Voitko olla hyvä vanhempi, vaikka lapsuutesi oli turvaton?

Jos lapsena ei ole saanut turvaa, voi sitä olla aikuisena vaikea antaa. Mahdollisuudet hyvään vanhemmuuteen ovat kuitenkin olemassa.

Varhaislapsuudessa koettu kaltoinkohtelu ulottaa usein juurensa ihmisen koko elämään, myös vanhemmuuteen. Kaltoinkohtelu voi olla joko aktiivista, kuten fyysinen ja emotionaalinen väkivalta ja seksuaalinen hyväksikäyttö, tai passiivista, kuten lapsen tarpeiden laiminlyönti.

Varsinkin varhaislapsuudessa omien vanhempien toistuva kaltoinkohtelu merkitsee yleensä turvattoman kiintymyssuhteen syntymistä. Lapsi on joutunut liian varhain selviämään yksin hyvinkin vaikeiden asioiden ja ylivoimaisten tunteiden kanssa. Tämä vaurioittaa lapsen omien tunteiden säätelyn kyvyn kehittymistä ja myös kykyä luottaa toisiin ihmisiin.

Tavallista on, että ihminen suojaa itseään näiltä vaikeilta muistoilta dissosiaation avulla, jolloin muistot eivät ole osa hänen elämänkerrallista muistiaan ja ihminen pystyy toimimaan arjessaan ajattelematta ikäviä kokemuksiaan.

Traumatisoitumisen seurauksena jokin kaltoinkohtelusta muistuttava tekijä voi aiheuttaa voimakkaita tunteita tai fyysisiä reaktioita, jolloin ihminen saattaa kokea elävänsä vaikeaa kokemusta uudelleen. Näin käy usein, kun omat lapset syntyvät.

− Silloin kun omassa lapsuudessaan kaltoinkohdeltu tulee itse vanhemmaksi, nousevat usein muistot omista kokemuksista pintaan ja pelot siitä, miten pystyy tarjoamaan omalle lapselleen turvallisen lapsuuden, jota ei itse ole saanut, sanoo tutkijatohtori, psykoterapeutti Marjo Flykt Tampereen yliopiston psykologian laitokselta.

Raskaaksi tulo ja pienen vauvan vanhemmuus ovat Flyktin mukaan hyvin ruumiillisia kokemuksia. Ne aktivoivat tietoisten muistojen lisäksi kehollisesta muistista lapsuuden kokemuksia siitä, miten on itse tullut hoidetuksi.

Jos taustalla on vaikeita traumakokemuksia, kuten pahoinpitelyä, laiminlyöntiä tai seksuaalista hyväksikäyttöä, palaavat kokemukset raskaus- ja vauva-aikana esimerkiksi ahdistuksena tai masennuksena.

Vanhemman voi olla vaikeaa iloita vauvasta, jos oma mieli on osin oman lapsuuden pelottavissa maisemissa.

− Vauvan itku voi viedä oman mielen takaisin tilanteisiin, joissa joutui itse lapsena itkemään yksin vailla kenenkään apua. Tällöin ongelma on se, että äidin voi olla vaikea lohduttaa vauvaa, koska vauvan itku tuntuu kestämättömältä. Uhmaikäisen lapsen lyödessä äitiä, äiti saattaa palaa mielessään takaisin tilanteeseen, jossa häntä lapsena pahoinpideltiin.

Vanhemman voi olla myös vaikeampaa iloita ja nauttia vauvasta tai tutustua tähän omana itsenään, kun oma mieli on samanaikaisesti osin oman lapsuuden pelottavissa maisemissa. Isomman lapsen kanssa ei välttämättä osata asettaa rajoja, koska omasta lapsuudesta ei löydy sellaista mallia, mikä tuntuisi oikealta.

Osa pelkää tällöin suuttuvansa liian helposti ja toinen ääripää ei halua tuottaa lapselle pettymystä, koska haluaa hoitaa lapsensa paremmin kuin, mitä itseä on hoidettu. Joskus vanhempi toistaa lapsuuden traumaansa esimerkiksi pahoinpitelyllä.

Huomaa ja tunnista

Vaikka ilmiö ei ole harvinainen, jää se usein ammattilaisilta tunnistamatta ja monisukupolvinen kierre jatkuu. Avainasemassa ovat neuvolat, joiden asiakkaita ovat lähes kaikki lapsiperheet.

− Olisi tärkeää, että neuvolan terveydenhoitajalla voisi olla aikaa kysyä jo raskausajalta alkaen jotakin siitä, miten tuleva äiti ja isä voivat ja millaisia ajatuksia vanhemmaksi tuloon liittyy. Vauvan synnyttyä on luontevaa kysyä, millaista isällä ja äidillä on vauvan kanssa, ja tarkastella myös, millaisia asioita näkee vastaanottotilanteessa vanhempien ja vauvan välillä, Marjo Flykt sanoo.

Jotta vanhemmat kokevat olonsa riittävän turvalliseksi ongelmista puhumiseen, tulee perheellä olla koko ajan sama terveydenhoitaja, jolla on riittävästi aikaa myös keskusteltuun.

Toisin kuin neuvolassa, lastensuojelussa perheen tilanteesta on olemassa jo valmiiksi huoli. Tällöin vanhempien omien ongelmien tunnistamisen tulisi olla herkempää.

Vanhemman kanssa kannattaa keskustella siitä, millaisena he pitävät omaa lastaan.

− Ammattilainen saa tietää, millä tavalla vanhempi ajattelee lapsestaan ja omasta vanhemmuudestaan. Mistä asioista hän pitää äitiydessä tai isyydessä ja mistä ei. Mitkä asiat olleet vaikeita, mitkä sujuneet hyvin? On usein hyvä merkki, että pystyy kuvaamaan tasapainoisesti sekä haastavia että mukavia asioita, eikä jompikumpi painotu yksinään.

Vanhemman kanssa kannattaa keskustella siitä, millaisena he pitävät omaa lastaan. Onko lapsi vanhemman mielestä oikea kiusankappale tai odottavatko vanhemmat häneltä ikätasoon nähden liikaa? Onko vanhempi maailman huonoin vai täydellisen virheetön? Äärivaihtoehtoihin kannattaa kiinnittää huomiota.

Vanhemmalta voi myös kysyä, millainen hänen oma lapsuutensa oli. Tällöin hänen kanssaan voi tuoda esille kokemusten merkitystä vanhemmuuteen. Lastensuojelu ei kuitenkaan ole oikea paikka käydä kaltoinkohtelukokemuksia läpi yksityiskohtaisesti, ja niiden hoidollinen käsittely kuuluu traumaterapian ammattilaiselle.

Oikea hoito oikeaan aikaan

Kaltoinkohtelukokemusten hoito valitaan oireiden ja vaikeuksien mukaan. Tavoitteena on löytää keinoja omien vaikeiden tunteiden säätelemiseen, koska se on tärkeä taitoa vaikeissa tilanteissa selviämiseen ja ihmissuhteiden ylläpitämiseen.

− Pieni lapsi ei vielä pysty juurikaan säätelemään itseään, vaan on vanhemmalta saadun säätelyavun varassa kokiessaan hätää. Kaltoinkohtelevissa perheissä vanhempi ei usein ole pystynyt auttamaan lasta säätelemään tunteitaan, ja toisaalta on saattanut turvan sijaan olla itse pelon ja uhan lähde, Marjo Flykt sanoo.

Tällöin Flyktin mukaan hoitona olla myös vanhemman ja lapsen välisen vuorovaikutussuhteen hoidot, kuten vauvaperhetyö ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia, jotka kannattaa aloittaa jo raskausaikana.

− Myös perheen käytännön arjen tukeminen on erittäin tärkeää ja joskus jopa ensisijainen hoito silloin, jos esimerkiksi omat psykiatriset oireet vaikeuttavat merkittävästi jaksamista vanhempana. Parisuhteen vaikeuksissa tai isompien lasten perheiden hoidossa voidaan käyttää pari- tai perheterapiaa.

Tärkeää on myös, että vanhempi saa hoitavilta tahoilta tietoa siitä, millaisia vaikutuksia kaltoinkohtelulla voi olla ja millaiset asiat voivat olla avuksi, Marjo Flykt sanoo.

Suojaavia tekijöitä ovat myös hyvä tukiverkosto, toimiva parisuhde ja hoidon saaminen oikeaan aikaan.

Lapsuuden kaltoinkohtelu ei automaattisesti aiheuta riskiä vanhemmuudelle. Osa vanhemmista pystyy lapsen näkökulmasta olemaan riittävän hyvä vanhempi kaltoinkohtelusta huolimatta.

− Jos äiti on pystynyt omassa mielessään käsittelemään riittävästi omia kokemuksiaan ja niiden merkitystä vanhemmuudelle, trauman toistamista lapsen kanssa ei tapahdu, sanoo Marjo Flykt.

Suojaavia tekijöitä ovat myös hyvä tukiverkosto, toimiva parisuhde ja hoidon saaminen oikeaan aikaan.

− Ei ole mikään kohtalo, että omia vaikeuksiaan toistaisi aina lapsen kanssa. Isompaa psyykkistä työskentelyä tämä kuitenkin vaatii näiltä vanhemmilta kuin sellaisella vanhemmalla, jolla on turvallinen oma lapsuus, muistuttaa Marjo Flykt.

Vertaisryhmähoidosta hyviä kokemuksia

Traumaterapiakeskus on kehittänyt lapsena kaltoinkohdelluille vanhemmille vakauttamishoitomallin Vakava traumatisoituminen ja vanhemmuus ‑hankkeessaan. Hoitomallissa vanhemmalle annetaan keinoja selviytyä vaikeista traumaperäisistä oireista ja saada vanhemmuuteensa tukea.

Toiminta tapahtuu ammatillisesti johdetuissa vertaisryhmissä. Lyhytkestoiset ryhmät kokoontuvat 12 kertaa ja pidemmät, vuoden mittaiset ryhmät 30 kertaa. Ryhmät voivat toimia osana vanhemman muuta hoitoa. Erityisesti pitkäkestoisessa ryhmässä on tärkeää, että vanhempi saa lisäksi psykoterapeuttista hoitoa.

− Hoitomallille on ollut selkeä tarve. Vanhemmuus jää usein hoitojärjestelmissä vähälle. Lastenpsykiatrisessa hoidossa vanhemman hoitoon ei ole resursseja. Aikuisten hoitotahot puolestaan eivät useinkaan ole tottuneet pohtimaan vanhemmuutta ja sen merkitystä oireiden ylläpitäjänä, sanoo hankkeessa toiminut psykologi, väitöskirjatutkija Lisa Friberg.

Ryhmässä harjoitellaan yhdessä havainnoimaan, ovatko vanhemman tunteet lapsen vai äidin tunteita.

Traumatisoitumiseen kiinteästi liittyvä häpeä estää vanhempaa usein puhumasta vaikeuksistaan ja hakemasta apua. Nyt on huomattu, että vanhemmuuden tuki voi auttaa myös psyykkisiin vaikeuksiin. Jos se jätetään kokonaan hoidon ulkopuolelle, hoito ei välttämättä auta.

Ryhmässä harjoitellaan yhdessä havainnoimaan, ovatko vanhemman tunteet lapsen vai äidin tunteita. Esimerkiksi ensimmäinen koulupäivä voi pelottaa äitiä, mutta ei lasta. Tällöin äiti saattaa luulla, että myös lasta pelottaa. Ryhmässä opetellaan erottamaan omat tunteet lapsen tunteista.

Koulutuksen kautta ryhmänvetäjäksi

Kansainvälisen tutkimusnäytön mukaan ryhmähoito voi vähentää traumaperäisiä oireita. Ryhmiin osallistuneet vanhemmat olivat pääosin tyytyväisiä saamastaan avusta ja toivoivat, että ryhmät olisivat jatkuneet pidempäänkin.

Traumaterapiakeskuksessa toivotaan, että hoitomalli otettaisiin laajasti käyttöön, sillä ilmiö on valtakunnallisesti iso haaste ja se pitäisi nostaa esiin kaikkialla, missä on lapsia asiakkaana. Ennen ryhmien vetämistä kannattaa kuitenkin tutustua asiaan kunnolla.

− Jotta voi alkaa vetää ryhmiä, tulee olla sosiaali- tai terveysalan ammattilainen, jolla on kokemusta traumoista, ryhmien ohjaamisesta ja osaamista lasten kehityspsykologiasta. Lisäksi ohjaajien täytyy saada työnohjausta ja aikaa perehtyä malliin kunnolla, sanoo hankkeen projektipäällikkö, psykologi, psykoterapeutti Marjo Ruismäki.

Traumaterapiakeskus tarjoaa hoitomallistaan koulutusta, jota suositellaan käytäväksi ennen kuin alkaa ohjata ryhmiä. Hoitomallin materiaalista on hyötyä kaikille lasten ja vanhempien kanssa toimiville. Materiaalin verkkoversiota saa tilata maksutta Marjo Ruismäeltä marjo.ruismaki@traumaterapia-keskus.com tai Petteri Mankilalta petteri.mankila@traumaterapiakeskus.com. Hankkeen verkkosivuille on myös tulossa self-help-opas osoitteessa vakavatraumatisoituminenjavanhemmuus.fi.

Kaisa Yliruokanen