- Tuen tarpeet eivät koskaan johdu pelkästään lapsesta. Myös sillä on merkitystä, miten hänen kanssaan toimitaan, sanoo Noora Heiskanen. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
Lapsella on päiväkodissa ongelmia, jotka ammattilaisten mielestä ratkeaisivat tukitoimilla. Mitä tehdä, jos vanhemmat eivät jaa samaa näkemystä?
Ainolla on vaikeuksia sopeutua päiväkodin sääntöihin. Aamupiirissä hän nousee paikaltaan ja lähtee seikkailemaan ympäri huonetta. Päiväuniaikaan tyttö taas karkaa sängystään ja häiritsee muita puhumalla.
Henkilökunta on toistuvasti yrittänyt kertoa Ainon haasteista vanhemmille, mutta nämä suhtautuvat nuivasti. Vasu-keskusteluissakin he vain toistelevat, että kotona kaikki kyllä sujuu. Ongelmia ei ole päästy tehokkaasti ratkomaan, koska huoltajat eivät näe lapsensa toiminnassa mitään korjattavaa.
Mikä neuvoksi, jos varhaiskasvattajat ja vanhemmat ovat eri mieltä lapsen tuen tarpeista?
– Ihan ensimmäiseksi kannattaa lakata pitämästä eriäviä näkemyksiä uhkana, sanoo yliopistotutkija ja varhaiskasvatuksen erityisopettaja Noora Heiskanen Itä-Suomen yliopistosta.
Hän selvitti toissa syksynä valmistuneessa väitöskirjassaan, miten lasten tuen tarpeista ja tukitoimien järjestämisestä kirjoitetaan pedagogisissa asiakirjoissa, kuten varhaiskasvatussuunnitelmissa.
Kannattaa lakata pitämästä eriäviä näkemyksiä uhkana.
Heiskasen mukaan on hyödytöntä juuttua miettimään, kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Hedelmällisempää on ajatella, että kaikki katsovat asiaa omasta näkökulmastaan ja tuovat keskusteluun arvokasta tietoa.
Heiskanen kehottaa muistamaan, että lapsen käyttäytymisestä tehtäviin havaintoihin vaikuttavat aina lukuisat seikat.
Tehtiinkö havainto kotona vai päiväkodin ryhmätilanteessa? Mitä lapsi oli tekemässä – oliko kyse siirtymästä, vapaasta leikistä vai ohjatusta toiminnasta? Tekikö havainnon vieras asiantuntija, tuttu opettaja vai oma vanhempi? Entä millaiset säännöt tapahtumahetkellä olivat voimassa?
On ihan tavallista, että lapsi käyttäytyy eri konteksteissa eri tavoin.
– Onhan meillä aikuisillakin erilainen rooli töissä kuin jossain muualla.
Vanhemmat tuntevat lapsensa
Viisas varhaiskasvattaja ymmärtää, että jopa toisilleen vastakkaiset havainnot voivat tukea toisiaan.
Varhaiskasvatuksen ammattilaisen tekemien havaintojen vahvuuksia ovat eittämättä tieto yleisestä lapsen kehityksestä ja kokemukset lukuisista samanikäisistä lapsista. Usein hän on myös päässyt seuraamaan lasta vertaisryhmän sosiaalisissa tilanteissa jo pitkään.
Vanhemmat puolestaan tuntevat oman lapsensa syvällisemmin kuin kukaan muu. He tietävät, millaista on perheen arki, miten lapsi toimii vapaa-ajallaan ja millä tolalla lapsen läheiset ihmissuhteet ovat.
Kaikki nämä tiedot yhdistämällä on helpompi huomata asiat, jotka auttavat lasta toimimaan toivotulla tavalla.
Väitöstutkimuksessaan Heiskanen kuitenkin havaitsi, että varhaiskasvatuksen pedagogisissa asiakirjoissa kodin ja päiväkodin näkemykset eivät ole tasaveroisessa asemassa.
Ryhmän käytäntöjen tulisi aina auttaa lasta onnistumaan.
Asiakirjoissa painottuivat ammattilaisten kuvaukset lapsen tuen tarpeista. Tyypillisessä varhaiskasvatussuunnitelmassa lapsi asemoitiin haastavaksi ja huoltajat tiedonlähteiksi, joilla ei ole todellista valtaa vaikuttaa lapsen tuen suunnitteluun.
Näin ei saisi olla, huomauttaa Heiskanen.
– Pienten lasten elämä nivoutuu niin vahvasti vanhempiin ja kotiin, että vanhempien on tosi tärkeää olla tukitoimien suunnittelussa mukana.
Kriittistä tarkastelua
Miten vanhemmat sitten saisi tiiviimmin yhteistyöhön mukaan?
Otetaan esimerkiksi Ainon tapaus, jossa vanhemmat eivät ole kokeneet lapsensa käytöstä pulmalliseksi. Varhaiskasvattajan kannattaa ensinnäkin pohtia, miksi keskusteluyhteys on jäänyt ohueksi.
Onko vanhemmille muistettu kertoa säännöllisesti myös Ainon onnistumisista? Toisinaan palautteissa korostuvat kielteiset asiat, koska palautteenantaja itse kokee ne päivän tärkeimmiksi uutisiksi. Tällainen viestintätapa suorastaan kutsuu huoltajaa vetäytymään puolustuskannalle.
Palautteiden sävyä kannattaa siis monipuolistaa. Voisiko ikävien asioiden kertomisesta jopa pidättäytyä vähäksi aikaa kokonaan?
Ennen suun avaamista on hyvä pysähtyä pohtimaan myös syitä lapsen käytökseen.
Ymmärtääkö Aino varmasti ohjeet? Tietääkö hän, mitä häneltä odotetaan? Jos lasta kehottaa vaikkapa rauhoittumaan, hänelle on selitettävä, mitä se päiväkodissa tarkoittaa.
Erityisen tärkeää on rohjeta tarkastella omia ja päiväkodin toimintatapoja kriittisesti. Ryhmän käytäntöjen tulisi aina auttaa lasta onnistumaan.
Onko mahdollista, että lapselta vaaditaan liikoja? Mitähän Ainon käytökselle tapahtuisi, jos aamupiirin siirtäisi ulos ja aloillaan tarvitsisi kököttää vain kymmenen minuuttia? Entä jos Aino ei yksinkertaisesti saa unta päiväuniaikaan – millä muulla tavoin hän voisi lepohetkensä käyttää?
Tiimissä on syytä käydä läpi, mihin vallalla olevat toimintatavat perustuvat.
– Ovatko lapsen käytökselle asettamamme odotukset perua siitä, mikä on meille aikuisille helppoa ja mukavaa – vai siitä, millaista käyttäytymistä lapsen on hyvä oppia? Heiskanen kysyy.
Vanhempien kanssa yhteistä säveltä voi etsiä yksinkertaisilla keinoilla. Kysy, mitä huoltaja ajattelee. Käytä kieltä, joka varmasti avautuu hänelle, eli karta kognitiivisen kehityksen kaltaisia ammattitermejä.
Tukea on tarjottava huoltajien mielipiteestä riippumatta.
Mikäli vanhempi ei tunnista omaa lastaan varhaiskasvattajan kuvailuista, on hyvä siirtyä arvioivasta puheesta havaintojen tasolle. Jos lasta on lupa videoida, huoltajalle voi näyttää videopätkän lapsen toiminnasta.
Vaikeissa aiheissa on kiinnitettävä huomiota siihen, millaista ilmapiiriä luo. Voivottelu vetää synkäksi, joten järkevämpää on keskittyä mahdollisuuksiin: on hyvä, että lapsen haasteet on huomattu – nyt me voimme auttaa häntä.
Pelkkä kirjaaminen ei riitä
Varhaiskasvatussuunnitelman laatimisessa on oleellista muistaa, että pelkkä havaintojen ja tuen tarpeiden kirjaaminen ei riitä. Asiakirjasta tulee pedagoginen työkalu vasta kun siihen kirjoitetaan yksityiskohtaisesti suunnitellut tukikeinot ja arviot aiempien tukitoimien vaikuttavuudesta.
Kysy huoltajilta, millaisia ideoita heillä on lapsen tukemisesta. Kirjaa ajatukset vasuun ja hyödynnä niitä ryhmän käytäntöjen suunnittelussa.
Vasun laatimisessa pitää muistaa kuulla myös lasta. Kun prosessissa soveltaa lapsen maailmaan sopivia keinoja, pienikin lapsi pystyy ilmaisemaan mielipiteensä.
Jos lapsi esimerkiksi käyttäytyy levottomasti aamupiirissä, aikuinen voi laittaa käden hänen olalleen ja kysyä hetken päästä, huomasiko lapsi tätä ja auttoiko ele rauhattomuuteen. Tällöin lapsi voi sanoa vaikka: ”Ei, mutta rapsuttaminen olisi hyvä.”
Tukitoimien toimivuutta arvioidessaan varhaiskasvattajan on kirkastettava itselleen, ettei kyse ole pelkästään lapsen taitojen arvioinnista. Oleellisempaa on tarkastella pedagogisia toimintoja eli sitä, miten päiväkodin aikuiset ovat onnistuneet tukitoimien järjestämisessä.
Jos valmiissa asiakirjassa on vanhemman mielestä puutteita tai virheitä, muutoksia täytyy Heiskasen mukaan olla valmis tekemään.
– Pedagogisemman vasun kirjoittaminen vie enemmän aikaa, mutta kun siitä tulee tapa, se ei välttämättä viekään.
Tukea on tarjottava
Oletetaan, että päiväkodin tiimi on tarkastellut omaa toimintaansa kriittisesti ja aktivoinut vanhempia yhteistyöhön. Näyttää silti ilmeiseltä, että lapsi hyötyisi tietyistä tukitoimista.
Mitä tehdä, jos vanhemmat edelleen haraavat vastaan?
Lain mukaan tukea on tarjottava huoltajien mielipiteestä riippumatta. Kyse on lapsen oikeuksista.
– Tällaisessa tilanteessa keskusteluyhteyttä täytyy vain yrittää ylläpitää. Se voi tarkoittaa uusien tahojen, esimerkiksi erityisopettajan, ottamista keskusteluun mukaan, Heiskanen sanoo.
Samalla pitää tehdä lapsen kanssa niitä asioita, jotka hyväksi näkee.
– Missään tilanteessa ei saa vain jäädä odottamaan asiantuntijoiden lausuntoja tai vanhempien hyväksyntää.
