Kari Matela on Talentian sopimusasiantuntija, joka lukee Karl ja Groucho Marxia ja matkustaa mieluiten pohjoisessa. Kuva: Veikko Somerpuro
Sosiaalityöntekijän vaihtuminen tulee kalliiksi työnantajalle. Suuri vaihtuvuus vaarantaa tällä haavaa koko järjestelmän, sanoo lastensuojelun työelämäprofessori Oona Ylönen.
Puhutaanko hetki rahasta. Kun sosiaalityöntekijä vaihtaa työpaikkaa, tulee se työnantajalle kalliiksi.
Vuosittain keskimäärin yksi seitsemästä sosiaalityöntekijästä siirtyy uudelle työnantajalle. Prosenteissa luku on 15. Se on kunta-alalla korkeimpia lukuja.
Työntekijöiden vaihtuminen ei jakaudu tasaisesti kentällä. Luku vaihtelee organisaatiosta toiseen 0–70 prosentin välillä vuodessa.
Sosiaalialan yrityksissä henkilöstön vaihtuvuus on 28 prosenttia vuodessa Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan. Se on yrityspuolella korkein luku eri aloilla.
Henkilöstöpalveluyritys Adeccon tutkimusten mukaan asiantuntijan vaihtuminen maksaa 50–150 % työntekijän vuosipalkasta. Jos erityisasiantuntija tai johtaja vaihtuu, hintaa tulee 100–300 % vuosipalkasta.
Sosiaalityöntekijä on asiantuntija-ammatti, jossa työntekijöiden saatavuutta rajoittavat lain kelpoisuusvaatimukset ja suuri kysyntä työmarkkinoilla. Yhden sosiaalityöntekijän vaihtuminen tuottaa pelkästään välittöminä kustannuksina euromäärän, joka vastaa noin puolta rekrytoitavan työntekijän vuosituloista.
Sosiaalityöntekijän vuosiansio on 43 000–50 000 euroa vuodessa. Yhden sosiaalityöntekijän vaihtuminen voi maksaa jopa 75 000 euroa.
Välittömät kulut voivat olla suuria
Välittömät kulut tulevat suurelta osin työstä, jota uuden työntekijän etsimisestä aiheutuu. Niitä ovat esimerkiksi työpaikkailmoituksen tekeminen ja julkaisu, hakemusten käsittelyt, haastattelut, työsopimuksen tekeminen, työvälineiden hankinta ja perehdyttäminen. Vanhasta ja uudesta työntekijästä pitää tehdä ilmoituksia esimerkiksi eläkeyhtiölle ja työterveydelle.
Lisäksi lähtevän työntekijän työteho alenee arvioiden mukaan kolmen kuukauden ajaksi. Se lasketaan mukaan kustannuksiin.
Sosiaalityöntekijöitä ei saa syyllistää.
Talentiassa työntekijöiden vaihtuvuuteen ja sen hintaan on perehtynyt sopimusasiantuntija Kari Matela.
Hän sanoo, että vaihtumisesta aiheutuu myös välillisiä kuluja. Ne voivat olla suurempia kuin välittömät kulut, hän huomauttaa.
– Kun työntekijä vaihtuu, työpaikalla ihmisten väliset toimivat yhteistoimintasuhteet katkeavat. Yksiköiden välinen yhteistyö ja tiedonvälitys vaikeutuvat ainakin joksikin aikaa.
Työntekijän vaihtuminen vaikeuttaa myös asiakastyötä.
– Asiakkaiden palvelujen tarvetta ei pystytä arvioimaan ajantasaisesti ja asianmukaisesti. Siksi heille ei pystytä tarjoamaan oikea-aikaisia palveluja. Jos asiakkaan tilanne kriisiytyy, hän saattaa tarvita kalliimpia asumis- tai laitospalveluja. Niiden hinta voi olla 250–450 euroa vuorokaudessa.
Inhimillisiä seurauksia ei voi mitata rahassa
Sosiaalityöntekijän vaihtumisesta aiheutuu inhimillisiä seurauksia, joita on vaikea laskea rahassa, huomauttaa lastensuojelun työelämäprofessori Oona Ylönen Turun yliopistosta.
– Lapselle oman työntekijän vaihtuminen tarkoittaa sitä, että palvelut voivat viivästyä ja pahimmillaan lapsi putoaa nivelvaiheessa kokonaan pois näkökentästä. Siihen on suuri riski nykyisen suuren vaihtuvuuden aikana. Työntekijän entinen piiri voi olla hetken tyhjä. Saattaen siirtämistä ei ole ollut tapana tehdä.
Sosiaalityöntekijän vaihtumisen seurauksia ei voi laskea pelkästään rahassa, muistuttaa lastensuojelun työelämäprofessori Oona Ylönen. Kuva: Pasi Leino
Ylönen on keskustellut sosiaalityöntekijöiden vaihtumisesti lastensuojelun kokemusasiantuntijoiden kanssa. Nuoret kertoivat tottuneensa siihen, että sosiaalityöntekijät eivät pysy. Miksi he lähtisivät rakentamaan suhdetta työtekijäänsä, kun ihminen kuitenkin lähtee. Ongelma on mennyt jo rakennetasolle.
– Perheen raskaimmista ja pelottavimmista asioista puhuminen tuntuu vaikealta varsinkin, jos on olemassa riski, että avautuu jollekulle ja sitten hän lähtee.
– Nykyinen suuri vaihtuvuus vaarantaa jo koko järjestelmän. Vaihtuvuus hankaloittaa yhteistyötä ja kehittämishankkeita.
Sosiaalityöntekijöitä ei saa syyllistää siitä, että he vaihtavat työpaikkaa, Matela ja Ylönen sanovat. Suuri vaihtuvuus ei ole yksilöiden vastuulla, vaan systeeminen ongelma.
– En tiedä, miten hyvin eri organisaatiot ovat kartalla siitä, miksi vaihtuvuus on näin suurta. Työnantajan pitäisi olla hirveän kiinnostunut siitä. Tietävätkö työantajat, miksi heidän työntekijänsä lähtevät? Se tieto olisi kultaakin kalliimpaa, Ylönen sanoo.
Kaikki eivät ehkä ole havahtuneet siihen, miten suuri kustannus ja inhimillinen riski vaihtuvuus on, hän arvelee.
– Sosiaalityöntekijät ovat vastuullista väkeä. En usko, että he vaihtavat työpaikkaa kevyin perustein. Jos vaihtuvuutta halutaan hillitä, olisi tärkeä kysyä heiltä lähdön syitä. Olen aiemmin toiminut johtamistehtävissä sosiaalialalla ja kokenut vaihtuvuuden ja rekrytoinnin ongelmat. Koin, että lähtöhaastattelut olivat tärkeitä.
– Työantajan ja luottamushenkilöiden pitäisi tietää järjestelmätasolla, miksi työntekijät lähtevät. Muuten ilmiötä ei saada haltuun, hän painottaa.
Lastensuojelusta tullut läpivirtauspaikka
Sosiaaliala on työ, johon nimenomaan halutaan. Professori Johanna Kallio on tutkinut Turun yliopistossa, mitä sosiaalityön opiskelijat toivovat tulevasta työtä. Suurin osa eli kaksi kolmesta opiskelijasta halusi työskennellä lasten ja lapsiperheiden kanssa.
– Siksi vaihtuvuus erityisesti lastensuojelussa tuntuu kiusalliselta. Opiskeluvaiheessa opiskelija haluaa tehdä työtä lasten hyväksi ja puolet vielä asiakastyössä. Asia näyttäisi olevan kunnossa siltä puolelta. Mutta kun opiskelija siirtyy työelämään, tapahtuu jotakin, Kallio kertoo.
Syyt, jotka ajavat pois alalta, tunnetaan hyvin.
Syyt, jotka ajavat pois alalta, tunnetaan hyvin. Kentän ääni ja Talentian tekemät monet kyselyt kertovat muun muassa liiasta kuormituksesta ja suurista asiakasmääristä, huonosta johtamisesta, arvostuksen puutteesta ja liian matalasta palkkatasosta.
Työelämään siirtyminen voi olla monelle vastavalmistuneelle iso sokki. Ristiriita eettisen ohjeistuksen ja työn realiteettien välillä on liian iso, kertoo professori Johanna Kallio. Kuva: Vesa-Matti Väärä.
– Koulutus antaa vahvan eettisen ajattelun ja pohjan sille, mitä varten sosiaalityötä tehdään. Kun siirrytään työelämään, tulee siirtymäsokki. Syntyy suuri ristiriita eettisten ohjeistuksien ja sen välillä, mihin oma aika ja resurssit sosiaalityöntekijänä riittävät, Oona Ylönen sanoo.
– Sosiaalialalla ihmisillä on vahvoja henkilökohtaisia arvoja. Siksi he valitsivat ammatin, jossa he voivat auttaa. Jos he kokevat, etteivät pystykään siihen, edessä on usein kriisi.
Esimerkiksi lastensuojelusta on tullut läpivirtauspaikka, Kari Matelan tutkimuksesta käy ilmi. Sieltä siirrytään muihin tehtäviin alan sisällä.
Ei velvollisuutta tehdä sosiaalityötä
Tällä haavaa isot sosiaalialan muutokset imevät sosiaalityöntekijöitä työhön sosiaalityön ulkopuolelle.
– Sosiaalityöntekijät ovat valtiotieteen tai yhteiskuntatieteiden maistereita. Koulutus pätevöittää moneen muuhunkin työhön kuin sosiaalialalle. Heillä ei ole velvollisuutta tehdä sosiaalityötä. Iso kysymys on, miten heidät saadaan houkuteltua töihin sosiaalialalle ja kukoistamaan siellä, Ylönen sanoo.
– Työnantajan pitäisi seurata työntekijöiden arvoja ja ajatuksia ja sitä, pystyvätkö he toteuttamaan niitä meillä. Hyvää esimiestyötä on kysyä, mitä minä voin tehdä, jotta sinä pystyt meillä tekemään työtäsi niin hyvin kuin haluat.
Muitakin rakenteita pitäisi sosiaalialan töissä laittaa kuntoon, sanoo Ylönen. Niitä ovat esimerkiksi työnohjaus, mahdollisuus parityöskentelyyn ja reflektointiin, mentorointi sekä väylä jatko- ja lisäkoulutukseen.
– Tarvitaan myös mahdollisuus käyttää juridista, psykiatrista ja väkivaltatyön konsultaatiota. Lisäksi työssä oppimisen rakenteet ovat heikot, kuten Ilkka Uusitalon tuoreessa väitöskirjassa tuli ilmi. Yliopistoilla on selkeä vastuu jatkokoulutuksen järjestämisestä.
