Päiväkodin ruokailukäytännöt ja henkilökunnan mielipiteet vaikuttavat lasten syömiseen.
Moni 60–70-luvulla syntynyt muistaa kuinka ruokalautanen piti aina syödä tyhjäksi. Ruokaa ei saanut jättää ja aikuiset päättivät annoskoon. Ruokahävikin kannalta asia on tietysti hyvä, mutta suositeltavana sitä ei voi pitää.
– Se, että lapsi itse oppisi tunnistamaan koska hänellä on kylläinen olo, ja lopettamaan syömisen siihen, on todella tärkeä taito loppuelämän kannalta, kertoo tutkijatohtori Reetta Lehto.
Lehto työskentelee Samfundet Folkhälsanin ja Helsingin yliopiston Dagis-tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan päiväkotilasten elintapoja ja stressiä. Hänen väitöskirjansa käsitteli päiväkotien ruokailukäytäntöjä ja niiden yhteyksiä lasten ruoankäyttöön ja ravinnonsaantiin.
– Niin sanottu itsetarjoilu on tärkeä arjen taitoihin, itsesäätelyyn ja sen oppimiseen liittyvä taito. Lapsi opettelee ensin arvioimaan, kuinka kova nälkä hänellä on, ja kuinka paljon hän jaksaa syödä. Se, että lapsi on itse ottanut oman annoksen, eikä sitä ole vain kauhaistu hänen lautaselleen, motivoi lapsen syömistä.
Lehdon tutkimuksessa kävi ilmi, että yllättävän harvassa tutkituista päiväkodeista lapset saivat itse annostella ruokansa. Näin siitä huolimatta, että vuonna 2018 julkaistujen valtakunnallisten varhaiskasvatuksen ruokailusuositusten yksi tavoitteista on kehittää lasten edellytyksiä omatoimiseen ruokailuun.
– Lapsi sai annostella ruoan itse vain alle kolmasosassa ryhmistä, vaikka kaikissa tutkituissa ryhmissä lapset olivat yli kolmevuotiaita. Myös nälän- ja kylläisyyden tunteista kysyttiin lapsilta melko harvoin.
Lapsen omatoimisuutta ja osallisuutta ruokailutilanteissa voi Lehdon mukaan lisätä monin tavoin.
– Lapset voivat osallistua ruokailutilan kattamiseen, ruokakärryn hakemiseen tai esimerkiksi oman paikkansa siivoamiseen, Lehto havainnollistaa.
Erityisen toimivaksi keinoksi Lehto kokee yhteistyön ruokapalvelun tai päiväkodin oman keittiön henkilökunnan kanssa.
– Lapsen mielenkiinto ruokaa kohtaan lisääntyy, jos hän saa harjoitella pieniä ruokatoimia itse ja tutustua erilaisiin ruokiin rauhassa. Esimerkiksi yksinkertaisen välipalan valmistaminen, leipominen ja kaikki toimet missä lapsi saa itse kokeilla ja puuhailla ruoan kanssa ovat hyviä.
Uusien taitojen oppiminen tuo myönteistä asennetta ruokaa ja ruokailua kohtaan.
Ruokapalvelun kanssa tehtävällä yhteistyöllä oli Lehdon tutkimuksen mukaan myös yhteyksiä lasten ravinnonsaantiin. Puolet päiväkodin johtajista kertoi, että heillä oli erityyppisiä haasteita yhteistyössä ruokapalvelun kanssa.
Niissä päiväkodeissa missä haasteita oli, lapset söivät epätodennäköisemmin hedelmiä ja marjoja.
– Lapset saivat näissä päiväkodeissa enemmän kuitua, eli käytännössä he söivät viljatuotteita enemmän. Se saattaa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lapset syövät leipä- tai puurovoittoisemmin. Olen pohtinut, että voisiko se tarkoittaa sitä, että ruoka ei ole kovin maittavaa, ja sen vuoksi lapset syövät enemmän viljatuotteita, Lehto pohtii.
Lehdon mukaan asiaan tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota.
– Sujuvalla yhteistyöllä on ravinnonsaannin lisäksi tärkeä merkitys lasten ruokakasvatuksen kannalta.
Mielipiteillä merkitystä
Alle kouluikäiset lapset syövät päiväkodissa arkisin jopa useamman aterian kuin kotona. Sen vuoksi päiväkodissa ruokailulla on lapsille suuri merkitys. Ruokailusuositusten mukaan henkilökunnan toivotaan syövän yhdessä lasten kanssa ja toimivan heille roolimalleina. Siinä näytti Lehdon tutkimuksen mukaan olevan suuria kuntakohtaisia eroja. Erot liittyivät siihen, miten ateriakorvaukset kunnissa hoidetaan.
– Niissä kunnissa missä niin sanotun malliaterian sai koko henkilökunta, 83 % henkilöstöstä söi samaa ruokaa kuin lapset. Vastaavasti niissä kunnissa missä vain yksi tai kaksi henkilökunnan jäsenistä sai syödä malliaterian, vain noin 40 % söi yhdessä lasten kanssa, Lehto kertoo.
Päiväkodin henkilöstön mielipiteillä näyttää Lehdon tutkimuksen mukaan olevan yhteys esimerkiksi siihen miten paljon lapset syövät kasviksia.
– Jos päiväkodin henkilöstön mielestä ruoka oli lapsille sopivaa, maittavaa, terveellistä ja monipuolista, lapset söivät enemmän kasviksia, Lehto kertoo.
Kuva: Mirja Koivisto/Tarinakuva
Myös ruokailukäytäntöihin liittyvät kirjalliset säännöt vaikuttivat kasvisten syöntiin ja kuidun saantiin. Mitä enemmän päiväkodilla oli kirjallisia ohjeita ruokailuun liittyen, sitä enemmän lapset saivat kuituja ja söivät kasviksia.
– Minä tulkitsen tämän niin, että mitä enemmän ohjeita oli, tarkoitti se sitä, että henkilökuntaa kiinnosti ruokailuun liittyvät asiat ja he olivat pohtineet niitä yhdessä.
Säännöt saattoivat koskea esimerkiksi ruoalla palkitsemista, syntymäpäivätarjoiluja, perheille tarjottavaa ravitsemuskasvatusta tai maistamissääntöjä.
Suurimmalla osalla Lehdon tutkimukseen osallistuneista päiväkodeista oli melko vähän kirjallisia sääntöjä.
– Niihin kannattaisi päiväkodin arjessa kiinnittää huomiota. Olisi hyvä, että päiväkodissa olisi yhteisesti sovitut toimintatavat, kuinka ruokailutilanteissa toimitaan ja kaikki noudattaisivat niitä. Lapsillekin on hyödyllistä, että eri henkilöiden kanssa ei ole erilaisia sääntöjä.
Lehto nostaa esimerkiksi yhden säännön: ruoalla palkitsemisen kieltämisen.
– Suurin osa päiväkotien henkilökunnasta vastasi, että he eivät palkitse lapsia syömisestä, mikä on hienoa. Osa kuitenkin vastasi palkitsevansa ja näkkileipää saatetaan käyttää palkitsemiseen. Se voi tarkoittaa sitä, että lapset saivat ottaa näkkileivät vasta kun pääruoka oli syöty.
Lehdon mukaan käytäntö ei ole suositeltava.
– Siinä vahvistuu ajatus, että pääruoka tai salaatti ei ole kovin hyvää, ja sen syömisestä saa myöhemmin palkinnon. Onneksi uskon, että tätä käytetään koko ajan vähenevässä määrin.
Positiivisen palautteen antaminen ruokailutilanteissa ja kannustaminen ovat myös tärkeitä yhteisiä toimintatapoja.
– Se näyttää olevan tutkimukseni mukaan yleistä. Lapsia kannustettiin kasvisten ja hedelmien syöntiin, ja se oli yhteydessä lasten kuidun saantiin.
Kannustava puhe tärkeää
Lapsen hyvän ruokasuhteen syntymiseen voi vaikuttaa kannustavalla ja myönteisellä puheella.
Siihen vaikuttaa myös aikuisen oma ruokasuhde.
– Sillä on iso merkitys, miten on itse tullut kasvatetuksi. Varsinkin vanhemmalla ikäpolvella on kokemuksia hyvin autoritäärisestä kasvatuksesta ruoan suhteen, Lehto kertoo.
Lehto muistuttaa, että aikuisten puheilla on iso merkitys.
– Aikuiset puhuvat helposti laihduttamisesta, ja siitä mitä ruokia saa ja mitä ei saa syödä. Herkkuihin voidaan suhtautua mustavalkoisesti eikä tiedetä miten niistä voisi puhua.
Joillakin aikuisilla on Lehdon mukaan sisäänrakennettu ajatusmaailma, että herkut ovat epäterveellisiä ja kiellettyjä ruokia, joita tekee hirveästi mieli mutta niitä ei saisi syödä.
– Tätä vastakkainasettelua ei pitäisi opettaa lapsille. Meidän aikuisten pitäisi osata tuoda esille, että herkut ovat kohtuudella syötynä ihan normaali osa elämää ja ruokavaliota.
