Aktiivinen ja ihmisrakas parsonrussellinterrieri Tuure auttaa traumapsykoterapeutti, sosiaalityöntekijä Katja Källiä satunnaisesti asiakastyössä. Kuva: Rami Marjamäki
Terapiatyö on hyvin aktiivista. Terapeutti tekee töitä koko kropallaan. Myös huumori voi olla yksi työvälineistä.
”Keho varastoi traumaa. Se elää hermostossa ja aktivoituu monella tapaa ihmisten arjessa. Olen nähnyt työssäni ihan mielettömiä selviytymiskeinoja, joiden avulla ihmiset pystyvät elämään mahdottomien kokemustensa kanssa.
Valitettavasti ne usein ajan myötä kääntyvät ihmistä itseään vastaan.
Toisin kuin kriisityössä traumapsykoterapiassa asiakkaan tilanne ei yleensä ole enää akuutti. Trauma on saattanut aiheutua jo kauan sitten.
Voin silti vaikuttaa siihen, miten asiakas pärjää kokemustensa kanssa. Terapiasuhteet ovat pääsääntöisesti pitkiä, sillä nähdyksi tuleminen kaikkine kipuineen vaatii aikaa.
Puolet asiakkaistani on vähintään 16 vuotta täyttäneitä nuoria ja puolet aikuisia. Aikuisilla saattaa olla paremmat valmiudet työstää asioita kuin nuorilla, mutta heillä muutos on hitaampaa, koska he ovat eläneet pidempään haitallisten uskomustensa ja toimintamalliensa kanssa.
Osalla asiakkaistani on taustalla yksittäinen traumakokemus, mutta suurimmalla osalla heistä on varhaisiin kiintymyssuhteisiin liittyvää kehityksellistä traumaa, kuten vaillejäämisiä, seksuaalisten rajojen rikkomista, kaltoinkohtelua, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa monessa muodossa.
Koulukiusaaminen tai kouluväkivalta, joksi minä sitä kutsun, on myös yleistä.
Vaikeinta terapiassa on katsoa sitä, kun asiakas lyttää itseään.
Asiakkaillani esiintyy lisäksi monenlaista oireilua: itsetuhoisuutta, syömishäiriötä ja erilaisia elämänhallinnan vaikeuksia. Oireet saattavat olla syitä terapiaan hakeutumiselle, mutta niiden juurisyyt ovat usein traumakokemuksissa.
Lukiossa psykologia vei minut mennessään. Opinto-ohjaaja sai minut kuitenkin uskomaan, ettei psykologian opintoihin ole menemistä, jos ei ole tilastotiedevelho.
Päädyin opiskelemaan sosiaalityötä. Olisin voinut ottaa psykologian sivuaineeksi, mutta se unohtui, kun innostuin kaikesta muusta.
Luin sivuaineina hallintotieteitä, julkisoikeutta ja kasvatustieteitä. Kiinnostuin kriisi- ja valmiustyöstä ja tein siitä sekä kandityön että gradun.
Hain pitkään paikkaani sosiaalialalla. Tein ensin lapsi- ja perhesosiaalityötä lastensuojelussa, ja myöhemmin siirryin perhekuntoutukseen, mutta en löytänyt itseäni oikein sieltäkään. Koin, etten voinut pysähtyä tarpeeksi pitkäksi aikaa vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa.
Kymmenen vuotta sitten palasin lukioaikaiselle polulle. Suoritin avoimessa yliopistossa töiden ohessa psykologian perus- ja aineopintoja, koska terapiaopintoihin vaaditaan vähintään 30 opintopistettä psykologiaa.
Sitten hain traumapsykoterapiakoulutukseen ja pääsin sisään. Aloitin opinnot Oulun yliopistossa joulukuussa 2016. Opinnoissa yhdistyi kaikki se, mitä matkan varrella oli tullut vastaan lastensuojelussa ja kriisityössä.
Valmistuin traumapsykoterapeutiksi kesäkuussa 2020 ja kaksi kuukautta myöhemmin ryhdyin päätoimiseksi yrittäjäksi. Se toi ison muutoksen työtapaani. Ennen työskentelin työparin ja tiimin kanssa ja nyt teen töitä yksin.
Työpäiväniovat rakenteeltaan samankaltaisia, mutta sisällöt voivat vaihdella. Aloitan työt kello 8 tai 9 ja minulla on 4–6 asiakasta päivässä. Vastaanottoaikani kestävät 45 minuutista 90 minuuttiin. Pyrin lopettamaan työt kolmen, neljän maissa.
Asiakkaiden välissä minulla on 15–30 minuutin tauko. Teen silloin käyntikirjauksen ja säätelen oloani. Vireystilastani riippuen otan lyhyet päiväunet lattialla, katselen ikkunasta ulos, käyn ulkona, kirjoitan laskuja tai luen sähköpostia.
Terapiatyö on äärimmäisen aktiivista. Terapeutti tekee töitä koko kropallaan. Hänen täytyy osata olla läsnä ja huomata ne pienet muutokset, joita asiakkaan käyttäytymisessä ja vireystilassa tapahtuu.
Vaikeinta terapiassa on katsoa sitä, kun asiakas lyttää itseään eikä koe olevansa arvokas sellaisena kuin on.
Mutta sitten kun hän alkaa uskoa siihen, että hänelläkin on arvo, se on se palkinto. Siitä hetkestä alkaa usein muutos asiakkaan arjessa.
Uteliaisuus ja kunnioitus erilaisia ihmisiä kohtaan ovat traumaterapeutin perustyövälineitä. En voi omista lähtökohdistani sanoa, miten kunkin pitää elämäänsä elää. Ihmisillä on erilaisia tapoja elää hyvää elämää.
Väkivalta ja altistuminen kaltoinkohtelulle ovat kuitenkin sellaisia asioita, että silloin avaan sanaisen arkkuni ja muistutan, ettei se tee hyvää.
Huumori on minulle äärimmäisen tärkeä keino terapiatyössä. Se voi olla jonkun asian jakamista asiakkaan kanssa tai itselleni nauramista. Kun pystyn nauramaan kommelluksilleni, rikon samalla sitä epäinhimillistä kuvaa, että minulla olisi kaikki asiat hanskassa.
Käytän erilaisia apuvälineitä, kuten terapiapalloja ja painotyynyjä asiakkaan vireydensäätelyn apuna. Parsonrussellinterrierini Tuure osallistuu myös silloin tällöin asiakastyöhön. Koiran läsnäolo muuttaa dynamiikan ja tilan, ja saatammekin istua asiakkaan kanssa lattialla.
Suurimmat haasteet työssäni ovat rakenteellisia. Asiakkaideni on vaikea päästä psykiatrisiin palveluihin julkiselle puolelle. Saattaa mennä jopa puolitoista vuotta ennen kuin he pääsevät tutkimuksiin.
Pahimmillaan ihmisillä esiintyy psykoottisuutta eivätkä he silti pääse hoitoon. Pysyviä hoitokontakteja on todella vähän, osastojaksot ovat liian lyhyitä ja lasten vanhemmat jäävät ilman tukea.
Olen nähnyt työssäni ihan mielettömiä selviytymiskeinoja.
Olen tottunut työskentelemään verkostossa, mutta nyt en saa tietoa psykiatrian puolelta, vaan se kulkee asiakkaan kautta.
Työpäivän jälkeen ajan työhuoneeltani Tampereelta kotiin Kangasalle ja teen siirtymän autossa. Töissä on täytynyt sattua jotain isompaa, jos työt tulevat kotiin.
Vapaa-ajalla olen mielelläni luonnossa. Jos en pysty olemaan ulkoilmassa, minulla menee huonosti. Ulkoilulla on ihan valtava merkitys hyvinvointiini.
Täydennyskoulutukset pitävät mieleni virkeänä ja tuovat teoreettista puolta asiakastyön rinnalle. Haaveilen myös väitöskirjan kirjoittamisesta.
Parhaillaan opiskelen työnohjaajaksi Turun kesäyliopistossa. Koulutuksessa on psykofyysinen ja luontopainotteinen näkökulma.
Olen kokeillut luontoelementtejä myös terapiatyössäni. Asioiden käsitteleminen liikkeessä on ihan erilaista kuin seinien sisällä, ja luonto tarjoaa todella paljon symboliikkaa, jonka kautta asiakas voi tutkia omia kokemuksiaan taas vähän eri näkökulmasta.
Iltaisin luen paljon romaaneja. Ne ovat aivan mahtavia, sillä niissä kuvataan elämää usein paljon paremmin kuin ammattikirjallisuudessa.”
