Marjo Katajisto on ammattijärjestö Talentian erityisasiantuntija, joka pohtii työelämän ilmiöitä ja mökkeilee vapaa-aikanaan saaressa. Kuva: Veikko Somerpuro
Laki asiakkaan valinnanvapaudesta on parhaillaan lainsäädännön arviointineuvoston käsittelyssä. Joulukuussa 2017 hallitus täsmensi lakiluonnosta ja päätti, että sote-keskuksissa annettava sosiaalihuollon neuvonta ja ohjaus ovat laillistettujen sosiaalihuollon ammattihenkilöiden tehtäviä.
Muutos on tärkeä, mutta ei vielä selkiytä sosiaalihuollon ja sosiaalityön asemaa osana sote-uudistusta.
Ongelmana on edelleen, että lakiluonnoksessa sosiaalihuolto ja sosiaalityö nähdään ensisijaisesti viranomaistyönä: hallintopäätösten tekemisenä. Sosiaalihuoltoon liittyvään julkisen vallan käyttöön on suhtauduttava vakavasti. Sosiaalityö on kuitenkin paljon muutakin: monipuolisesti tukea tarjoavaa työtä eikä aina tarvita viranomaisasemaa. Asiakas voi hakea keskusteluapua tai tukea oman elämäntilanteensa selvittelyyn, ei välttämättä muita palveluja.
Lain perusteluteksteissä neuvonta ja ohjaus sitten jo kompastuvatkin merkilliseen kirjaukseen, jossa korostetaan, ettei laillistetun sosiaalihuollon ammattihenkilön tekemää työtä sote-keskuksessa katsota varsinaiseksi sosiaalipalveluksi. Jo lainvalmistelun alkuvaiheissa keskusteluissa väläyteltiin termejä ”yleinen neuvonta” tai ”informatiivinen, matalan kynnyksen neuvonta”, josta ei synny asiakkuutta tai asiakaskirjauksia.
Asiakkuutta ei synny, mutta eikö kirjaaminen olisi kuitenkin välttämätöntä?
Miten muuten onnistuu sote-uudistuksessa tiedolla johtaminen, ellei maakunnalla ole tietoa palvelu- ja maakuntastrategiansa valmistelussa asukkaiden palvelutarpeesta? Sen perusteella maakunnan palveluverkko tulisi toteuttaa ja huolehtia palveluiden saatavuudesta sekä saavutettavuudesta. Tai millä perustellaan sosiaalipalveluiden tarpeet, tehtävät ja tavoitteet, ellei tietoa tuoteta myös perustasolla?
Jos sosiaali- ja terveyskeskuksissa sosiaalihuollon ohjaus ja neuvonta toteutuvat kapea-alaisena, sosiaalipalvelujen saatavuus ja saavutettavuus toteutuvat huonommin kuin terveydenhuollon palvelujen. Syntyy väistämättä kynnys päästä palvelujen piiriin.
Maakunnan liikelaitoksen ja sote-keskuksen välistä yhteistyötä pyritään lakiluonnoksessa turvaamaan sosiaalihuollon liikkuvilla palveluilla.
Sosiaalihuollon ryhmän tehtävä olisi laaja ja vaativa. Jo pelkästään se, että annetaan sosiaalihuollon konsultaatiopalveluita edellyttäisi, että ryhmän asiantuntemus kattaisi kaikki sosiaalihuollon palvelutehtävät.
Epäselvää on sekin, olisiko ryhmän ensisijainen tehtävä varmistaa tiedonkulkua ja palveluiden toimivuutta monimutkaisessa järjestelmässä? Vai tulisiko ryhmän ensisijainen tarkoitus olla, että tehdään sosiaalityötä ympäristöissä, joissa asiakkaat ovat ja elävät?
Näillä suunnitelmilla sote-keskus tasapainottelisi yhden jalan eli terveydenhuollon varassa.
