Ammattilaisten hyvinvointi on kytköksissä asiakkaiden mahdollisuuksiin saada apua, sanoo Maija Mänttäri-van der Kuip. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Jokaisella sosiaalialan ammattihenkilöllä on oikeus tehdä eettisesti kestävää ja merkityksellistä työtä, joka ei kuluta loppuun.
Tutkijatohtori Maija Mänttäri-van der Kuip tutkii sosiaalityöntekijöiden eettisiä toimintamahdollisuuksia ja työhyvinvointia Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa.
Hankkeen tavoitteena on tuottaa tutkimustietoa, joka lisää ymmärrystä lastensuojelun työntekijöiden eettisistä toimintamahdollisuuksista ja työhyvinvoinnista sekä niiden välisistä suhteista.
Maija Mänttäri-van der Kuipilla on ollut selkeä teema tutkimusurallaan pro gradusta lähtien. Hän on halunnut tietää, mikä uuvuttaa sosiaalityössä ja miten sitä voisi estää. Pro gradustaan hän sai Talentian etiikkapalkinnon vuonna 2009. Samaa aihepiiriä hän jatkoi väitöskirjassaan, joka käsitteli lastensuojelun sosiaalityön toimintamahdollisuuksia taloudellisen kuripolitiikan oloissa.
– Väitöskirjan jälkeen tuntui, että on syvennettävä lisää, miten moraalista stressiä ja uupumista voidaan käsitellä.
Syntyi hanke, jolla on kolmivuotinen Suomen Akatemian rahoitus. Osana tutkimusta on osallistava toimintatutkimus, joka menetelmänä on Maija Mänttärille uusi.
– Osallistavan toimintatutkimuksen ajatus lähti turhautumisesta siihen, että mikään ei tunnu muuttuvan lastensuojelun työoloissa, vaikka asiasta puhutaan paljon. Miksi on näin, vaikka sosiaalialan ammattilaiset ovat muutostyön ammattilaisia?
Osallistavassa toimintatutkimuksessa on mukana kaksi kunnallista organisaatiota ja niissä kolme tiimiä, joissa toimii sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia. Tavoitteena on selvittää, voidaanko arjessa tehdä jotakin toisin ja tavoilla, jotka eivät kuormita niin paljon. Työparityö ja tiimiytyminen ovat keinoja, joita muun muassa selvitellään.
Toimintatutkimuksen lisäksi kootaan kyselyaineisto, jota täydennetään sosiaalityöntekijöiden yksilöhaastatteluilla, joita tehdään Suomessa, Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa. Parhaillaan haetaan haastateltavia.
– Koetamme lisätä ymmärrystä lastensuojelun työntekijöiden eettisten toimintamahdollisuuksien ja työhyvinvoinnin välisistä suhteista.
Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila katkaisi osallistavan toimintatutkimuksen aineistonkeruun kuin seinään.
– Alkuun se tuntui katastrofilta, mutta nyt jo mahdollisuudelta saada uudenlaista tietoa, kunhan työ taas käynnistyy.
Miten ihmiset tekevät valintoja?
Ihmisten tarinat ja valinnat ovat aina kiinnostaneet Maija Mänttäri-van der Kuipia. Miksi ihmiset valitsevat, niin kuin valitsevat? Antaisiko filosofia vastauksia?
– Olin lapsena ja nuorena nähnyt monenlaista, en elänyt missään suojatussa kuplassa. Muutin omilleni jo ylioppilaskirjoitusten jälkeen 18-vuotiaana.
Opiskelijat tietävät opiskelevansa merkityksellistä työtä varten.
Mielenkiinto sosiaalialan työhön heräsi, kun Maija Mänttärin sairaanhoitajaksi 90-luvulla opiskellut äiti aloitti työt matalan kynnyksen mielenterveys- ja sosiaalipalveluita tarjonneessa Mobilessa Jyväskylässä.
– Äidin tekemiset kiinnostivat.
Uravalinta tapahtui lopulta kahden oppiaineen välillä hyvin konkreettisesti. Jyväskylän yliopiston liikuntatieteen osastolla pidetyssä valintakokeessa filosofian ja sosiaalityön valintatehtävät olivat edessä yhtä aikaa. Mänttäri vastasi lopulta vain sosiaalityön kysymyksiin.
– Kokeen jälkeen liikuntatieteen laitosrakennuksen naistenhuoneessa katsoin itseäni peilistä ja olin varma, että olin valinnut oikein.
Opiskelijaelämä alkoi rikkinäisissä farkuissa ja tarralenkkareissa.
– Olin keskiverto-opiskelija, vähän laiskakin. Mikko Mäntysaari kuitenkin näki jotakin jutuissani. Gradun kohdalla hän kysyi, olinko ajatellut jatko-opintoja.
– Pidän Mikkoa akateemisena isähahmonani.
Avoin ja rehellinen keskustelukulttuuri
Moraalinen stressi on Maija Mänttärin tutkimuksen keskeinen käsite. Hän toteaa, että sosiaalityö on perusluonteeltaan eettisesti haastavaa. Työntekijä kohtaa hankalia tilanteita joka päivä, eikä hänellä ole varmaa tietoa siitä, mikä olisi oikea tapa toimia. Epävarmuutta on pakko oppia kestämään.
– Yksi haastattelemani sosiaalityöntekijä kuvasi asiakastilanteisiin liittyvää ahdistusta pistemäiseksi, ja siitä voi puhua kollegoiden kanssa.
Kuormitus muuttuu erilaiseksi, jos työntekijä joutuu tinkimään omasta tavasta tehdä työtä.
– Omista periaatteista ja laadusta tinkiminen kumuloituu ja tuottaa moraalista stressiä.
Mistä kuormitus sitten tulee, pohtii Mänttäri, ja löytää kolme seikkaa. Ensinnä riittämättömät resurssit, jotka realisoituvat työntekijän arjessa kroonisena ajanpuutteena. Toinen on lainsäädäntö, jonka määrittämät aikarajat lisäävät painetta. Kolmas on palvelujärjestelmän sekavuus. Kaikki suuria kokonaisuuksia, jotka vielä kietoutuvat toisiinsa. Niihin on vaikea yksin vaikuttaa.
– Yksi kriittinen riski uupumiselle on siinä, että vastavalmistuneet sosiaalityöntekijät näyttävät usein aloittavan lastensuojelun haasteellisella kentällä. Jos tukirakenteet eivät ole kunnossa, uupumus uhkaa nopeasti.
Tukirakenteilla Maija Mänttäri tarkoittaa ylipäätään riittäviä mahdollisuuksia keskustella työstä ja reflektoida yhdessä kollegoiden kanssa. Esimiehen vahva tuki, mentorointi uran alkuvaiheessa ja säännöllinen työnohjaus auttavat.
– Ei pidä hyväksyä sitä, että jokainen sosiaalityöntekijä väistämättä lopulta uupuu. Näitä ongelmia ei ratkaista sairauslomilla. On väärin kuluttaa ihmisiä ja osaamista loppuun.
Mänttäri uskoo, että työtä voidaan organisoida niin, että on mahdollista keskustella kollegoiden kanssa, tehdä parityötä ja tiimityötä.
– Toiveenani on avoin ja rehellinen toimintakulttuuri, jossa keskustellaan haasteet yhdessä, tehdään ongelmat näkyväksi ja mietitään, miten tilanne muutetaan.
Mitä voi tehdä arjen ahdistaville raameille?
Maija Mänttäri-van der Kuip on yhdessä Mia Tammelinin kanssa kirjoittanut artikkelia sote-uudistuksen opetuksista.
– Osa sosiaalialan korkeakoulutetuista ammattilaisista koki, etteivät voineet vaikuttaa uudistuksen suunnitteluun. Osa uudistuksen tavoitteista, kuten valinnanvapauden lisääminen tuntui heistä vieraalta.
– Kestäviä ratkaisuja ei voi tuoda ylhäältä eikä ulkoa, vaan työntekijöiden on voitava itse ne löytää ja kokeilla. Ongelmana tuntuu vain jälleen kerran olevan aika ja arjen raamit.
– Vaikka työntekijöillä olisi intoa, osaamista ja välineet osallistua, siihen ei kuitenkaan ole realistisia mahdollisuuksia. Arjen raamit ahdistavat, kun jokapäiväisistä välttämättömistä tehtävistä selviäminen vie kaiken ajan ja voimat.
Maija Mänttärille sosiaalityö ei ole koskaan ollut virkamiestyötä työpöydän takana. Sosiaalityön kohtaamiset voisivat tapahtua asiakkaalle merkityksellisissä paikoissa ja toisilla tavoilla kuin perinteisesti.
Maija Mänttäri aloitti työuransa yhteisöhoidollisessa nuorisokodissa ohjaajana.
– Nuorisokodin toiminta perustui avoimeen ja tasavertaiseen yhdessä tekemiseen ja se miellytti minua. Ikävä kyllä taloustaantuma lopetti nuorisokodin toiminnan vuonna 2009.
Seuraava työpaikka oli lastensuojelun avohuollossa.
– Lyhyeksi jäänyt työpätkä auttoi näkemään, miten mahdottoman kiinnostavasta ja merkityksellisestä työstä lastensuojelussa on kyse ja vahvisti ajatusta, että työntekijöiden pitää voida tehdä työtä kunnolla ja hyvinvoivina. Vain silloin asiakkaatkin voivat saada sitä, mitä tarvitsevat.
Moraalista rohkeutta voi oppia ja opettaa
Kun tutkimushanke päättyy, palaa Maija Mänttäri-van der Kuip taas lehtorin virkaansa opettamaan tulevia sosiaalityöntekijöitä.
– Minulla on ikävä opetusta ja fiksuja opiskelijoita, joiden kanssa voi käydä hienoja keskusteluita.
– Koulutuksella on suuri merkitys myös työssä jaksamisen kannalta. Vaikka käytännönopetuksen mahdollisuudet ovat erilaiset eri yliopistoissa, on sosiaalityön yliopistokoulutuksen verkostossa Sosnetissa pyritty kehittämään käytännön opetusta yhdessä.
Moni asia pyörii ajan puutteen ympärillä. Mikä avuksi?
Joskus kuulee kritiikkiä, että yliopistoissa opetettaisiin idealistista sosiaalityötä. Mitä varten tutkimusvalmiuskoulutus, kun sosiaalinen raportointi on harvassa ja rakenteellinen sosiaalityö vähissä? Maija Mänttäri vakuuttaa, että yliopistossa pitää kouluttaa vaikuttamaan yhtä lailla yhteiskunnallisiin olosuhteisiin kuin asiakkaiden ja työntekijöidenkin tilanteisiin.
Maija Mänttäri uskoo, että moraalista rohkeutta voidaan harjoitella ja oppia.
– Emme kouluta tämän päivän työhön, vaan näkemään mahdollisuuksia ja kehittää työtä, jonka tarkoituksena on edistää ihmisten ja yhteisöjen hyvinvointia. Ei ole tarkoitus, että tehdään aina vain kuten ennenkin on tehty.
Tutkijan tapa tehdä työtä on tarpeen tehdessä lastensuojeluntarpeen arviointeja. Ne ovat tyypillisiä tutkimustehtäviä, jossa pitää laajasti ja monipuolisesti selvittää, mistä on kyse ja miten huonolla tolalla olevat asiat voitaisiin muuttaa paremmiksi.
Mänttärin tutkimushankkeessa vertaillaan myös Yhdysvaltojen ja Suomen sosiaalityöntekijöiden koulutusta ja työoloja. Mänttäri pyrkii tutkimuksessaan selvittämään, mikä on koulutuksen rooli työhyvinvoinnille.
– Tarkkasilmäisillä ammattilaisilla on paremmat välineet, osaaminen ja luovuutta vastata haasteisiin, kuittaa Mänttäri.
Vedetään henkeä ja ennakoidaan tulevaa työruuhkaa
Päivät kuluvat nyt etätyössä kotona Säynätsalon saaressa, 15 kilometriä Jyväskylästä. Kotikonttorilla etäkoulua käyvä tokaluokkalainen ja juuri neljä vuotta täyttänyt vaativat oman huomionsa. Maija pahoittelee, että työn tehokkuus ei ole aina toivotunlaista.
Perheen sairaanhoitajaisä käy työssä Keski-Suomen keskussairaalassa. Puolison työ ei perheessä pahemmin pelota. Keski-Suomessa koronatilanne on melko rauhallinen ja Maija luottaa siihen, että terveydenhuollon työntekijöillä on hyvät ohjeet ja suojautuminen työssään.
Linnut laulavat Säynätsalossa vimmatusti ja aurinko paistaa.
Maija Mänttäri menee mietteliääksi, kun puhumme epidemian jälkeisestä ajasta. Eristäytyminen, mahdollinen töiden ja toimeentulon loppuminen sekä yksinäisyys tuottavat sosiaalisia ongelmia, jotka purkautuvat kriisin helpottaessa. Sosiaalialan ammattihenkilöiden työt saattavat kasautua entisestään.
Skypen välityksellä tehty haastattelu talon terassilla lähestyy loppuaan. Kuin taiottuna Maijan eteen ilmestyy höyryävä lounas. Elämän perusasiat ovat kunnossa.
