Sosionomista sosiaalityöntekijäksi
Ylempi AMK ei ole ainoa sosionomien jatkokoulutusväylä. Heille on tarjolla kolme polkua pätevöityä sosiaalityöntekijäksi. Suorin … Lue lisää
Libanoniin, palestiinalaisalueille ja Suomeen sijoittuva tarina tapahtuu 1980-luvulla ja Gazan sodan aikana. Marjut Helminen tuntee perinpohjin ympäristön ja tilanteen, johon päähenkilönsä ja aiheensa sijoittaa.
Kirurginen sairaanhoitaja Sini on tottunut koluamaan maailman kriisipesäkkeitä ja auttamaan. Kirjan alussa hän lähtee Ramallahiin kouluttamaan, mutta päätyy kriisityöhön keskelle sotaa. Työ tuhon keskellä kärjistää ristiriidan vähäistenvoimien ja suuren velvollisuudentunnon välillä, ja Sinin todellisuudentaju ja lopulta myös Sini katoavat.
Suomesta Siniä lähtee etsimään hänen tuttavansa Fuad, joka on 80-luvulla paennut tappouhkauksia Beirutista Suomeen. Fuadin perheen avulla Helminen käsittelee pakolaisuutta Suomessa ja leireillä.
Siniä odottaa Saarijärvellä äiti, johon tyttären on vaikea saada luontevaa kontaktia. Lämpimämmät ovat Sinin suhteet palestiinalaiseen äitihahmoon Firasiin, joka tukee Siniä kuin omia tyttäriään. Vanhan palestiinalaisnaisen ja Sinin kohtaamiset ovat kirjan lämmin sydän.
Tarinan edetessä Helminen antaa luontevasti tietoa siirtokuntapolitiikasta, sodankäynnistä ja palestiinalaisten elämästä. Helminen kirjoittaa aistit auki: salvian, kahvin ja appelsiininkukkien tuoksun yhtä lailla kuin kranaattien ujelluksen, sokaisten leimahtavat räjähdykset ja veren hajun. Sodan hirvittävyys, ihmisen kärsimys. Vain vähän mahdollisuuksia lievittää tuskaa. Leikkaukset ilman puudutusta. Yhtä vähän tuntuu olevan käytettävissä välineitä pysyvän rauhan aikaansaamiseksi.
Sinin aviomies Ali jaksoi amfetamiinin avulla, kunnes silpoutui jäljettömiin kranaatti-iskussa Beirutissa. Gazassa Sini alkaa uskoa käsissään olevan parantavaa voimaa, jolla hän voi parantaa kaiken. ”Menisin jokaisen luo yksitellen, tarttuisin heidän sairauksiinsa, olisivatpa ne fyysisiä tai psyykkisiä. Kiskoisin heistä pelon, kaikki uhkakuvat muista osapuolista, riistäisin lahjottavuuden, laskelmoinnin, uskonnollisen ahdasmielisyyden, tuhoa tuottavat vahingolliset perinteet, epäluulon, pelkuruuden, kaunan, pikkusieluisuuden ja diktaattorisyndrooman. Siirtäisin heihin rohkeuden, pyyteettömyyden, myötätunnon muita kohtaan ja kyvyn asettua toisten asemaan.
Oliko kukaan tullut ajatelleeksi, että ratkaisu olisi näin yksinkertainen?
Kristiina Koskiluoma
Marjut Helminen: Appelsiinilehto. Minerva 2016.