Ihmeelliset vuodet ‑interventio-ohjelmalla hoidetaan lasten käytöshäiriöitä. Menetelmälle saattaisi löytyä paikkansa myös lastensuojelussa.
Ihmeelliset vuodet on ryhmämuotoinen interventio-ohjelma, jossa hoidetaan lasten käytösongelmia ja ‑häiriöitä vahvistamalla ja lisäämällä vanhempien vanhemmuustaitoja ja myönteisiä kasvatusmenetelmiä.
Amerikkalaislähtöistä menetelmää on käytetty maailmalla jo 30 vuotta ja sen vaikuttavuudesta on vahvaa näyttöä. Kehumista, kannustamista ja hyvän huomaamista ruokkiva menetelmä auttaa noin 70:tä prosenttia ryhmiin osallistuneista lapsista.
Suomeen Ihmeelliset vuodet ‑ohjelma rantautui vuonna 2006, aluksi järjestökentän kautta. Tällä hetkellä toimintaa ja koulutusta organisoi Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskus.
Suomessa menetelmä on asettunut osaksi perheneuvoloiden interventiovalikoimaa. THL:n erikoistutkija Piia Karjalainen halusi selvittää väitöskirjassaan, miten menetelmä toimisi lastensuojelussa.
– Tiedämme tilastoista, että noin 20 prosentilla lastensuojelun asiakasperheiden lapsista esiintyy käytösongelmia ja ‑häiriöitä. Muissa perheissä luku on noin viisi prosenttia, Karjalainen kertoo.
Käytösongelmat vähenivät
Ihmeelliset vuodet ‑osaajia ei kotimaisesta lastensuojelusta vielä juuri löydy. Karjalainen neuvotteli tutkimustaan varten muodostettavaksi moniammatillisia ryhmiä: ohjaajina toimivat menetelmää jo käyttäneet perheneuvoloiden konkarit yhdessä menetelmään vasta koulutettujen lastensuojelun ammattilaisten kanssa.
Tutkimukseen osallistui yhteensä 102 iältään 3–7‑vuotiasta lasta ja 122 vanhempaa.
Kun vanhempi harjoittelee itse, siirtyy käytäntö helpommin omaan arkeen. Positiivinen kierre syntyy kun myönteisen kasvattamisen teho huomataan nopeasti.
Tulokset olivat myönteisiä. Ryhmäintervention jälkeen lastensuojelun asiakasperheiden lasten käytösongelmat vähenivät enemmän kuin verrokkiryhmässä, kun tilannetta tarkasteltiin heti intervention päättymisen jälkeen.
Suurin vaikutus tapahtui erityisen vaikeasti oireilleiden lasten kohdalla.
Lastensuojelun asiakkaina olevien vanhempien sitoutumisessa ja osallistumisessa ryhmiin ei tutkimuksessa havaittu minkäänlaista eroa muihin perheisiin.
– Menetelmä toimii lastensuojelun asiakasperheille aivan yhtä hyvin kuin muillekin.
Ohjaaja ei toimi asiantuntijana
Menetelmässä on monia puolia, jotka tuntuvat tarttuvan vanhemmuuden haasteisiin juuri oikealla tavalla, Karjalainen miettii.
– Ryhmissä harjoitellaan itse konkreettisesti kehumista ja yhdessä leikkimistä. Asioita ei lueta oppaista. Kun vanhempi harjoittelee itse, siirtyy käytäntö helpommin omaan arkeen. Positiivinen kierre syntyy, kun myönteisen kasvattamisen teho huomataan nopeasti.
Ryhmänohjaajat eivät nouse menetelmässä asiantuntijoiksi ja vanhempia ylemmälle tasolle asioita käsitellessä. Ammattilaisen tehtävä on oivalluttaa käytännöt vanhemmilla itsellään.
– Siihen on sisäänkirjoitettu kunnioittava ja kuuleva asetelma, jossa vanhemmat itse saadaan tuottamaan ja löytämään asioita. Ammattilaisen taitoa on sysätä heitä oikeaan suuntaan.
– On tärkeää, että vanhemmalle ei synny kokemusta siitä, että häntä syytetään, pomotetaan tai neuvotaan ylhäältä päin.
Uusia ystäviä ryhmästä
Saatu vertaistuki oli yksi ryhmien merkittävimmistä anneista.
– Perheet iloitsivat, miten he ryhmän ansiosta ymmärsivät, että eivät ole kasvatushaasteidensa kanssa yksin, Karjalainen kertoo.
– Usein perheet, joiden lapset oirehtivat voimakkaasti käytöksellään, jäävät sosiaalisesti yksin: sukulaiset ja tuttavat eivät enää kutsu kylään tai perhe itse saattaa hävetä lapsen käytöstä ja perheen pulmia niin, etteivät he enää kehtaa tai jaksa lähteä mihinkään.
Suurin vaikutus tapahtui erityisen vaikeasti oireilleiden lasten kohdalla.
Ihmeelliset vuodet ‑ohjelma pyrkii tietoisesti auttamaan ryhmien vanhempia uusien sosiaalisten verkostojen luomisessa asettamalla heidät soittopareiksi: vanhemmat ottavat viikon aikana soittopariinsa kerran yhteyttä ja kysyvät, mikä kaikki viikon harjoitteluteeman toteutuksessa on onnistunut.
– Soittopareja vaihdetaan aina muutaman kerran ohjelman aikana. Ohjelman kautta tiedetään syntyneen pitkäaikaisia kaveruus- ja vertaistukisuhteita, Karjalainen kertoo.
Lähes kaikki voivat osallistua
Sosiaaliohjaaja Nina Simola työskentelee Helsingin kaupungin lapsiperheiden sosiaaliohjauksessa. Aiemmin Simola on toiminut Vantaan ja Espoon lastensuojelussa, ja viimeiset viisi vuotta hän on työskennellyt Ihmeelliset vuodet ‑ryhmänohjaajana.
Simola on ohjannut ryhmiä, joissa on ollut mukana lastensuojelun asiakasperheitä. Hän ei ole huomannut suurta eroa siinä, minkä palvelun kautta vanhemmat ovat ryhmiin tulleet.
– Tällä menetelmällä ei ratkaista toimeentulon tai mielenterveyden ongelmia vaan vanhemmuuden kysymyksiä. Siksi ei ole väliä, mistä päin tullaan, kunhan motivaatio vanhemmuustaitojen kehittämiseen on hyvä. Oikeastaan vain hoitamaton päihde- tai mielenterveysongelma on este mukaan tulemiselle, Nina Simola sanoo.
Simola kertoo, että erityisesti Vantaalla menetelmää ryhdyttiin aikanaan tietoisesti toteuttamaan yli toimialarajojen.
– Mukaan tuli perheitä koulun, neuvolan, varhaisen tuen, lastensuojelun ja perheneuvolan kautta. Ammattilaisten monitoimialaisuus toimi minusta loistavasti: saatoimme hyödyntää monipuolista asiantuntemusta ja kokea tukevamme perheiden vanhemmuustaitoja kaikki yhdessä.
Ammattilaiselta vaaditaan heittäytymistä
Nykyiset ryhmät ovat suosittuja ja monilla paikkakunnilla jonoiksi asti täynnä. Uusia ryhmänohjaajia kaivataan, ja Simola ja Karjalainen näkisivät tulevaisuudessa mielellään Ihmeelliset vuodet ‑menetelmän saavan lisää jalansijaa lastensuojelun puolella.
Turun lastenpsykiatrian tutkimuskeskus organisoi useita Ihmeelliset vuodet ‑koulutuksia vuosittain. Ryhmänohjaajan koulutus kestää kolme päivää tai viisi kertaa online-muotoisena koulutuksena, minkä jälkeen kolmen ryhmän vetämisen ajan eli vähintään puolentoista vuoden ajan saadaan menetelmätyönohjausta omaa tekemistä videoiden kautta analysoiden.
Ryhmä vedetään aina kokeneemman työparin kanssa.
– Menetelmä on vetäjälle aika haastava. Se vaatii heittäytymistä ja halua kehittää omaa osaamistaan. Monelle ammattilaiselle on aivan uusi rooli olla oivalluttaja, ei asiantuntija. Itse en vielä kuuden vuoden jälkeenkään tunne osaavani kaikkea tai olevani valmis, Simola sanoo.
– Kaikille tämä ei sovi, mutta erilaisia persoonia mahtuu mukaan.
Entä mitä Ihmeelliset vuodet vaatii resurssipuolella? Simola arvioi ryhmänohjaamiseen häneltä kuluvan puolitoista työpäivää viikossa. Minimissään yksi ryhmä kestää 14 viikkoa.
Sen lisäksi aikaa menee vanhempien tukemiseen menetelmän käytöstä intervention jälkeenkin.
– Lastensuojelun asiakkailla saattaa olla elämässä monenlaisia haastavia tilanteita ja kuormitusta. Siksi menetelmän käytön tukea olisi hyvä tarjota vanhemmille säännöllisesti verrattain pitkään, vielä vuosikin intervention jälkeen, jotta myönteiset kasvatuskäytännöt varmasti juurtuisivat arkeen.
Pitkäkestoisen tuen tarve nousi esille myös Karjalaisen tutkimuksessa. Käytösongelmien väheneminen interventioperheissä ei ollut pysyvää, eikä sitä nähty enää yhden vuoden seurantamittauksessa.
– Erityisesti vanhemmat, joilla on moninaisia ongelmia, tarvitsisivat muistutuksia ja tukea opittujen taitojen ylläpitämiseen vielä ohjelman jälkeen, Karjalainen toteaa.
Tällä menetelmällä ei ratkaista toimeentulon tai mielenterveyden ongelmia vaan vanhemmuuden kysymyksiä.
Lastensuojelussa on tunnetusti tiukat työaikaresurssit. Moniammatillisissa tiimeissä vaikka perheneuvoloiden kanssa yhdessä toteutettuina ne toivottavasti venyisivät tämän menetelmän mukaan ottamiseen, Simola miettii.
– Yksi menetelmän hyvä puoli resurssimielessä on se, että tämän avulla saadaan kerralla tavattua 10–14 vanhempaa. Se on aika paljon, Simola miettii.
– On tietenkin aina organisaatiokohtainen valinta, miten paljon käytöshäiriöisten lasten vanhempien tukeen satsataan.
Juttua varten on haastateltu myös Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen kehityspäällikkö Kati Granlundia.
Tutustu menetelmään: https://sites.utu.fi/ihmeellisetvuodet/
Tapio Ollikainen
