Varhaiskasvatuksessa voidaan puuttua lapsiköyhyyteen
19.10.2020
Ben Wicks / Unsplash
Lapsena koetulla köyhyydellä on pitkät jäljet. Köyhyys vaikeuttaa lapsen kaverisuhteiden ylläpitämistä ja saa aikaan ulkopuolisuuden tunnetta, millä on vaikutusta lapsen itsetunnon kehittymiseen.
Vuosien 1995–2007 välillä lapsiköyhyys kolminkertaistui. Uudelleen lapsiköyhyys alkoi kasvaa vuodesta 2012. Lapsiköyhyys näkyy myös varhaiskasvatuksessa. Millaisilla keinoilla varhaiskasvatuksen työntekijät puuttuvat tai voisivat puuttua lapsiköyhyyteen?
Sosionomi (YAMK) ‑opiskelijat haastattelivat tätä artikkelia varten kahta kokenutta varhaiskasvattajaa heidän kokemuksistaan ja ideoistaan perheiden auttamiseksi. He haluavat esiintyä vain etunimillään varhaiskasvatuksen erityisopettaja Pirjona ja varhaiskasvatuksen opettaja Tiinana.
Perheen ongelmista huolimatta etusijalla lapsen paras
Perheet pyrkivät sinnittelemään heikossa taloudellisessa tilanteessa pitkään ja lasten asiat yritetään pitää kunnossa. Vanhemmat jättävät omat tarpeensa huomiotta saadakseen vastattua lapsensa tarpeisiin. Lapset kuitenkin tiedostavat perheensä heikon taloudellisen tilanteen verratessaan itseään ja kokemuksiaan muihin lapsiin. Esimerkiksi esiopetusikäiset lapset osaavat jo pohtia asioita syvällisemmin ja perheen köyhyys tulee ilmi ryhmän kanssa keskustellessa. Tällöin he saattavat kertoa, että ovat tunteneet itsensä nälkäiseksi nukkumaan mennessä tai ettei kotona esimerkiksi ole ollut aamupalaa tarjolla.
Toiminta on suunniteltava niin, että se mahdollistaa kaikille lapsille osallistumisen, on tasa-arvoista ja yhdenvertaista.
Ongelmat usein kasaantuvat köyhissä lapsiperheissä. Vanhemmilla saattaa olla haasteita mielenterveyden ja päihteiden kanssa. Lisäksi arjen- ja taloudenhallinnan taidot ovat hukassa. Päiväkodissa tämä ilmenee vaikeutena tuoda lapsi sovitusti varhaiskasvatukseen ja huolehtia lapselle sään mukainen ja puhdas vaatetus.
– Tuntuu pahalta pyytää lapselle ehjiä ja sopivan kokoisia vaatteita, kun tietää ettei perheellä ole niihin varaa. Tämän vuoksi pyydän perhettä odottamaan seuraavaa tukea tai keksin väliaikaisia ratkaisuja vaateongelmiin yhdessä perheen kanssa. Perheitä on esimerkiksi ohjattu hankkimaan urheiluvälineitä avustusjärjestöjen ylläpitämistä kirpputoreista, kertoo Tiina.
Sosiaalisten suhteiden haasteet ja arjessa selviytyminen
Köyhyys vaikuttaa lapsen sosiaalisiin suhteisiin.
– Usein köyhän perheen lapsella ei ole varaa lähteä vapaa-ajalla leikkimään sisähuvipuistoihin tai osallistua maksullisiin harrasteryhmiin. Tällöin kaverisuhteiden ulkopuolelle voi helposti ajautua, vaikka niitä yritetään vaalia varhaiskasvatuspäivän aikana, kertoo Tiina.
– Joskus hyvin toimeen tulevien perheiden vanhemmat rajoittavat lapsensa leikkimistä vapaa-ajalla köyhien perheiden lasten kanssa. Ei kutsuta köyhän perheen lasta omaan kotiin leikkimään.
Ulkoinen paine vaikeuttaa lasten välisiä suhteita. Köyhien perheiden lapset eivät aina esimerkiksi osallistu kaverisynttäreille, sillä heillä ei ole varaa ostaa lahjaa sankarille vietäväksi. Nämä lapset saattavat joutua myös luopumaan omista syntymäpäivistään, sillä niiden pitämiseen ei ole varaa.
– Itsetunnolla heikosti varustautuneet lapset kasaavat itselleen asiasta paineita. Kuinka moni perhe jättää synttärit pitämättä omalle lapselleen, koska ei ole varaa tarjoiluun? Paine varallisuutta suurempaan juhlintaan on kova, Pirjo pohtii.
Toivo paremmasta tulevaisuudesta
Pirjo ja Tiina kokevat tärkeänä tavan, jolla varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa työskentelevät ammattilaiset kohtaavat köyhyydessä elävän lapsen ja hänen perheensä.
– Vanhempiin ja lapseen pitää rakentaa avoin ja luottamuksellinen suhde. On tärkeää vahvistaa vanhemmuutta ja luoda uskoa parempaan tulevaisuuteen. Tarvittaessa perheiden kanssa voidaan yhteistyössä tehdä ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta.
Varhaiskasvatus on parasta ennaltaehkäisevää lastensuojelua.
Varhaiskasvatuksen ammattilaisten tulee tarjota opastusta ja neuvontaa perheen tilanteen helpottamiseksi ja kertoa eri palveluista ja millaista apua olisi saatavilla perheen akuuttiin tilanteeseen tai ennaltaehkäisevästi. Tarvittaessa pitää myös ohjata hakemaan apua sosiaalitoimesta.
Köyhyydestä pitää uskaltaa puhua myös lasten kanssa ja opettaa heitä empaattisuuteen ja avun tarjoamiseen heikommalle.
– Lapsille on hyvä puhua, mikä merkitys on toisista huolen pitämisellä.
Tiina kertoi keskustelleensa lapsiryhmänsä kanssa köyhyydestä yhden lapsen kerrottua perheensä kokemasta nälästä.
– Meidän tulee opettaa, että on olemassa köyhiä perheitä ja kaikilla ei ole varaa ruokaa, vaatteisiin ja leluihin.
Molemmat haastateltavat kokivat, että köyhän perheen lapsen itsetuntoa tulee vahvistaa positiivisen palautteen kautta, jotta lapsi luottaisi itseensä ja tulevaisuuteen. Vanhempia tulisi myös ohjata itsetunnon vahvistamiseksi antamaan myönteistä palautetta lapselleen.
– Pitää luoda toivoa paremmasta huomisesta ja tuoda esille lapsen vahvuuksia ja voimavaroja, toteaa Tiina.
Talousneuvontaa ja ymmärrystä
Miten lapsiköyhyyteen voitaisiin varhaiskasvatuksessa puuttua enemmän?
– Yhteistyötä sosiaalityöntekijöiden kanssa pitäisi lisätä, jotta perheitä voisi auttaa kokonaisvaltaisesti. Sosiaalityöntekijät ovat yleensä yhteydessä varhaiskasvatukseen, jos perheellä on jo asiakassuhde perheeseen. Mutta voisiko tehdä jotain muuta yhteistyötä jo ennaltaehkäisevästi, pohtii Pirjo.
– Voisivatko sosiaalityöntekijät esimerkiksi käydä ennaltaehkäisevästi kartoittamassa lapsiperheiden tilanteita varhaiskasvatuksen työntekijöiden ja perheiden kanssa. Tai kenties osallistua vanhempainiltoihin tai pitää pari kertaa vuodessa avointa vastaanottoa päiväkodin tiloissa, jolloin perhe voisi matalalla kynnyksellä tulla keskustelemaan arjen tilanteestaan, pohtii Tiina.
Tiina kysyy myös, voisiko varhaiskasvatuksen työntekijöitä kouluttaa perheiden tukemiseen talouden hallinnassa.
Köyhyys vaikuttaa lapsen sosiaalisiin suhteisiin.
– Elämänhallintataitojen ohjausta jokainen varmasti jo tekeekin perheiden kanssa keskustellessa, mutta mitäpä jos perhettä ohjattaisiin myös talouden hallinnassa?
Tämä saattaisi vaatia koulutusta sekä aikaresurssin ja työntekijäresurssin lisäämistä, mutta olisiko se kuitenkin halvempaa tukea vahvasti ennalta kuin lähteä korjaamaan jo hyvin solmuun mennyttä perheen tilannetta. Tärkeintä molempien haastateltavien mielestä olisi mahdollisimman varhainen puuttuminen.
– Pitäisi uskaltaa puhua rahasta ja perheen jaksamisesta. Kasvatuskeskusteluihin pitäisi varata kunnolla aikaa, jotta asioista voitaisiin kunnolla puhua perheen kanssa koko perheen hyvinvoinnista, toteaa Tiina.
Pirjo ja Tiina nostivat esille myös varhaiskasvatuksen työntekijöiden asenteet köyhiä perheitä kohtaan ja toivoivat ymmärrystä perheiden tilanteeseen.
– Köyhiä perheitä tuomitaan liian hanakasti ja ajatellaan, että perhe kuluttaa rahan tupakkaan tai olueen.” totesi Pirjo.
Toisten rahattomuus konkretisoituu päiväkodissa kerättävissä retkirahoissa. Kaikkien lasten tulee saada osallistua retkiin. Retkirahasta saatetaan kysyä vanhempainillassa, jolloin harva uskaltaa vastata kaikkien kuullen, ettei pysty vaadittua summaa maksamaan.
– Voisiko retkirahan kerätä talkootyöllä tai miettiä retkien järjestämistä uudelleen? Jollekin ikäluokalle tarjottaisiin aina ilmainen retki, jolloin jokainen pääsisi vuorollaan osallistumaan, Pirjo ehdottaa.
Tästä asiasta onkin Opetushallituksen perusopetusta koskeva ohje, jonka mukaan toimintaan kuuluvaan ohjelmaan osallistuminen on maksutonta. Jos rahaa kerätään vanhemmilta, on sen oltava vapaaehtoista ja raha on käytettävä kaikkien lasten osallistumiseen.
Kierrätys ja ylijäämäruuan jakaminen
Tiina ja Pirjo ideoivat myös päiväkoteihin pysyvää käytäntöä vaihto- ja kierrätyspisteelle ja päiväkodin ylijäämäruuan tarjoamista perheille.
– Apu ja tuki tulisi niin lähelle, että perheen olisi se helppo ottaa vastaan. Hävikkiruoka tulisi hyötykäyttöön ja biojäte vähenisi.
Pirjon ja Tiinan mielestä aikaisemmin tunnuttiin ymmärtävän paremmin lapsiköyhyyttä. Päiväkotiin mentiin ja siellä oleminen riitti. Retkiä tehtiin lähitorille ja metsään.
Nykyisin vanhemmat kokevat suuria paineita jo yksin lasten vaatetuksesta.
– Kilpavarustelu on tullut kaikkeen. Ennen tultiin päiväkotiin huonommilla vaatteilla ja vain kaupungille puettiin paremmat vaatteet. Nykyään kaikilla lapsilla pitäisi olla goretexit, talvilenkkarit, loskarit… Ennen pärjäsi vähemmällä, kunhan lapsella oli vaatteet ja kengät. Kuka asettaa nämä rajat vaatetukselle, vaadimeko me ammattilaiset vai vaateteollisuus liikaa, kysyy Pirjo.
Tämän artikkelin ovat kirjoittaneet Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomi (YAMK) ‑opiskelijatJaakko Härsilä, Minna Korkiakoski, Riikka Matinaho, Milla MäkijaJohanna Nieminenosana Sosiaalityön ajankohtainen tutkimus liittyen huono-osaisuuteen ‑opintojaksoa.
