Euroopan sosiaalityöntekijät kokoontuivat alkukesästä Islantiin pohtimaan sosiaalialan työn merkitystä tilanteessa, jossa talouskuripolitiikka, rajojen sulkeminen ja populistiset nationalistiset liikkeet muuttavat yhteiskuntia epäsuotuisasti. Kuva: Kristiina Koskiluoma
Onko sosiaalityö tämän hetken merkittävin maailmanlaajuinen sosiaalinen liike? Näin vakuuttavat monet sosiaalialan tutkijat ja kentän työntekijät.
Euroopan sosiaalityöntekijät kokoontuivat alkukesästä Islantiin pohtimaan sosiaalialan työn merkitystä tilanteessa, jossa talouskuripolitiikka, rajojen sulkeminen ja populistiset nationalistiset liikkeet muuttavat yhteiskuntia epäsuotuisasti.
Laaja konferenssimateriaali on kuin kaleidoskooppi, joka tarjoaa monta erilaista näkymää. Nostan esille toiseuden ja osallisuuden teemoja kolmen esimerkin valossa. Ne ovat kehitysyhteistyö, pakolaistyö ja työ syrjäytymisilmiön parissa.
Sillanrakentajana konflikteissa ja kriiseissä
Islantilainen sosiaalityöntekijä Helga Thorolfsdottir on tehnyt työtä katastrofi- ja sota-alueilla parinkymmenen vuoden ajan.
– Sosiaalityöntekijöitä ei näy paljon humanitaarisessa työssä. Mutta kun heitä kohtaa, heidät erottaa työotteesta ja asemasta. Heitä pidetään sisäpiiriläisinä, sillä he tekevät työtään yhteisön sisällä, ei ulkopuolisina avuntuojina, kertoo Helga Thorolfsdottir.
Ennakkoluuloja vastaan on taisteltava lujasti. Yhteiskunnan vähäosaiset pelkäävät, että pakolaiset asetetaan heidän edelleen.
– Perinteisessä kehitysyhteistyössä toiseus ja toiseuttaminen tapahtuvat herkästi. Auttajat nähdään usein modernin sivilisaation rationaalisina toimijoina. Autettava – se toinen – nähdään auttajan vastakohtana: takapajuisena, epärationaalisena ja passiivisena.
Helga Thorolfsdottir kehottaa muistamaan neljä seikkaa, kun ammattilaisena auttaa vierasta ihmistä. Ensiksikin pitää ymmärtää ihmisten tarpeita. Toiseksi on osattava kohdata arvostavasti. Kolmanneksi on ymmärrettävä omat motiivit toimia. Ja neljänneksi, on toimittava vastavuoroisesti.
– Avustustyössä on aivan liikaa uskomuksia. Työntekijät glorifioidaan, unohdetaan yhteistyökumppanin olemassa olevat selviytymiskeinot, ihmisten omat voimavarat. Keskitytään siihen, mikä puuttuu, ei siihen, mitä on olemassa.
Thorolfsdottir muistuttaa, että sosiaalityöntekijäksi kasvaminen edellyttää, että jaksaa kyseenalaistaa asioita jatkuvasti opin noista lähtien. Mitä sosiaalityöntekijyys on, parannammeko systeemiä vai opetammeko elämään systeemissä? Kenelle työtä tehdään, ovatko he samanlaisia vai erilaisia kuin me? Mikä on valta-asema, kenellä se on? Millaista kieltä käytämme?
– Olet itse oman ammattisi työkalu. Ammatillisuus ei ole vain menetelmien oppimista, vaan tietoa siitä, miten menetelmiä käytetään. Ja vielä, työ ei ole pelkästään rationaalista, vaan se vaatii mielikuvitusta.
Pakolaiset haastavat sosiaalityön
Euraasian ja Amerikan mannerlaatat kohtaavat Islannissa, ja ovat jatkuvassa erkaantumisen liikkeessä. Se näkyy maisemassa vajoamana, joka on joissakin paikoissa vain muutaman metrin, joissakin parin kilometrin levyinen. Vaikka Islanti on pieni maa kaukana kaikesta, sen kautta kulkee reitti Euroopasta Amerikkaan. Reittiä ovat käyttäneet myös turvapaikkaa hakevat pakolaiset, joista osa on pysäytetty Islantiin.
Hätä ja kurjuus ovat tulleet Euroopan rajoille. Väkivaltaa pakenevia tai parempaa elä mää etsiviä turvapaikanhakijoita ja pakolaisia kuolee ja kaupataan, lapsia erotetaan vanhemmistaan, läheisiä toisistaan.
– Hätää kärsiviä demonisoidaan, pidetään avuttomina, käytetään hyväksi, muistutti Helga Thorolfsdottir.
Kokemukset pakolaisista ja turvapaikanhakijoista olivat Islannissa varsin vähäisiä ennen Syyrian kriisiä. Unkarin kriisiä pakenevat asutettiin eristysleirille vuonna 1956. Vietnamilaiset tulivat 1990-luvulla ja myös heidät sijoitettiin eristysleireihin. Nyt Reykjavik ja sen läheisyydessä olevat kunnat asuttavat pakolaiset ja turvapaikanhakijat.
Islanti, jossa on 338 349 asukasta, ottaa vuosittain 605 kiintiöpakolaista. Vuonna 2015 alkanut liikehdintä näkyy myös Islannissa, jonne tuli 350 turvapaikanhakijaa vuonna 2016 ja tänä vuonna jo 1 150.
Pakolaissosiaalityön pioneerit
– Ennakkoluuloja vastaan on taisteltava lujasti. Yhteiskunnan vähäosaiset pelkäävät, että pakolaiset asetetaan heidän edelleen. Vastakkainasettelu ”me–ne” on vahva. Turvapaikanhakijoiden parissa on taisteltava toivottomuutta vastaan, purettava nälkälakkoja, estettävä itsemurhayrityksiä, kertoo Edda Ólafsdóttir.
Tee vain sosiaalityötä, ei tarvita mitään erityistä, sillä sosiaalityössä on jo kaikki elementit, joita tarvitaan.
Islannin pakolaistyön pioneerisosiaalityöntekijät alkoivat osallistua prosesseihin vasta 2000-luvulla. Reykjavikin kaupungin sosiaalityöntekijöistä ja yliopiston opettajista ja tutkijoista koostuvat pioneeriryhmä kuvasi, että sosiaalityöntekijän roolina on olla sillanrakentaja, jakaa tietoa, rohkaista, kuunnella, koota resursseja ja viedä kunnille ja valtiolle tietoa ja ehdotuksia, miten voitaisiin toimia paremmin.
– Me olemme ”sosiaalityöntekijät ilman rajoja” ja etsimme tukea toisiltamme.
– On tärkeä tiedostaa, että turvapaikanhakijat eivät ole uhreja ja avuttomia, vaan heillä on omat voimavarat. He ovat taistelijoita ja selviäjiä, Edda Ólafsdóttir korostaa.
Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ilman vanhempia saapuvat alaikäiset turva paikanhakijat. Myös Islantiin heitä on tullut, joskin määrät ovat pieniä. Tänä vuonna on saapunut 17 alaikäistä, viime vuonna 23, sitä edellisenä 12.
Vastuu alaikäisistä on hajautunut monelle taholle: oikeusministeriölle, sosiaaliministeriölle, maahanmuuttovirastolle, kunnille ja lastensuojeluvirastolle, joskin lastensuojelu on avainroolissa.
– Periaatteessa kunta on vastuussa jokaisesta alueensa lapsesta, niin siis myös turvapaikanhakijasta. Lastensuojelulain velvoite huolehtia lapsen edusta ja hyvinvoinnista koskee kaikkia lapsia, toteaa Ólafsdóttir.
Alaikäisten turvapaikkahaastattelut tehdään Reykjavikin Lasten talossa, jossa on vankka tietämys työstä lasten kanssa. Lasten talo on erikoistunut lapsen seksuaalisen riiston ja hyväksikäytön tutkimiseen. Talon psykologit haastattelevat alaikäiset turvapaikanhakijat, punaisen ristin työntekijä ja sosiaalityöntekijä tarkkailevat haastattelua ja osallistuvat tarvittaessa. Lapset sijoitetaan poikkeuksetta perheisiin.
Haasteena on kuitenkin se, että yhteisöt ovat pieniä ja tapaukset kullekin sosiaalityöntekijälle harvinaisia. Kokemusta ei kerry, eikä konsultaatioapua spesialisteilta ole saatavissa.
– Tee vain sosiaalityötä, ei tarvita mitään erityistä, sillä sosiaalityössä on jo kaikki elementit, joita tarvitaan, rohkaisee Edda kun tien sosiaalityöntekijöitä toimimaan lasten ja turvapaikanhakijoiden kanssa.
Tosin työssä tarvittaisiin lisää koulutusta, miten rakennetaan luottamusta asiakkaan ja työntekijän välille, kun mukana on tulkki, johon myös pitää rakentaa luottamussuhde. Tukholman Karoliinissessa yliopistosairaalassa järjestetään traumakoulutusta, jota myös pidetään tärkeänä pakolaistyössä. Sinne islantilaiset aikovat hakeutua.
Pioneerisosiaalityöntekijät iloitsevat siitä, että Islannissa on helpotettu perheenyhdistämistä. Työ on raastavaa silloin, kun turvapaikka evätään ja pitää saatella ihminen paluumatkalle.
– Sosiaalityöntekijän tehtävänä on huolehtia, että ihminen saa edes tärkeät asiat mukaansa. Esimerkiksi maksamattomat palkkansa, lasten koulussa tekemät piirustukset, asiakirjat. Aina emme ikävä kyllä saa tietoa ajoissa.
Osallisuutta vai teeskentelyä
Brian Littlechild on sosiaalityön professori Hertfordshiren yliopistossa. Hän on edelleen myös rekisteröity sosiaalityöntekijä. Käytännön sosiaalityöntekijänä hän on työskennellyt mielenterveystyössä. Britannian sosiaalityöntekijäjärjestö käyttää häntä paljon asiantuntijana.
Hän väittää, että toiseuttamista tapahtuu jatkuvasti ja hyvin epäreilusti. Myös sosiaalialan ammattilaisten toiminnassa, ei vain mediassa.
– Kuitenkin tiedämme, että syrjäytymisen ehkäisyssä osallisuus on avainasia. Sosiaalialan ammattilaisen tehtävänä on varmistaa, että heikossa asemassa oleva, joka ei usko omiin mahdollisuuksiinsa osallistua, saa osallisuuden kokemuksen.
Myös Durhamin yliopiston sosiaalityön professori Lena Dominelli varoittaa toiseuttamasta. Hän väittää, että sosiaalityöntekijät kohtaavat yhdessä ja tasa-arvoisina asiakkaidensa kanssa järjestelmän, joka ei ole suotuisa. Järjestelmällä hän tarkoittaa talouskuripolitiikan Eurooppaa, jossa köyhyys on endemia.
– Prekarisaatio koskee yhä useampia ihmisiä, Lena Dominelli totesi.
– Myös valkoisia työväenluokan miehiä on kohdannut syrjäytyminen. Se näkyy nyt populististen liikkeiden nousuna, joskaan yhteys ei ole aivan yksinkertainen.
Hän varoitti asettamasta ihmisiä vastakkain ja käsittelemästä heitä blokkeina. Kukaan ei ole numero, jokainen on yksilö omine historioineen, tarpeineen, unelmineen kuten elokuvassa I, Daniel Blake koskettavasti kuvataan.
Palveluiden kehittäminen yhdessä asiakkaiden kanssa on yksi tapa pienentää demokratiavajetta ja lisätä osallisuutta.
Sosiaalialan ammattilaisen tehtävänä on varmistaa, että heikossa asemassa oleva, joka ei usko omiin mahdollisuuksiinsa osallistua, saa osallisuuden kokemuksen.
Brian Littlechild viittaa yhdysvaltalaisen tutkijan Sherry Arnsteinin jo kuusikymmenluvun lopulla esittelemiin osallisuuden tikapuihin. Alimmalla portaalla on manipulointi ja terapia, keskellä informointi ja konsultoin ti ja ylimpänä täydellinen kansalaiskontrolli, jossa kansalaiset itse päättävät mitä ja miten käsitellään. Se on tavoite.
Littlechild ei pidä sumutuksesta, teeskennellystä osallisuudesta, jossa esim. poimitaan joku edustamaan palvelun käyttäjiä, mutta ei varmisteta näiden osallistumismahdollisuuksia, eikä anneta osallistua päätöksentekoon.
– Näyttää hyvältä kokouksen osallistujalistassa, ei muuta, Littlechild kritisoi.
– Sosiaalityön etiikka edellyttää, että asia kas saa osallistua palvelun suunnitteluun ja arviointiin: palvelua ei tehdä asiakkaalle vaan asiakkaan kanssa. Sosiaalityöntekijän tehtävänä on varmistaa, että asiakkaan oikeus tehdä valintoja ja päätöksiä toteutuu.
Kristiina Koskiluoma
Yhteistuotannon resepti ammattilaiselle
Osoita, että sinä ja toimipaikkasi arvostatte asiakasta. Kuuntele asiakasta aidosti. Valmistele tapaamiset niin, että ne sopivat asiakkaalle. Käytä osallistavia menetelmiä. Huolehdi palautteesta: kerro miten tapaamisen tuloksia käytetään ja miten ne vaikuttavat asiakkaaseen tai asiakasryhmään. Käytä tukihenkilöitä. Asetu asiakkaan asemaan. Rakenna palvelunkäyttäjien vetämät palautejärjestelmät.
