”Töitä tehdään niin kauan kuin henki pihisee” 

Pärnun sosiaalikeskuksen johtaja Heli Kallasmaa taiteilee lyhytaikaisten hankerahoitusten ja kasvavan palvelutarpeen keskellä.  

Sota Ukrainassa koskettaa Pärnun sosiaalikeskusta konkreettisesti. Keskuksen tarjoamaan vammaisten päivätoimintaan ottaa osaa nuori ukrainalaisnainen, jonka perhe pakeni Viroon Buchasta.  

Bucha on kaupunki, jossa pantiin vuoden 2022 keväällä toimeen raaka siviiliväestöön kohdistunut joukkomurha. 

− Buchalainen kolmen lapsen äiti joutui piileksimään kaksi kuukautta talon kellarissa ja hän pääsi etsimään ruokaa ja vettä vain öisin. Mukaansa hän joutui ottamaan täysi-ikäisen vammaisen tyttärensä ja kuusivuotiaat kaksospoikansa, sillä hän ei uskaltanut jättää heitä yksin kellariin, Pärnun sosiaalikeskuksen johtaja Heli Kallasmaa kertoo.     

− Lopulta perhe pääsi Viroon turvaan ja asuu nyt kaupungin tarjoamassa asunnossa Pärnussa. 

Kallasmaa kertoo sosiaalikeskuksen toiminnasta keskuksen konttorissa, joka sijaitsee Neuvostoliiton aikaan rakennetussa mutta myöhemmin remontoidussa kolmikerroksisessa talossa Pärnun keskustan tuntumassa.  

Sosiaalikeskuksella on keskeinen rooli Pärnun sosiaalipalvelujen tarjonnassa. Kuluista vastaavat Pärnun kaupunki ja Viron valtio yhdessä.  

Keskus tarjoaa tiloja sekä järjestää tukea erityispalveluja tarvitseville ihmisryhmille kuten vammaisille ja vanhuksille. Sosiaalikeskuksessa on päivätoimintaa, toimintaryhmiä ja terapiaa ja se myös järjestää kotiapua ja tukitoimintaa asiakkaiden kodeissa.  

Koteihin tarjotaan konkreettista apua kuten siivousta ja ruuan lämmittämistä ja polttopuiden kantamista ja esimerkiksi apteekissa käymistä. Palveluista maksetaan hinnaston mukaan: uunin lämmittäminen maksaa 6–9 euroa ja kylpyhuoneen siivous 3–5 euroa. 

Keskuksessa voi myös käydä esimerkiksi vain suihkussa, saunassa, tai kuntosalissa. 

Kysyntä kasvaa

Kallasmaan mukaan sosiaalikeskuksen palveluille on Pärnussa kysyntää yhä enemmän, mikä johtuu ihmisten eliniän pidentymisestä ja siihen liittyvien muistisairauksien yleistymisestä.  

Virossa omaisilla eli käytännössä yleensä lapsilla on lakisääteinen velvollisuus huolehtia omien vanhempiensa ylläpidosta taloudellisesti, jos he eivät itse siihen kykene. 

− Jos ikäihminen ei enää pärjää yksin kodissaan niin hänen lastensa tulee huolehtia hänestä tavalla tai toisella. Usein tytär on muuttanut ikääntyneen äitinsä luokse tai lähelle ja pitänyt hänestä huolta hänen viimeiset vuotensa. Viron valtio ja kunnat yrittävät kehittää palvelujaan siihen suuntaan, ettei vanhemmista huolehtiminen kuormittaisi lapsia kuitenkaan liiaksi, Kallasmaa kertoo.  

− Hoivakodit ovat maksullisia ja niihin on pitkät jonot. Pelkästään Pärnussa hoivakotijonossa on kymmeniä vanhuksia. Hoivakoteja Pärnun kaupungilla on yksi ja lisäksi kaupungissa on yksi yksityinen hoivakoti. Tilanne on koko lailla sama koko Virossa eli vanhuspalveluista on pulaa. 

Sosiaalialan palkat ovat Virossa pieniä.

Pärnussa kaupunki kompensoi hoivakotimaksua 585 eurolla kuukaudessa ja loppuraha maksetaan yleensä henkilön omasta eläkkeestä. Keskimääräinen eläke Virossa on 774 euroa kuukaudessa. Jos kaupungin kompensaatio ja henkilön oma eläke eivät riitä kattamaan hoivakotomaksua, tulee loppuraha henkilön puolisolta tai lapsilta.  

Erityisen haastavia ovat tapaukset, joissa kodissaan yksin pärjäämättömällä henkilöllä ei ole lapsia, jotka hänestä huolehtisivat. Kallasmaa vakuuttaa, että heistäkin pidetään huolta ja hän vaikka soittaa läpi koko Viron kaikki hoivakodit löytääkseen vapaan paikan.   

Kuljetuspalvelut tärkeitä

Kallasmaa tekee esittelykierroksen sosiaalikeskuksen päärakennuksessa. Hän valittelee kaiken olevan hujan hajan, mutta todellisuudessa kaikki työ- ja kokoontumistilat ovat tiptop-kunnossa.  

Kellarissa hän näyttää, miten korkealle vesi oli noussut kellarinlattialla edellisviikolla, kun Pärnussa oli ollut kovia sadekuuroja. Ilmenee, että rankkasateen aikana paikallinen viemäriverkosto ei suinkaan ime vettä sisäänsä vaan puskee sitä kaduille, ja siitä edelleen sisään taloihin ja niiden kellareihin.   

Kesken Kallasmaan haastattelun sosiaalikeskuksen apulaisjohtaja Kaire Jakobson tulee pyytämään Kallasmaalta apua.  

Keskukseen on soittanut venäjänkielinen henkilö, eikä Jakobson ymmärrä hänen puhettaan. Kallasmaa on sen ikäpolven virolainen, että hän osaa venäjää, joten hänen menee puhelimeen selvittelemään asiaa.  

Lopulta selviää, että venäjänkielinen mies on soittanut sosiaalikeskukseen saadakseen neuvoja avioeron hakemiseen. 

− Pärnun sosiaalitoimi tarjoaa monenlaisia palveluja, mutta avioero pitää kyllä saada aikaan ihan omin voimin, toteaa Kallasmaa. 

Viron kuntien on järjestettävä asukkailleen yhteensä 13 lakisääteistä sosiaalipalvelun muotoa, ja Pärnu tarjoaa niitä itse ja yhteistyökumppaniensa kautta.  

Sosiaalipalveluissa liikkuu paljon EU-rahaa.

Lisäksi on lakisääteisiä sosiaalipalveluita, joiden järjestämisvastuu on valtiolla. Pärnun yhtenä tärkeimmistä sosiaalipalveluista Kallasmaa pitää kuljetuspalvelua, joka vie iäkkäitä ja liikuntarajoitteisia kuntalaisia kaupunkiin palvelujen ääreen.  

Palvelun tarvitsemat ajoneuvot Pärnuun ja sen ympäryskuntiin ostettiin EU:n tuella, mutta itse palvelua kuntien on pyöritettävä omalla kustannuksella. 

Pärnun sosiaalipalveluissa EU-rahaa liikkuu verrattain runsaasti, mutta Kallasmaa näkee sen saamisessa ja käyttämisessä paljon kehittämisenvaraa. 

− EU:sta saa rahaa projekteihin ja palveluiden käynnistämiseen, mutta usein ne on lopetettava sitten kun EU-raha loppuu. Niillä ei ole jatkuvuutta ja ainakaan minulla ei ole sydäntä irtisanoa työntekijöitä rahojen loputtua. Lisäksi rahojen anominen ja projektien hallinnointi syövät runsaasti resursseja, hän kertoo. 

Sosiaalityötä on pidetty Virossa perinteisesti naisten työnä.

EU-rahoilla sosiaalikeskukselle on ostettu muun muassa koteihin asennettavia liiketunnistimia, joita ikäihmiset voivat anoa käyttöönsä 25–35 euron kuukausimaksulla. 

Alanvaihtajana sosiaalialalle

Heli Kallasmaa päätyi sosiaalialalle vasta 50-vuotiaana. Sosiaalitieteiden maisteriksi hän valmistui Tallinnan yliopistosta.  

− Minulla oli taustalla pedagogin korkeakoulututkinto, mutta muutettuani Pärnuun huomasin, ettei täällä juuri ole sen alan töitä. Niinpä vaihdoin alaa.  

− Sosiaalikeskuksen viidessä rakennuksessa on yhteensä 65 työntekijää, joista 62 on naisia. Sosiaalikeskuksen vuosibudjetiksi Kallasmaa kertoo 1,8 miljoonaa euroa, ja siitä 1,45 miljoonaa euroa menee palkkoihin. 

− Sosiaalityötä on pidetty Virossa perinteisesti naisten työnä ja niin se on vieläkin. Mikään ei ole muuttunut. Asiaan vaikuttaa sekin, että sosiaalialan palkat ovat Virossa pieniä, Kallasmaa kertoo.  

Korkeakoulututkinnon suorittaneen sosiaalityöntekijän bruttopalkka on noin 1500–1800 euroa kuukaudessa. Virossa sosiaalialalla ei ole yhtenäisiä, selkeitä taulukkopalkkoja, vaan yksikön johtajalla on pelivaraa palkkauksen suhteen.  

Käytännössä kyse on sopimuspalkoista. Sosiaalikeskuksessa Kallasmaa saa joka vuosi käyttöönsä palkkapotin, jonka hän jakaa työntekijöidensä kesken.  

Kallasmaan mukaan sekin on periaatteessa mahdollista, että palkkapotti on pienempi kuin edellisvuonna. Toistaiseksi niin ei ole käynyt, vaikka Viron valtio ja kunnat ovat talousvaikeuksissa kolmatta vuotta jatkuvan talouden lamakauden vuoksi. 

Historiallisista syistä ammattiyhdistystoiminta ei ole Virossa suuressa huudossa. Sosiaalialan työntekijöille Viroon perustettiin ammattiliitto vasta kaksi vuotta sitten.  

Vielä on varhaista arvioida, miten sille käy. 

− Omalla palkalla on Virossa vaikea tulla toimeen. Vielä vaikeampi on tulla toimeen eläkkeellä. Olen itse nyt 62-vuotias. Jos jäisin eläkkeelle parin vuoden päästä, eläkkeeni olisi 700–800 euroa kuukaudessa. Elintasoni romahtaisi, joten en todellakaan aio jäädä eläkkeelle, Kallasmaa kertoo. 

− Ulkomailla ihmetellään Viron korkeaa työllisyysastetta, mutta se johtuu siitä, ettei eläkkeelle kannata jäädä. Virossa ikäihmiset tekevät töitä niin kauan kuin henki pihisee. 

Sami Lotila