaneet tavallisen asunnon.

Hassin mukaan Helsinki on yhteisöasumisen edelläkävijä. Siellä asuinyhteisöjen rakennuttamiseksi on jo muodostunut vakiintuneita toimintakäytäntöjä, mikä helpottaa suuresti yhteisrakennuttamista. Tällaisia ”virtaviivaisia” toimintamalleja Hassi toivoisi muuallekin.

Lainsäädännössä hän ei näe yhteisrakennuttamiselle varsinaisia esteitä. Kysymys on enemmänkin vakiintuneiden toimintamallien puuttumisesta.

− Kun kysyin Tampereen asumisesta vastaavilta viranomaisilta, mistä yhteisön perustamista suunnittelevien pitäisi aloittaa, he vastasivat, että pitää palkata rakennuttajakonsultti hoitamaan rakentamiseen liittyvä raskas byrokratia.

Konsultin palkkaaminen tonttia ja arkkitehtiä etsimään sekä rakennuspalveluja kilpailuttamaan vaatii kuitenkin yhteisön jäseniksi haluavilta melkoisen sijoituksen jo ennen kuin tiedetään, tuleeko hankkeesta mitään. Tässä kohdassa Hassi toivoisi kuntien tukevan aktiivisemmin yhteisörakennuttajia.

− Uskon, että rakennuttamiskilpailutuksetkin alkavat sujua helpommin sitten, kun alkaa olla enemmän toteutuneita esimerkkejä ja valmiita toimintamalleja.

Sosiaalisesti olisi hyvä, jos yhteisöissä voisi olla omistusasuntojen lisäksi asumisoikeus- tai vuokra-asuntoja.

Omistusasuntojen lisäksi yhteisöasuntoja on tuotettu asumisoikeuspohjalta. Hassin mielestä Suomen asumisoikeuslaki on kuitenkin asukkaan kannalta epäedullinen. Hän kehittäisikin asumisoikeutta siten, että asukkaan omistusoikeus asuntoonsa kasvaisi maksetun pääoman myötä.

Kehitettävä vuokrayhteisöjä

Toistaiseksi Suomessa pääsee siis asumaan yhteisöön lähinnä silloin, jos ihmisellä on riittävästi varallisuutta osallistua yhteisön rakennuttamiseen tai ostaa jostakin yhteisöstä vapautuva asunto omakseen.

Sosiaalisen monimuotoisuuden kannalta olisi kuitenkin suotavinta, että yhteisöissä voisi olla omistusasuntojen lisäksi asumisoikeus- tai vuokra-asuntoja. Tällekään Hassi ei näe mitään lainsäädännöllisiä esteitä. mutta tarvitaan taho, joka ryhtyy vuokraisännäksi.

− On vaikea kuvitella, että yhteisön osakkeenomistajat olisivat niin varakkaita ja anteliaita, että he omalla kustannuksellaan rakennuttaisivat kiinteistöönsä vuokrattavia asuntoja.

Hassi kertoo, että Tampereen Hallilan kaupunginosaan rakennettiin 1980-luvulla yhteisöllinen asuntoyhtiö, jonka asunnoista noin puolet oli omistus- ja toinen puoli vuokra-asuntoja. Vuokra-asuntojen omistaja oli yleishyödyllinen vuokra-asuntoyhtiö, joka sittemmin on päättänyt luopua sosiaalisten vuokra-asuntojen rakennuttamisesta ja omistamisesta.

− Olen ihan varma, että yhteisöjä rakennettaisiin paljon enemmän, jos olisi yhtiöitä, jotka lähtisivät vuokra-asunto-osan ”vuokraisänniksi”, mutta tällaisia yhtiöitä ei ole toistaiseksi ilmaantunut.

Kuntien olisi Hassin mielestä viisasta osallistua yhteisöllisten vuokra-asuntojen tuotantoon ainakin siihen asti, että toiminta saadaan vakiintumaan, koska kuntien taloudellinen näkökulma ei liity pelkästään vuokra-asuntojen kustannuksiin ja vuokratuottoon, vaan myös siihen, kuinka yhteisöasuminen voisi vähentää kunnan tulevia sosiaali- ja terveyspalveluista aiheutuvia kustannuksia.

Hassin mukaan kuitenkin ehdoton edellytys toimivalle yhteisölle on se, että yhteisön asukkaat voivat osallistua muiden asukkaiden valintaan, ja tätä mahdollisuutta kunnan omistamissa vuokrakiinteistöissä ei toistaiseksi ole.

− Mielestäni yhteisöllinen asuminen voi toimia vain silloin, jos niiden asukkailla on jotain yhteistä keskenään, olkoon se jokin maailmankatsomuksellinen tai muu asia. En usko, että yhteisöstä tulee toimiva, jos siihen otetaan satunnaisia asukkaita järjestyksessä kaupungin vuokra-asuntojonosta.

Hassi muistuttaa, että useissa olemassa olevissa asuinkiinteistöissä on asukkaiden käyttöön varattuja yhteistiloja, joten tilojen puolesta monissa taloissa olisi jo nyt mahdollisuus suurempaan yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen kuin mitä niissä nyt on.

− Yhteisten tilojen lisäksi yhteisöllisen elämän toteutuminen vaatii myös asenteellista valmiutta siihen. Jokaisella pitää kuitenkin olla oma yksityisyys, jotta yhteisö toimii.

Neljä yhteisöllisen asumisen tapaa

Helsinki on yhteisörakennuttamisen ja ‑asumisen edelläkävijä, mutta vauhtiin on päästy muuallakin. Asumisen mallit ja tavat toimia yhteisönä vaihtelevat.

Helsingin Arabianrantaan rakennettu senioreiden asukasyhteisö Loppukiri on Suomen ensimmäinen yhteisrakennettu seniorien asukasyhteisö. Talo valmistui Arabiankadun ja Birger Kaipiasen kadun kulmaan huhtikuussa 2006, puuhaihmisten vuosien uutteran suunnittelun ja uurastamisen jälkeen.

− Talon ja yhteisön rakentaminen aloitettiin jo vuonna 2001. Yhteisön rakentaminen jatkuu yhä, sanovat talon asukkaat Sirkka Minkkinen ja Auli Kanninen.

Loppukirissä on 58 hitas-omistusasuntoa, jotka ovat hieman pienempiä kuin vastaavat huoneistot normikerrostaloissa. Enemmistö Loppukirin asukkaista on rahoittanut asuntonsa aikaisemman asunnon myynnillä.

Oman asunnon pienuutta korvaavat runsaat yhteistilat, joita on yhteensä 400 neliömetriä: iso keittiö, ruokasali, jonne mahtuvat kaikki talon asukkaat, mukavia oleskelunurkkauksia, hyvin varustettu talopesula ja upea saunaosasto terasseineen talon ylimmässä kerroksessa – merinäkymin. Yhteisön toiminnalle ovat tärkeitä myös toimistotila ja sen viereinen ilmoitustaulu, joka onkin täyttynyt monenlaisista viesteistä.

− Suunnittelemme parhaillaan sähköistä ilmoitustaulua, jotta tapahtumien ja tiedottavien asioiden virta olisi selkeämpää, kertoo Auli Kanninen.

− Lisäksi meillä on pieni jumppasali ja vierashuone, jonka voimme varata omia vieraitamme varten. Monien Loppukirissä vierailleiden ryhmien mielestä sellaista tarvittaisiin kaikissa kerrostaloissa.

Loppukirissä tehdään ja päätetään yhdessä.

Talon on suunnitellut arkkitehti Kirsti Sivén, ja rakennuttanut Sato Yhtymä. Rakentajana oli NCC.

− Koska olemme Arabianrannassa, taloomme kuuluu taide. Julkisivun taideteoksiin, keraamisiin sauvoihin on kaiverrettu asukkaiden omia mietelauseita yhteisöstään. Työn on suunnitellut taiteilija Pekka Paikkari, kertoo Sirkka Minkkinen.

Yhdessä päätetään ja tehdään

Loppukiri ei ole vanhainkoti eikä palvelutalo. Osa asukkaista puhuu senioritalosta, toiset retro-ikäisten talosta. Asukkaat sitoutuvat osakassopimuksella osallistumaan ruuanlaittoon ja yhteisten tilojen siistimiseen. Lisäksi asukkaat huolehtivat toisistaan naapuriavun rajoissa ja voivat halutessaan harrastaa ja juhlia yhdessä.

− Meillä ei ole ”johtajaa”, henkilökuntaa eikä maksullisia palveluja. Päätökset tehdään yhdessä 70 asukkaan voimin. Se on toisinaan hidasta ja vaikeaakin, mutta näin toimimme, sanoo Auli Kanninen.

Loppukiri on toisaalta myös tavallinen osakekerrostalo, jonka isännöinti ja taloyhtiön hallitus toimivat kuten taloyhtiöissä yleensä. Kiinteistönhuolto hoitaa monia kiinteistönpitoon liittyviä tehtäviä.

Ideana on, että Loppukiriin muutetaan suhteellisen nuorina, eikä vasta sitten kun on jo paljon kremppoja ja palvelutarvetta. Yhden kunkin huoneiston asukkaista on oltava vähintään 48-vuotias.

− Jonkin verran meillä on vaihtuvuutta. Ihmiset myyvät huoneistojaan esimerkiksi siksi, että toisella paikkakunnalla asuvat lapset haluavat omaisensa lähelleen tai asukkaallamme on halu olla lähellä lapsenlapsiaan tai pariskunnat haluavat omat makuuhuoneet – puolison kovaäänisen kuorsauksen vuoksi, Sirkka Minkkinen kertoo.

Loppukiriläisten tavoitteena on pysyä aktiivisina ja vireinä mahdollisimman pitkään sekä säilyttää itsemääräämisoikeutensa myös ikääntyneinä. Talon ja yhteisön suunnitteluvaiheessa otettiin mallia muualta, ja esimerkkitalona on ollut muun muassa Tukholman “Färdknäppen”.

− Yhteisöllisyyden lähtökohtana on se, että kaikki osallistuvat yhteisiin töihin ryhmissä. Yhteisiä aterioita valmistetaan viikoittain. Keittiöryhmä toimii itsenäisesti ja vuoro osuu kohdalle noin kuuden viikon välein. Sen olemme huomanneet, että yhdessä siivoten talo pysyy viihtyisänä ja hyväkuntoisena.

− Meistä Loppukirin yhteisöllisyys-idea toimii. Aika ei tule pitkäksi, tekemistä riittää jokaiselle päivälle. Ihmiset tapaavat toisiaan luonnollisesti, kun liikumme talon ruokasalissa, kirjastossa, toimistossa tai hyvin suositussa pesulassa, sanoo Auli Kanninen.

Yhteisöllisyys vaatii sinänsä tietoista asennoitumista, jossa kunnioitetaan ja vaalitaan toisia ihmisiä ja yhteisiä hetkiä ja ajatuksia. Näitä asioita Loppukirissä on pohdittu paljon ja muun muassa koottu Marja Dahlströmin ja Sirkka Minkkisen kirjaan Loppukiri – vaihtoehtoista asumista seniori-iässä.

Loppukirissä on paljon alusta asti mukana olleita. Kun huoneistoja myydään – usein kiinteistövälittäjän kautta – korostetaan välittäjille, että kertoisivat ostajille, millaisesta talosta Loppukirissä on kyse.

Entä voiko Loppukirissä asua vielä vanhana, esimerkiksi silloin kun voimat eivät riitä keittiövuoroihin tai siivoukseen. Loppukiriläiset ovat tätäkin miettineet: ketään ei pakoteta lähtemään pois. Yhteisön voimaan luotetaan, että vastaantulevat asiat osataan ratkaista yhdessä.

− Tällä hetkellä töihin osallistutaan voinnin, voimien ja taitojen mukaan, kaikki talon kaikki asukkaat kuuluvat työvuoroihin. Kokemus Tukholman vastaavasta yhteisöllisestä talosta osoittaa, että ihmiset haluavat olla mukana myös vanhetessaan. Tarpeellisuuden tunne on tärkeä ikääntyvälle ihmiselle.

− Ellemme jaksa, voimme hankkia palveluja, ulkoistaa siivouksen, vähentää ruokailukertoja tai jopa antaa koko ruokatalouden ulkopuolisten hoitoon. Tätä pidämme kuitenkin kaukaisena vaihtoehtona.

Jaso − asumisoikeusyhteisö

Jyväskylässä toimiva varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jaso on tarjonnut senioreille yhteisöllistä asumisoikeusasumista vuodesta 2014 lähtien. Yhdistyksellä on kaksi valmista taloa Huhtasuolla ja Kuokkalassa, rakenteilla on kolmas talo Palokkaan ja suunnitteilla neljäs Vaajakoskelle.

Toiminnanjohtaja Sinikka Tyynelän mukaan talojen rakennuttaja on yhdistys, eikä niillä ole muuta omistajatahoa. Asukkaat ovat yhdistyksen jäseniä, ja he pääsevät osallistumaan päätöksentekoon yhdistyksen kokouksissa.

Viisi vuotta sitten perustettu asumisoikeusyhdistys sai RAY:lta kolmevuotisen projektiavustuksen toimintamallinsa luomiseen.

− Toiminnallinen malli määrittää kiinteistöjen rakentamista, mutta meille on tärkeämpää, mitä niiden seinien sisällä tapahtuu eli yhteisöllisyys, Tyynelä sanoo.

Rakentaminen kustannetaan asumisoikeusrahoituksella, eli asukkaat maksavat asunnon hinnasta 15 prosenttia. Loppu katetaan kuntarahoitukselta saadulla lainalla, johon yhdistys on saanut yleishyödyllisenä toimijana ARA:n korkotuen.

Jaso on tarjonnut senioreille yhteisöllistä asumisoikeusasumista vuodesta 2014 lähtien.

Asukkaat maksavat lisäksi käyttövastikkeen, joka koostuu rahoitusvastikkeesta eli pääomakuluista, ja hoitovastikkeesta, jolla maksetaan talojen huolto, isännöinti ja siivous. Vastikkeessa on lisäksi pieni osuus asukastoiminnasta.

Asuntoihin haetaan normaalisti Jyväskylän kaupungilta saadulla asumisoikeusnumerolla. Yli 55-vuotiailla ei ole asumisoikeusasuntoihin tulo- ja varallisuusrajoja, joten muuta valintakriteeriä ei Jaso-talojen asukkaaksi ole kuin 55 vuoden alaikäraja.

− Asukkaiden on kuitenkin hyväksyttävä talojen yhteisöllinen luonne, mikä tarkoittaa yhteisiä tiloja ja yhteistä toimintaa, joista tulee vastikkeeseen lisäkustannus.

Jason asuntoihin on Tyynelän mukaan halukkaita tulijoita huomattavasti enemmän kuin mitä asuntoja on tarjolla. Asukkaat saavat osallistua jo rakentamisvaiheessa muun muassa yhteisten tilojen sisustussuunnitteluun. Niissä kokoontuu erilaisia ryhmiä ja kerhoja ja järjestetään yhteisiä juhlia.

Taloissa työskentelee palkattu asukastoiminnan ohjaaja, joka auttaa asukkaita ideoimaan ja toteuttamaan yhteisiä tapahtumia. Hän antaa myös henkilökohtaista neuvontaa vaikkapa lääkärin varaamisessa netin kautta.

Jason taloissa hyödynnetään myös naapuriapua: asukastoiminnan ohjaajalle voi ilmoittaa, mitä apua on valmis tarjoamaan muille – tai mitä apua tarvitsee muilta. Sinikka Tyynelä painottaa, että ketään ei velvoiteta osallistumaan yhteisiin toimintoihin, vaan osallistuminen on vapaaehtoista.

− Jollekin yhteisöllisyys tarkoittaa turvallisuudentunnetta ja tietoa siitä, että naapuri tulee auttamaan, jos sattuu apua tarvitsemaan.

Pöllökartanossa luotetaan osuuskuntaan

Kun Luopioisissa alettiin suunnitella sata vuotta vanhaan, tyhjilleen jääneeseen mielisairaalarakennukseen senioriyhteisöä, oli ensisijainen lähtökohta se, että asunnoista tehdään vuokra-asuntoja. Sen vuoksi omistusmuodoksi valittiin osuuskunta. Osuuskunta Pöllökartano osti rakennuksen Pälkäneen kunnalta yhden euron hintaan.

Tiedotteessaan osuuskunta Pöllökartano kertoo, että se haluaa yhteisönä edistää eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Hyvinvointiyhteiskunta 2030 ‑tutkimuksessa visioitua elämänmallia nimeltä Säällinen elämä.

Talo remontoidaan perusteellisesti ja laajennetaan. Siihen tulee seitsemän 30–50 neliön suuruista asuntoa, joissa kaikissa on omat keittiöt ja kylpyhuoneet. Yhteistilat tulevat olemaan noin puolet koko asuinpinta-alasta. Niihin tulee oleskeluhuone, keittiö, ruokailutila, kuisti, sauna ja iso ammeellinen kylpyhuone, ja kellariin lisäksi leivinuunitila.

– Talon pitäisi valmistua syksyllä 2017, ja tavoitteena on, että asuntojen vuokra on kuntien vuokratasoa alempi, kertoo osuuskunta Pöllökartanon hallituksen puheenjohtaja Seppo Kääriäinen.

Pöllökartano sijaitsee kunnan vuokratontilla, jonka osuuskunta sai vuokrata kohtuuhintaan 50 vuodeksi. Tontti on kauniilla paikalla ja laskeutuu järven rantaan. Osuuskunta on sitoutunut kunnostamaan talon ja järven välisen viheralueen kuntalaisten virkistyskäyttöön.

Osuuskunta yritti saada talon remontille ja laajennukselle rahoituksen ARA:lta, mutta ARA ei voinut hyväksyä tällaista rakentamis- ja omistusmallia. Kääriäisen mukaan se vaati, että vanha talo olisi pitänyt purkaa ja rakentaa sen tilalle uusi, iso tavallinen kerrostalo, jonka ARA olisi halunnut itse suunnitella.

Pöllökartano tulee tarjoamaan edullisia vuokra-asuntoja yhteisössään.

Kysymyksessä on museoviraston suojelema, hukkaamiskiellossa oleva talo.

− Onhan tämä kulttuuritekokin, että säästämme talon, Kääriäinen huomauttaa.

ARA olisi vaatinut myös, että asukkaat valitaan kunnan vuokra-asuntojonosta, mutta tähänkään osuuskunta ei voinut suostua. Niinpä se joutui ottamaan remonttia varten normaalin pankkilainan, jota maksetaan takaisin talon vuokratuloilla.

Asunnoista on jo neljä varattu. Kääriäisen mukaan kaikki tarjokkaat on hyväksytty ilman sen kummempia valintakriteerejä.

Asukkaat ovat yli 55-vuotiaita, ja asukas voi saada Kelan asumistukea, jos on siihen oikeutettu.

Osuuskunnan hallituksen on tarkoitus valita loput asukkaat, mutta valintakriteereistä ei ole vielä päätetty. Vuokrasopimuksessa on kuitenkin lauseke, että asukkaan on sitouduttava yhteisön sääntöihin, jonka ajatellaan karsivan yhteisöön sopimattomat hakijat pois.

− Kun päästään kevään korvalla sisustusvaiheeseen, johon asukkaat saavat osallistua, alkaa yhteisökin varmaan siinä vaiheessa hitsautua yhteen, Kääriäinen tuumii.

Aunen ja Erkin koti – malli vasta suunnitteilla

Pirkanmaan alueella toimivan Aunen ja Erkin Koti ‑säätiön tavoitteena on luoda eettisesti ja ekologisesti kestäviä vanhuspalveluja yhteistyössä Oriveden kaupungin ja ympäristökuntien kanssa. Tätä varten käynnistettiin RAY/STEAn rahoitustuella keväällä 2016 yhteiskehittämishanke, jossa muun muassa ikäihmisten kanssa yhdessä suunnitellaan heidän palvelujaan Oriveden alueelle.

Projektijohtaja Tiina Kuisman mukaan RAY nosti Oriveden hankkeen 14 muun kärkihankkeen joukkoon. Niitä kaikkia yhdistää se, että ne toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisten toimijoiden ja julkisen sektorin kanssa. Yhtenä tavoitteena on kehittää ikäihmisten asumispalveluja, joita olisivat muun muassa senioreiden asumisyhteisö.

Kuisma kertoo, että kun hankkeen tiimoilta pidettiin yhteiskehittämisen työpaja, toivat siihen osallistuneet seniorit esiin vahvan toiveensa kehittää asumismuoto, jossa eletään yhteisöperusteisesti.

− Into yhteisölliseen asumiseen oli minulle yllätys, Kuisma sanoo.

Nyt Orivedellä suunnitellaan senioriyhteisön perustamista, ja pyrkimyksenä on luoda sille monimuotoinen talouden pohjarakenne, jotta asumaan pääseminen ei olisi kiinni varallisuudesta.

− Tutkimme, olisiko se asumisoikeus‑, vuokra- tai omistusasuntopohjainen, mutta hinta ei saa karata liian kauaksi. Emme tiedä vielä sitäkään, olisiko se uudisrakennus vai tehtäisiinkö se johonkin olemassa olevaan kiinteistöön.

Orivedellä on tarkoitus aloittaa elokuussa sosiaaliyhteisötaitojen koulutus. Siihen kutsutaan mukaan myös suunnitteilla olevasta senioriyhteisöstä kiinnostuneita, jotka alkavat koulutuksessa muodostaa asukasyhteisöä.

Orivedellä järjestetään koulutusta yhteistöasumisesta.

− Ei yhteisö muodostu välttämättä siten, että avataan ovet ja sanotaan, että tulkaa tänne, täällä on yhteisö.

Kuisman mukaan koulutuksessa rakennetaan yhteisölle sosiaalista kestävyyttä siten, että asukkaat pystyvät osallistumaan yhteisiin päätöksentekoprosesseihin ja olemaan asuinyhteisönä mukana suunnittelemassa tulevaisuutta.

Hankkeen ohjausryhmässä ja yhteiskehittämisen työryhmässä on mukana Oriveden kaupunki, jolla Kuisman mukaan on vahva intressi kehittää ikääntyvien asukkaidensa palveluja.

− Kaupunki on ymmärtänyt ehkäisevän, hyvinvointia tukevan vanhustyön merkityksen. Yhteisöasumisessa korostuvat läheisyys, mielekäs tekeminen, elämän merkityksellisyys ja asumisen turvallisuus. Kaikki tämä ehkäisee ikäihmisten toimintakyvyn heikkenemistä.

Kuisman mukaan myös uuden maakuntahallintomallin myötä kunnissa on tärkeää löytää asukkaiden osallisuuden mahdollisuuksia. Paikallisuus ja lähipalvelut ovat tärkeitä. On oivallettu, että ikäihmiset pystyvät yhteisössä omalla toiminnallaan ja tulevaisuuden suunnitteluun osallistumalla lisäämään hyvinvointiaan.

Iita Kettunen

Helena Jaakkola