Varhaisen tuen perhetyössä sosiaaliohjaajat arvioivat koko ajan perheen palvelutarvetta. Perhe voi joustavasti siirtyä lastensuojelupalveluihin ilman epäonnistumisen tunnetta, kertoo johtava sosiaaliohjaaja Katja Laxström (kuvassa vasemmalla). Kuva: Esko Jämsä
Helsingissä on tehty lapsiperheiden sosiaaliohjausta varhaisen tuen palveluna vuodesta 2007 lähtien. Asiakaskyselyissä asiakkaat antavat positiivista palautetta. Myös työntekijät ovat tyytyväisiä, mikäli mittarina käytetään sitä, että moni sosiaaliohjaajista on ollut mukana alusta alkaen eikä haikaile työpaikan vaihtamista.
Lapsiperheiden varhaisen tuen sosiaaliohjaus on vapaaehtoisuuteen perustuvaa maksutonta palvelua, johon sisältyy neuvontaa, ohjausta ja palvelutarpeen arviointia. Yhteydenotot tulevat viranomaisilta erityisellä lomakkeella ja suoraan perheiltä lapsiperheiden sosiaalineuvonnan tai Tarvitsen apua ‑napin kautta.
Johtava sosiaaliohjaaja Katja Laxström asettaa lapsiperheiden sosiaaliohjauksen raameihin: varhaisen tuen sosiaaliohjauksen piiriin kuuluvat asiakkaat, jotka tarvitsevat apua lapsen päivärytmiin, ruokailuun tai univaikeuksiin tai lapsen kouluhaasteisiin ja kevyempään nepsyoirehdintaan. Vanhemmat voivat tarvita apua rajojen asettamiseen, jaksamiseen, vuorovaikutuksen haasteisiin tai äkillisiin kriiseihin.
Varhaisen tuen sosiaaliohjaus ei tule kysymykseen, jos perheessä on kyse väkivallasta, vakavista mielenterveys- ja päihdeongelmista tai hyväksikäytöstä. Tällöin kuvaan astuu lastensuojelun sosiaalityö, rajaa Katja Laxström.
Menetelmät tukena – keskustelu tärkeintä
Jaana Tuomola aloitti työn 13 vuotta sitten, kun lapsiperheiden sosiaaliohjaus aloitettiin osana kotipalvelua tuomaan sinne lisää keskusteluapua perheille. Myöhemmin sosiaaliohjaus erosi omaksi palvelukseen. Vuodesta 2018 saatiin toinen tiimi, joka keskittyy työhön 11–16-vuotiaiden lasten perheiden kanssa.
– Perustyöhön on vuosien varrella tullut enemmän osaamista ja menetelmiä. Yhteistyö on tiivistynyt neuvolan, perheneuvolan ja kotipalvelun kanssa, Jaana kuvaa muutosta.
Jaanan kuuluu pienten lasten tiimiin, jossa on 27 sosiaaliohjaajaa, kaksi ohjaajaa, joista toinen romaniperhetyössä ja johtava sosiaaliohjaaja Katja Laxström. Murrosikäisten tiimissä työskentelee 18 sosiaaliohjaajaa ja johtava sosiaaliohjaaja.
Perustyöhön on vuosien varrella tullut enemmän osaamista ja menetelmiä.
Tiimit jakautuvat aluetiimeihin, ja alueita on Helsingissä neljä: etelä, itä, pohjoinen ja länsi. Jaana Tuomola työskentelee 0–10-vuotiaiden tiimissä lännen alueella, johon kuuluvat Meilahti, Haaga, Pikku-Huopalahti.
– Alueet ovat erilaisia työntekijän kannalta. Etelässä syntyy paljon lapsia ja avuntarvetta on sen vuoksi paljon. Toimeentulovaikeudet eivät ole niin yleisiä kuin idässä, jossa taas asuu paljon maahanmuuttajia, joiden on ehkä vaikeampi ottaa yhteyttä ja pyytää apua.
– Alueeni vanhemmat ovat keskimääräistä koulutetumpia ja hirmutietäviä lapsen kasvatuksesta. He ovat lukeneet paljon oppaita ja pohtivat, miten pitää toimia, mitä hankkia. Vauvaelämästä saattaa tulla suorittamista.
– Joskus pitää sanoa, että laita villasukat jalkaan, ota kuppi teetä ja ole sen vauvan kanssa, nauti vauva-ajasta ja kotonaolosta.
Työtä tehdään pääasiassa perheiden kotona
Tuletko sinä meille, kysyy moni asiakas ilahtuneena. Vauvan hyssyttely sylissä jossakin toimistohuoneessa samalla, kun yrittää keskustella ohjaajan kanssa on vaikeaa. Aivan toista on, kun sosiaaliohjaaja tulee kotiin. Voi antaa lapsen tai lasten rauhassa leikkiä lattialla, imettää välillä tai laittaa nukkumaan ja jatkaa keskustelua.
Yleensä tavataan kerran kuussa, joskus intensiivivaiheessa jopa kerran viikossa. Kotikäyntien kesto ei ole rajattu, vaan aikaa käytetään tarpeen mukaan.
Puolet perheistä tulee autetuksi kolmen kuukauden aikana. Usealle perheelle riittää yksi tapaaminen ja seurantasoitto jonkin ajan kuluttua. Tällaisia tilanteita saattavat olla univaikeudet ja uhmaikäisten käytösongelmat. Toisten kanssa tehdään työtä pitempään, joka kuudennen kanssa vuodenkin verran.
Uniohjaus on suosittu palvelupaketti, samoin Ihmeellinen ikä ‑ryhmät, joissa käsitellään eri ikävaiheisiin liittyviä käytöshäiriöitä. Menetelmä on tiukasti strukturoitu ja lähtöisin Yhdysvalloista.
Jaana Tuomola kertoo, että lännen alueella tulivat suosituksi itsellisten äitien ryhmät, kun havaittiin alueella olevan paljon pienperheitä, joissa äiti on hankkiutunut raskaaksi luovutetuilla sukusoluilla.
– On paljon asioita, joita he voivat käsitellä yhdessä. Ryhmät kokoontuvat muutaman kerran. Ryhmistä saattaa jäädä ystävyyksiä, jotka tukevat vanhemmuutta myöhemminkin.
Usein sosiaalialan työtä kuvataan rinnallakulkemisena. Mitä se käytännössä on?
Jaana Tuomola kuvaa asiaa niin, että on paljon perheitä, joilla ei ole verkostoja eikä ketään aikuista, jolta kysyä neuvoa tai keskustella. ”Mitä mä teen, kun lapsella on punaisia näppyiä?” ”Apua, meillä kävi vesivahinko, miten me nyt selvitään?”
Sosiaaliohjaaja voi olla se aikuinen, jolle soittaa.
Usein myös on niin, että palvelutarve on niin epämääräinen, ettei tiedä mistä apua olisi saatavana. Tai kun palvelu päättyy, tulee muutoksia ja niihin liittyvää kysyttävää. Silloin on tärkeää, että perheellä on ihminen, johon voi olla yhteydessä.
Koulutus ja työnohjaus kunnossa
Jaana Tuomola kiittää työpaikan hyvää räätälöityä koulutusta ja aluetiimien säännöllistä työnohjausta. Työtä tukee myös mahdollisuus perheneuvolan psykologien konsultaatioon. Työnohjauksissa käsitelläänkin enimmäkseen tiimin asioita, ei asiakastapauksia, koska niihin saadaan apu konsultaatioissa, Jaana Tuomola selittää.
Pitkä perinne on luotu siihen, että HUS:in lääkärit kouluttavat säännöllisesti uniasioista.
Sosiaaliohjaajat ovat saaneet koulutusta myös nepsy-valmennystyyppisessä työssä, osa on kouluttautunut nepsyvalmentajiksikin.
Neurologisia ongelmia voi olla vanhemmalla tai lapsella tai molemmille.
Tyypillinen lapsiperheiden sosiaaliohjauksen ongelmatilanne on vaikeat aamut, kun kukaan ei ehdi ajoissa ja kaikille tulee paha mieli.
– Tavoitteellinen työ tällaisessa tilanteessa on sitä, että asetetaan yhdessä tavoitteet, esimerkiksi että lapsi pukee aamulla itse. Pilkotaan tavoite osiin niin, että äiti huolehtii vaatteet puhtaiksi, katsoo yhdessä lapsen kanssa illalla vaatteet valmiiksi, lapsi menee ajoissa nukkumaan ja perhe herää ajoissa.
Aamuisilla käyntikerroilla sosiaaliohjaajan kanssa harjoitellaan: voidaan laittaa lapselle munakello tikittämään aikaa, jolloin vaatteet on päällä tai äiti voi sytyttää pienen lampun pöydälle, ja lamppu sammutetaan, kun lapsi on pukeutunut.
Tärkeintä saada perhe autetuksi
– Minulla on yleensä listalla 20–25 asiakasta. Vaativuus vaihtelee asiakkuuden vaiheesta ja perheen tarpeista riippuen. Toisten perheiden ongelmat ovat haastavampia kuin toisten.
Jaana Tuomolan mielestä työssä parasta on itsenäisyys, omien asiakkaiden hallinta ja se kun itse saa räätälöidä kalenterinsa. Tässä piilee tosin myös sudenkuoppa: miten sanoa ei, kun asiakas soittaa ja kalenteri on jo täynnä? Onneksi kyse ei ole akuuttityöstä, nämä perheet selviävät.
Työn tärkein tulos on se, että perhe tulee autetuksi tai ohjataan tarvitsemansa palvelun piiriin.
– Työn tärkein tulos on se, että perhe tulee autetuksi tai ohjataan tarvitsemansa palvelun piiriin. Käytännössä tulos näkyy esimerkiksi siinä, että äiti jaksaa paremmin tai perheen vuorovaikutus on parantunut.
Tavallisena päivänä Jaana Tuomolalla on 2–3 kotikäyntiä. Hän käyttää omaa autoa siirtymisiin ja rentoutuu autoradiota kuunnellen.
Päivään kuuluu myös kotikäyntien kirjaaminen, puheluita asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden kanssa, asioiden selvittämistä ja kokouksen oman tiimin tai ison tiimin kanssa.
Välillä on myös puhelinneuvontapäiviä, jolloin päivystetään aamupäivä ja iltapäivällä kirjataan palvelutarpeen arvioita ja konsultoidaan perheneuvontaa, terapeuttista vauvaperhetyötä tai kotipalvelua.
Toistaiseksi työaika on riittänyt, eikä asiakkaita tarvitse jättää jonoon odottamaan palvelua.
Psykologian alan seurantatutkimus tekeillä
Monipuolisessa lastensuojelun varhaisen puuttumisen palvelujärjestelmässä on käytössä hienoja työmenetelmiä, ja siksi on vahinko, ettei koko palvelujärjestelmän vaikuttavuutta ei ole toistaiseksi tutkittu. Nyt Tampereen yliopiston tutkija Marjo Flykt tekee psykologian tieteenalan seurantatutkimusta vauvaperheiden tuesta pääkaupunkiseudulla. Kohteena on neuvolan psykologipalvelut, varhaisen tuen sosiaaliohjaus ja kotipalvelu. Aineistoa kerätään lasta odottavilta perheiltä ja perheiltä, joissa on alle yksivuotias lapsi.
Tutkimusta tehdään luonnollisessa ympäristössä, ja tutkimus perustuu vanhemmille tehtyihin lomakekyselyihin.
– Täytyy hyväksyä se, että tutkimusasetelmaa ei voida rankentaa perinteisesti satunnaisotantoineen ja verrokkiryhmineen, kun perheet elävät omaa elämäänsä. Saatava tieto kuitenkin antaa vaikuttavuudesta enemmän tietoa kuin pelkät asiakkaiden tyytyväisyyskyselyt, Marjo Flykt toteaa.
Vanhemmilta kysytään palvelun alussa, lopussa ja kuusi kuukautta lopettamisen jälkeen vanhemmuudesta, mielenterveydestä, parisuhteesta, vauvan kehityksestä ja vanhempien omista lapsuuskokemuksista.
– Kysytään asioista, joiden voidaan ajatella vaikuttavan jaksamiseen. Monesti saattaa olla esimerkiksi niin, että oma vanhemmuus nostaa esiin lapsuuden hankalia kokemuksia kiintymyssuhteista.
Tutkimukseen osallistuvilta perheiltä pyydetään lupa siihen, että työntekijät saavat antaa tietoja perheen saamista palveluista, hoidosta ja suositelluista jatkohoidoista.
Verrokkiryhmäksi kootaan aineistoa neuvolan asiakkaista, jotka eivät käytä muita vauvaperhepalveluita.
