Nuorten vastaanottolaitoksessa Helsingin Kalliossa opetetaan kiireellisesti sijoitettuja nuoria vaihtamaan lakanat, pesemään kädet ja tulemaan kotiin ajoissa. Ne ovat monelle vieraita taitoja.
Kallion virastotalo on iso ja harmaa möhkale. Sen katon alla toimii Helsingin kaupungin virastoja.
Kun työntekijät lähtevät työpäivän jälkeen kotiin, elämä jatkuu L‑siivessä. Siellä toimii lastensuojeluun ja perhesosiaalityöhön kuuluva nuorten vastaanottolaitos.
Nuorten vastaanotto toimii kolmessa paikassa eri puolilla kaupunkia. Kalliossa on kolme osastoa, kuusi paikkaa kussakin. Siellä asuu hetken 13–17-vuotiaita nuoria, jotka on kriisin keskellä sijoitettu sinne arviointijaksolle.
Talentia-lehti seurasi ohjaajan työvuoroa kuuden nuoren osastolla, jossa työntekijät ovat tottuneet siihen, että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa.
Ohjaaja, sosionomi Minttu Eerola saapuu iltavuoroon kakkososastolle perjantaina kahdeksi. Hän on työskennellyt talossa nelisen vuotta.
Menossa on kuudes iltavuoro peräkkäin.
– Vähän jo väsyttää, hän kertoo.
Hän heittää pipon ja takin naulakkoon ja menee palaveriin kuulemaan, miten päivä on mennyt. Hyvä tiedon kulku on täällä kaiken a ja o. Ohjaajien pitää tietää, mitä nuorille kuuluu ja mitä aiempien vuorojen aikana on tapahtunut. Missä kukin nuori on, miten yö, aamu tai koulupäivä on mennyt, millä mielellä nuoret ovat. Se auttaa ennakoimaan vuoron kulkua.
– Koskaan ei tiedä, mitä työvuoron aikana tulee eteen, Eerola kuvaa.
Täällä pärjäävät ihmiset, jotka uskovat hyvään.
Osastolle on parhaillaan sijoitettu viisi nuorta. Kuudes huone jäi tyhjäksi, kun sen asukas siirtyi eteenpäin.
Eerola haluaa tietää, miten edellisen illan tapaus päättyi. Yksin osaston nuori oli käyttänyt päihteitä. Eerola lähti nuoren kanssa ambulanssilla sairaalaan tutkimuksiin.
– Näissä tilanteissa pitää olla kärppänä. Jos nuori on ollut ilman päihteitä ja ottaa sitten tutun annoksen, hengenlähtö voi olla lähellä.
Yövuoroon tullut ohjaaja päästi Eerolan yöllä sairaalasta kotiin.
Nuoren verestä löytyi jälkiä huumeista. Nuori ja yövuoron ohjaaja palasivat osastolle yöllä.
Joskus keskustelu onnistuu, joskus ei
Kolme osaston nuorta on koulussa. Yksi lähti aamulla poliisiasemalle hakemaan tavaroitaan, jotka vapautuivat esitutkinnasta.
– On harvinaisen rauhallista. Eerola sanoo ja naurahtaa perään.
– Usein käy niin, että kun ajattelen, että on rauhallista, pian poliisi, ambulanssi ja palokunta ovat paikalla. On päiviä, että kaikki viranomaiset ovat käyneet täällä.
Minna Eerola (oik.) toimii Kalliossa Apotti-vastaavana. Hän ja harjoittelija Mona Jobe käyvät ohjeita läpi, kun on rauhallinen hetki. Kuva: Veikko Somerpuro
Eerola istahtaa tietokoneen ääreen ja täydentää osaltaan kirjausta edellisillan huumetapauksesta. Asiakastietojärjestelmästä kaikki tieto on koko ajan työntekijöiden saatavilla.
Hän kantaa taskussa osaston yhteistä puhelinta. Siihen tulee soitto toiselta osastolta. Siellä oleva nuori haluaa puhua erään kakkososaston ohjaajan kanssa. Tämä lähtee tapaamaan nuorta.
Joskus nuorten kanssa keskustelu onnistuu, joskus ei.
– Usein he sanovat, että vittu mä en sulle mitään kerro. Joskus he hyväksyvät jonkun ja puhuvat, Eerolan pariksi iltavuoroon tullut ohjaaja Pekka Turunen kertoo
Mistään ei voi tietää, kenet nuori hyväksyy ja miksi joskus ei ketään, Eerola ja sosionomiopiskelija Mona Jobe jäävät miettimään. Sitä ei voi ennustaa iästä, sukupuolesta tai etnisestä taustasta.
Eerola käyttää rauhallisen hetken hyväksi ja istuu alas kirjoittamaan työskentely-yhteenvetoa rikoskierteessä olevasta nuoresta, jonka omaohjaaja hän on. Vastaanottolaitos – jonka taksikuskit tuntevat edelleen nimellä Tutka – tekee nuoren tilanteesta arvion.
Se antaa pohjaa vastuusosiaalityöntekijälle, joka päättää, miten nuoren tilanteessa jatketaan. Jos nuorelle tarvitaan pidempiaikainen sijoitus, vastaanoton asiakasohjaus etsii nuorelle sijaishuollon paikan.
– Aina emme ole samaa mieltä sijoituspaikasta. Mutta joskus sitä parasta paikkaa ei vain ole, Turunen sanoo.
Vaaratilanteita tulee
Minttu Eerola vilkaisee kelloa kännykästä. Kello lähestyy kolmea.
– Yksi nuori tulee yleensä koulusta näihin aikoihin.
Häntä ei kuulu, eikä aamulla poliisiasemalle lähtenyt nuorikaan ole palannut. Nuoret elävät vastaanotto-osastoilla tavallista arkea, käyvät koulua, tapaavat kavereita ja käyvät harrastuksissa, hän kertoo. He saavat liikkua vapaasti. Kotiintuloaika on joka ilta puoli yhdeksän.
– Siitä valitetaan paljon. He sopeutuvat siihen kyllä ajan kanssa.
Eerola avaa tyhjän huoneen oven ja näyttää, miten nuoret asuvat. Huoneessa on pöytä, tuoli, hylly ja sänky. Keittiö, tv-huone ja vessat ja suihkut ovat käytävällä.
Jatkuva varuillaan olo stressaa.
Osa nuorista tulee vastaanottolaitoksiin sovitusti oman sosiaalityöntekijän kanssa. Ne tilanteet sujuvat usein rauhallisesti. Kun saattaja on poliisi, nuoret usein panevat vastaan. Silloin tilanne voi muuttua uhkaavaksi.
– Otamme nuoren vastaan eteisessä. Jokaiselle on siellä oma kaappi, johon nuori voi laittaa tavaroitaan. Kysymme, onko sulla jotakin, jonka haluat jättää tähän, Eerola kertoo.
Nuoret yritetään sillä tavalla saada jättämään vaaralliset välineet säilytykseen. Nuoren ja hänen tavaransa saa tarkastaa vain, jos on epäily, että nuorella on päihteitä tai vaarallisia esineitä.
Vapaaksi jäänyt huone on valmis uudelle nuorelle. Kuva: Veikko Somerpuro
Metallipaljastimia laitoksissa ei ole.
Joskus tulijoilla on teräase, Eerola ja Turunen kertovat. Pääkaupunkiseudulla jo 13-vuotiaat kuljettavat puukkoa mukanaan, jos he viettävät paljon aikaa kaupungilla. Puukko on itsepuolustusta varten, nuoret väittävät. Samasta syystä he kulkevat porukkoina.
– Puhumme heille paljon, miten huonosti voi käydä, jos riita muuttuu äkkiä tappeluksi ja se puukko on taskussa. Ja luotatko sinä samanikäiseen nuoreen niin paljon, että uskot, että hän suojelee sinua, Eerola sanoo.
– Kolmen viime kuukauden aikana olen joutunut ottamaan teräaseen pois viisi kertaa.
Vaaratilanteita tulee etenkin niiden nuorten kanssa, joita ohjaajat eivät tunne ennalta.
– Jotkut nuoret tulevat meille toistamisiin. Tunnemme heidät ja tiedämme, miten he toimivat eri tilanteissa. Poliisin mukana tulee nuoria, joita emme tunne. Emme saa lukea heidän tietojaan ennen kuin ne ovat täällä. Siksi emme pysty ennakoimaan, Turunen sanoo.
Onnistumisiakin tapahtuu
Onko täällä vaarallista olla työssä?
– En sanoisi, että täällä on vaarallista. Vaikka onhan tässä jatkuva riski. Olen saanut tappouhkauksia, minua on potkittu, tönitty ja uhkailtu. Välillä lentää pöytä ja joskus tuoli. Eihän se kivaa ole, eikä kenenkään pitäisi joutua kokemaan sellaista, Eerola kertoo.
– Se on osa tätä työtä. Iso osa on kaikkea muuta.
Varuillaanolo stressaa, Turunen myöntää.
Hyvä ennakointi ja tiedon vaihto pelastavat paljon. Jos tieto ei kulje, vaaratilanteita saattaa tulla. Jos esimerkiksi nuori on ottanut bentsoja, on tärkeä, että ohjaajat tietävät sen. Kun aineen vaikutus laskee, nuori saattaa muuttua äkkiä aggressiiviseksi.
– Täällä on lyöty bentsoissa nyrkkiä seinään. Nuoren tilaa pitää seurata, sillä heillä voi olla perussairauksia. Meille ei aina kerrota, mitä he ovat käyttäneet ja miten paljon, Eerola kertoo.
Jos näyttää siltä, että nuoren pinna alkaa kiristyä, muilta osastoilta kutsutaan ohjaajia paikalle. Käytössä on myös Spider-hälytin, joka tuo paikalle vartijoita virastotalosta.
Eerola vinkkaa käytävän kattoon kiinnitettyä valotaulua. Se on vielä pimeä, mutta pian siinä toimii uusi hälytysjärjestelmä. Tauluun saa tarkan tiedon, missä tarvitaan apua.
Henkilökunta on koulutettu kohtaamaan oireilevia nuoria, ja heillä on välineitä vaikeiden tilanteiden hallintaan. Kaikkien osaamiseen ja ammattitaitoon voi luottaa. Eerolan mukaan se tuo turvallisuuden tunnetta.
Mona Jobe, 28, on osastolla työharjoittelussa. Hän valmistuu pian sosionomiksi. Jobe kertoo, että häntä pelotti tulla laitokseen.
– Luulin, että kuolen suurin piirtein ensimmäisellä viikolla. Kerran luulin, että henki lähtee. Nyt minulle on vaikeampi kestää nuoren itsetuhoisuutta kuin miettiä omaa turvallisuutta. Nuori voi suunnitella itsemurhaa. Sitä on vaikea seurata.
Musta huumori auttaa purkamaan työpaineita, naiset sanovat.
– Ei muuten jaksa. Me vitsailemme joskus, että olemme hulluja, kun ollaan täällä työssä. Mutta emme me ole täällä siksi, että me rakastamme vaaratilanteita. Täällä pärjäävät ihmiset, jotka uskovat hyvään eli muutokseen ja toivoon, Eerola sanoo.
– Joskus tuntuu, että nuoren tilanteeseen ei mikään auta. Silti on pakko uskoa, että jokin vielä jotenkin auttaa häntä.
Turunen sanoo samaa. Hän kohtaa usein kaupungilla entisiä asiakkaita. Kaikilla ei ole mennyt hyvin, mutta onnistumisiakin on. Yksi entinen nuori tekee nykyisin päihdetyötä korkeassa asemassa, hän kertoo.
Puhumalla pitää pärjätä
Osaston sairaanhoitaja käy huikkaamassa, että hän lähtee laitosten sairaanhoitajien palaveriin. Myös Kallion laitoksen johtaja, sosionomi Maarit Leskelä pyörähtää paikalle matkalla omaan tapaamiseensa.
Hän sanoo, ettei työ nuorten kanssa ole niin toivotonta kuin luullaan.
– Papereissa voi lukea, että nuori on erittäin itsetuhoinen ja aggressiivinen. Täällä nähdäänkin välillä ihan toinen lapsi, joka tykkää esimerkiksi leipoa.
Joidenkin nuorten on vaikea ottaa hoivaa vastaan. Kuva: Veikko Somerpuro
Vaikka nuoret ovat laitoksessa vain lyhyen ajan, heihin saadaan yleensä kontakti.
– Voi tulla kuva, että täällä elämä on hallitsematonta. On tilanteita, joissa väkivalta tulee yllätyksenä. Suurin osa ei tule. On monta steppiä, joita voi tehdä väkivallan estämiseksi. Taitava henkilökunta voi tehdä paljon. Ennakoiva ote on tärkeä.
Kun nuori alkaa ottaa kierroksia, ohjaajia tulee avuksi. Nuoren kanssa jutellaan ja tehdään koko ajan arviota.
– Meillä on slogan, että puhumalla pitää pärjätä, Leskelä kertoo.
Jos jotakin sattuu, siitä jatketaan nuoren kanssa eteenpäin, Minttu Eerola sanoo.
– Elämä jatkuu. Nuori näkee, että me emme katoa mihinkään. Olemme edelleen häntä varten täällä.
Valmiudessa koko ajan
Eerola ja Jobe keittävät kahvit ja istuvat pöydän ääreen opettelemaan, miten Apotissa avataan lyhytaikainen rekisterinylitysnavigaattori.
– Olen meidän Apotti-vastaava. Ei ole ehditty opetella kunnolla Monan kanssa.
Yksi ohjaaja lähtee hakemaan virastontalon ravintolasta pihvejä ja perunoita päivälliseksi nuorille.
– Yksi nuori tulee aina syömään, Eerola sanoo ja vilkaisee puhelimesta, onko joku lähettänyt viestin.
Joskus nuori haluaa kuulla iltasadun.
Ei ole, eikä ketään kuulu tänään syömään.
– Me tiedetään lukujärjestykset ja harrastukset. Muuten emme tiedä, missä nuoret ovat ja milloin tulevat. Nuoriin pidetään yhteyttä. Puhelimeen he eivät vastaa, mutta tekstiviestejä heiltä tulee.
Kun iltapäivä kääntyy illaksi, kukaan nuori ei ole palannut osastolle. Eerolaa painaa etenkin, mitä kuuluu nuorelle, joka on rikoskierteessä. Nuoren ”koko maailma voi muuttua viidessä minuutissa”, ja hänelle voi sattua mitä vain.
– Periaatteessa hänen pitäisi tulla kotiin. Odotellaan ja seurataan. Ollaan valmiudessa.
Iltasatujakin luetaan
Kello lähenee puoli yhdeksää. Kolme nuorta tulee takaisin kutakuinkin oikeaan aikaan. He päättävät tehdä pitsaa. Eerola istahtaa keskustelemaan nuorten kanssa keittiössä.
Juttu kiertää tupakanpolton haittoihin ja rikoksiin ja rangaistuksiin.
– Moni luulee, että nuoret voivat tehdä mitä vain, eikä asioista tule seuraamuksia. Selitin, että ei se niin mene. Ihminen on aina korvausvelvollinen, Eerola kertoo.
Tällä kertaa perunat ja pihvit jäivät syömättä kun nuoret eivät palanneet osastolle ruoka-aikana. Kuva: Veikko Somerpuro
Illan kuluessa hän soittaa usein rikoskierteessä olevan nuoren perään. Nuori palasi vasta viikonloppuna, ”kunnossa ja omin jaloin” kuitenkin.
Pitsan jälkeen Eerola valvoo, että nuoret pesevät hampaat ja ”iltapuuhat onnistuvat”.
– Me emme ole hoitava taho. Tosin arki on täälläkin kuntouttavaa. Me aloitamme tietynlaisen työskentelyn. Teemme nuorten kanssa arjen asioita. Jutellaan päivän tapahtumista, autetaan läksyissä, opetetaan milloin kädet pitää pestä, miten siivotaan, miksi sängyssä pidetään lakanoita, miksi suihkun jälkeen vaihdetaan puhtaat vaatteet. Monilta puuttuvat ne taidot.
Nuorten kanssa käydään myös kaupassa, pitsalla ja harrastuksissa. Muutenkin nuorten asioita laitetaan kuntoon, Eerola sanoo. Käydään lääkärissä ja hammaslääkärissä, ollaan mukana oikeudenkäynneissä, käydään tutustumassa tulevaan sijaishuoltopaikkaan.
Joillekin on vaikea ottaa hoivaa vastaan. Joskus taas nuori haluaa kuulla iltasadun ja hänet saa silitellä uneen.
Puoli kymmeneltä iltavuorolainen saapuu. Eerola siirtää kapulan hänelle. Kello käy kymmenen, kun hän painaa pipon päähän ja lähtee kohti Hakaniemen toria ja bussia kotiin.
Laitokset ottavat vastaan myös karkulaiset
Helsingin nuorten vastaanottolaitokset turvaavat kriisin keskellä lapsen tilannetta, tukevat lasta ja perhettä ja arvioivat lapsen kokonaistilannetta.
Laitoksilla on seitsemän osastoa ja kolme toimipistettä: Kallio, Herttoniemi ja Malminkartano. Jokaisella osastolla on kuusi paikkaa.
Asiakkaat ovat 13–17-vuotiaita helsinkiläisnuoria. Heillä on esimerkiksi haasteita koulunkäynnissä, mielenterveysongelmia ja itsetuhoisuutta. He voivat tehdä rikoksia, käyttää huumeita ja liikkua jengeissä.
Osastoilla on myös nuoria, joista vanhemmat eivät pysty huolehtimaan. Vastaanottolaitoksiin tuodaan myös karkulaiset, jotka ovat omilla teillään sijaishuollon laitoksista.
Pääosa nuorista on kiireellisesti sijoitettuja. Sijoituspäätökset tekee vastaanoton asiakasohjaus. Se päättää myös, mihin nuori lähtee arviointijakson jälkeen. Puolet nuorista palaa kotiin arviointijakson jälkeen, muut jatkavat johonkin sijaishuollon laitokseen.
Arviointijakso kestää keskimäärin 72 vuorokautta.
Kolmessa vastaanottolaitoksessa nuorista huolehtii yhteensä 78 työntekijää. Kullakin osastolla on kahdeksan ohjaajaa ja vastaava ohjaaja. Vastaanottoyksiköt saavat lääkäripalvelut vuoden alusta. Jokaisella nuorella on omaohjaaja.
Osastoilla on myös kotihoidon ohjaaja, sairaanhoitaja, psykologi ja sosiaalityöntekijä.
Nuorten vastaanotossa on kolme sosiaalityöntekijän vakanssia.
