Parhaimmillaan turvakielto voi vähentää uhkaavia tilanteita. Samalla se kuitenkin vaikeuttaa arkisten asioiden hoitoa.
Monet yksityiset yritykset, organisaatiot ja viranomaiset saavat tavallisesti Digi- ja väestöviraston (DVV) kautta tiedon kunkin suomalaisen kotiosoitteesta ja kotikunnasta.
DVV:n myöntämä turvakielto on viimesijainen keino suojata omia henkilötietojaan, sillä se rajoittaa tietojensaantia. Osa viranomaisista, kuten Kela, poliisi ja verottaja, saavat tiedot kiellosta huolimatta.
Noin 12 000 suomalaisella on turvakielto ja vuosittain sitä hakee noin 2 000 henkeä. Vain osa hakijoista saa turvakiellon.
– Myönnämme turvakiellon vain perustellusta syystä. Esimerkiksi lähisuhdeväkivallan uhreille tai työnsä vuoksi väkivallan uhan alla eläville. Ammattilaisista esimerkiksi poliisit, vartijat, syyttäjät, tuomarit ja monet sosiaalialan ammattilaiset saavat luvan melko automaattisesti, jos sitä hakevat, henkikirjoittaja Vivi Malme DVV:stä sanoo.
Hän huomauttaa, että sosiaalialan ammattilaisista etenkin lastensuojelun työntekijät hakevat turvakieltoja.
– Työnsä vuoksi turvakieltoa hakevista harva tuntuu hakevan kieltoa ennakoivasti tai varmuuden vuoksi. Monet kertovat hakemuksissaan uhkaavista tilanteista, Malme sanoo.
Tilastoa siitä, kuinka monella sosiaalialan ammattilaisella on turvakielto, ei ole olemassa.
Laajoja vaikutuksia arkeen
Opinnäytetyön turvakiellosta Hämeen ammattikorkeakouluun tehnyt sosionomi Inga Helander on pannut merkille, että alalla liikkuu turvakiellosta paljon huhuja, mutta selvää tietoa sen vaikutuksista arkiseen elämään ei juurikaan ole.
– Halusin selvittää vaikutuksia haastattelemalla kahdeksaa sosiaalialalla työskentelevää. Vaikutusten laajuus yllätti. Haastateltavat nimesivät yli sata vaikutusta, Helander kertoo.
He listasivat haittavaikutuksiksi esimerkiksi raha-asioiden hoidon vaikeutumisen ja joissain tapauksissa lapsen puolesta asioinnin hankaloitumisen.
DVV tähdentää sivuillaan, miten turvakielto voi vaikeuttaa esimerkiksi asiointia neuvolassa, terveydenhuollossa ja koulussa.
Vivi Malmen mukaan suositus on, että kaikki samassa taloudessa asuvat hankkisivat turvakiellon. Hän tähdentää, että päätöstä kannattaa harkita aina tapauskohtaisesti, sillä lapsen turvakielto estää vanhemmalta esimerkiksi lapsen asioiden hoidon Omakannassa.
– Tilanne on eri, jos turvakiellon hakijalla on eri sukunimi kuin muulla perheellä, verrattuna semmoiseen tilanteeseen, jossa kaikilla perheenjäsenillä on sama sukunimi ja nimi on vielä harvinainen, Malme pohtii.
Ei täydellinen suoja
Yksin turvakielto ei takaa täydellistä suojaa henkilötiedoille. Tavallisen suomalaisen yhteystiedot löytyvät yleensä lukuisista rekistereistä, joita DVV ei ylläpidä. Puhelinoperaattoreilla ja Postilla on omat rekisterinsä, samoin esimerkiksi yhdistyksillä.
– Ihmisen omalle vastuulle jää tietojen poisto näistä muista rekistereistä ja esimerkiksi oman puhelinnumeron salaamisesta, Malme huomauttaa.
Harkintaa pitää olla myös sosiaalisen median käytössä. Avoimuus somessa voi tehdä turvakiellon merkityksen tyhjäksi.
Helanderin haastateltavista osa oli tyytyväinen turvakiellon tuomaan turvaan, osa ei. Osa koki haitat hyötyjä suuremmiksi.
Turvakiellon voi lakkauttaa itse milloin tahansa Suomi.fi-palvelun kautta.
Malme huomauttaa, että henkilötietojaan voi suojata myös turvakieltoa kevyemmin. DVV:hen voi tehdä yhteystietojen luovutuskiellon tai kieltää vaikkapa omien tietojen käytön sukututkimukseen.
Turvakielto ei tuonut turvallisuudentunnetta
”Muutama vuosi sitten hain turvakieltoa poliisin kehotuksesta. Työskentelin perhepalveluissa ja asiakkaakseni tuli henkilö, jolla oli väkivaltataustaa ja historiaa virkamiesten aggressiivisesta vastustamisesta.
Otin neuvosta vaarin ja hain turvakieltoa, vaikka en oikein edes tiennyt, mitä se tarkoittaa. Olin vasta aloittanut alalla.
Yksityisyyteeni olin kiinnittänyt huomiota jo aiemminkin. Alalle tullessani kävin läpi Facebookin kaverilistan ja poistin osan. Aloin rajoittaa myös sitä, mitä somessa julkaisin. Jätin kaiken henkilökohtaisen pois ja tyydyin jakamaan vaikkapa linkkejä kiinnostaviin juttuihin.
Puhelinnumeroani ei löytänyt numerohaulla.
Perhepalveluissa joutuu välillä tekemään vaikeita päätöksiä esimerkiksi kiireellisestä sijoituksesta tai lastensuojelun asiakkuudesta. Tuollaisessa kriisissä vanhemmat voivat sanoa, mitä vain. Uhkaillakin, vaikka eivät sitä tosissaan tarkoittaisikaan.
Pankki hylkäsi luottokorttihakemukseni.
Turvakiellon saatuani huomasin vähitellen, että se hankaloittaa monien ihan tavallisten asioiden hoitamista.
En saanut kutsua papa-kokeeseen. Ihmettelin myös, kun pankki hylkäsi luottokorttihakemukseni, vaikka luottotietoni olivat kunnossa. Syyksi paljastui turvakielto. Sain luottokortin, mutta minun piti toimittaa pankille kuvakaappauksia turvakiellosta ja osoitteestani. Osamaksulla maksaminenkaan ei onnistunut samasta syystä.
Parin vuoden jälkeen vaihdoin työpaikkaa hieman aiempaa rauhallisempaan ja päätin samalla luopua turvakiellosta.
En kokenut, että kielto olisi tuonut turvaa minulle. Jos asiakas haluaisi vahingoittaa minua, hän voisi jäädä työpaikan ulkopuolelle odottamaan työvuoroni päättymistä ja seurata minua.
Asiakassuhde, jonka vuoksi hain turvakieltoa, sujui sekin ongelmitta, vaikka epäsin mieheltä lapsen tapaamisoikeuden.
Nykyisin työskentelen turvakodissa ja suosittelen monille asiakkaille turvakieltoa. Se on hyvä ratkaisu, jos uhkaaja ei tiedä, missä turvakiellon hakija asuu tai käy töissä tai missä hänen lapsensa ovat päiväkodissa.
Vaikka minulla ei enää ole turvakieltoa, en jaa yhteystietojani avoimesti. Puhelinnumeroni on salainen ja olen tehnyt väestötietojärjestelmään yhteystietojen luovutuskiellon. Ihan varmuuden vuoksi.”
Turvakodin työntekijä
En tekisi tätä työtä ilman turvakieltoa
”Työskentelen lastensuojelussa johtavana sosiaalityöntekijänä ja koen, että turvakielto on välttämätön. Se on edellytys sille, että ylipäätään voin tehdä tätä työtä.
Hain turvakieltoa parikymmentä vuotta sitten, kun siirryin esihenkilöksi. Myös puolisollani ja lapsillamme on turvakielto. Ratkaisu oli meille itsestäänselvyys.
Työssäni teen päätöksiä esimerkiksi huostaanoton jatkamisesta tai vanhemman ja lapsen yhteydenpidon rajoittamisesta. Osa vanhemmista reagoi päätöksiin voimakkaasti tunteella. Heidän vihansa kohdistuu minuun.
Uhkailuja olen saanut osakseni koko sen ajan, kun olen työskennellyt esihenkilönä. Tappouhkauksia ja raiskaamisella uhkailua. Kasvokkain, sähköpostitse ja viestein. Viimeisen viiden vuoden aikana uhkailujen määrä on vain lisääntynyt.
Tiedän, että jotkut asiakkaani ovat yrittäneet selvittää kotiosoitettani ja sitä, onko minulla lapsia. On päivän selvää, että turvakielto on suojannut minua ja perhettäni.
Turvakielto suojaa minua ja perhettäni.
Turvakiellon ikävä puoli on se, että se hankaloittaa arkea merkittävästi. Emme saa terveydenhuollosta kutsuja hammastarkastuksiin, neuvolaan tai seulontoihin. Kaikki pitää muistaa itse. Samoin kirjastokortin saaminen ilman kotiosoitetta oli mahdotonta. Bonuskorteista tai lehtitilauksista puhumattakaan.
Hyvinvointialueen laskutkin tulevat meille vasta, kun ne ovat menneet perintään.
Joissakin tilanteissa olemme joutuneet antamaan osoitetietomme, vaikka se aiheuttaakin turvattomuuden tunnetta. Olemme esimerkiksi tilanneet lehtiä ja hankkineet lapsille kirjastokortit.
Hankaluudet tuntuvat tuhauttavilta, kun niihin olisi olemassa yksinkertainen ratkaisu: Postin uudelleenlähetyspalvelu. Jakelukeskuksessa pitäisi olla joukko työntekijöitä, joiden tehtävä olisi käsitellä turvakiellon saaneiden postia ja lähettää se kotiosoitteeseen.
Pelkään kuitenkin, että asiaa aletaan ratkoa vasta sitten, kun joku menettää henkensä työnsä vuoksi.”
Johtava sosiaalityöntekijä
Anu Wallinkoski
