Toisiaan mentoroivat äiti ja tytär Sari ja Katariina Laaki ovat aktiivisia hallituksen jäseniä Sosiaalialan sosionomit ja ohjaajat ry:ssä, jota Sari oli aikoinaan perustamassa. Kuva: Rami Marjamäki
Katariina Laaki ja Anders Westerlund ovat sosiaalialan ammattilaisia toisessa polvessa.
Kaverit kiittivät Katariina Laakia (25) hyväksi kuuntelijaksi ja auttavaiseksi ihmiseksi. Työ ihmisten parissa kiinnosti. Hän lähti sosiaalialalle, vaikka sosiaaliohjaajaäiti ei siihen alan palkkatason ja työn kuormittavuuden vuoksi kannustanutkaan.
Vuonna 2019 Katariina valmistui sosionomiksi Hämeen ammattikorkeakoulusta ja aloitti ohjaajana seniorien päivätoiminnassa. Viime vuonna hän siirtyi etsivään nuorisotyöhön Tampereen Silta Valmennusyhdistykselle.
– Tuntuu hassulta auttaa omanikäisiä, mutta kukaan ei ole kyseenalaistanut ammattitaitoani, Katariina naurahtaa.
Enimmäkseen Katariina tekee yksilötyötä. Hän tapaa asiakkaita kriisitilanteessa vaikka joka päivä, vakaammassa tilanteessa parin viikon välein. Tapaamiset järjestetään asiakkaan toiveiden mukaan vaikka kävelyllä, kahvilassa tai toimistolla. Joskus Katariina menee tueksi viranomaistapaamisiin tai lääkärikäynnille ja auttaa käytännön asioissa.
– Koronapandemia näkyy työssä. Koulupudokkaita on enemmän ja nuorten eristäytyneisyys ja ahdistus on lisääntynyt. Tilannetta ei auta, että mielenterveyspalveluiden jonot ovat pitkät, Katariina toteaa.
Työtä täydellä sydämellä
Katariinan äiti Sari Laaki (58) valmistui sosiaaliohjaajaksi Tampereen sosiaalialan oppilaitoksesta vuonna 1991. Takana oli apuhoitajan koulutus ja työtä vanhushuollossa.
Koulutus oli vielä varsin uusi. Sari kiittää kouluttajiaan Merja Borgmania ja Tapio Kuuretta hyvästä opetuksesta.
– Heille oli selvää, että meitä koulutettiin ohjaus- ja neuvontatyöhön ja lähijohtajatehtäviin, hoivan ja sosiaalityön väliin. Kentällä työnkuvat eivät olleet niin selviä.
Kun valmistumisen aikaan alkoi lama, oli töitä vähän tarjolla ja Sari päätyi terveyskeskuksen sosiaalityöntekijäksi ilman muodollista kelpoisuutta. Elämässä vaihtelivat työjaksot, äitiysvapaat ja opiskelujaksot. Sari aloitti myös sosiaalityön opinnot Tampereen yliopistossa, mutta ne jäivät lopputyötä vaille, kun tuli tilaisuus tehdä unelmien työtä.
Oleellista on asiakkaan osallisuus.
Sari aloitti johtajan sijaisena hämeenlinnalaisessa vanhuspalveluja tuottavassa yhdistyksessä, jossa oli vanhainkoti, kaksi palvelutaloa, päivätoimintakeskus, laitoskeittiö ja 80 työntekijää.
– Heittäydyin täysillä sydämeni työhön. Lapsetkin viettivät joulut, äitienpäivät ja muut juhlat palvelutalossa, kun johtajan edellytettiin olevan paikalla, Sari muistelee.
Perhe kesti kuusi vuotta sitä, että äiti on aina töissä. Sitten Sari vaihtoi 2000-luvulla yleisiksi tulleisiin projektitöihin.
Nyt vanhustyön konkari on siirtynyt nuorisotyöhön Akaan kaupungille.
– Nuorisotyö on muuttunut paljon. Nyt tehdään kohdennettua työtä ja yksilötyötä nuorten tarpeiden mukaan. On ryhmiä kiusatuille oppilaille, hiljaisille ja vetäytyville, nepsy-oireisille, Sari luettelee.
Akaalla nuorisotyöhön on rekrytoitu sosionomitaustaisia työntekijöitä, mikä näkyy työotteessa. Yhteistyötä tehdään koulun ja lastensuojelun kanssa. Erityisen iloinen Sari on siitä, että nuorisotyö on otettu mukaan myös systeemisen lastensuojelun palavereihin.
– Myös nuorten vanhemmat ovat huomanneet, että meiltä voi saada tukea.
Osallisuus ja toimijuus tärkeää
Äiti ja tytär toimivat toistensa mentoreina. Katariina kertoo, että voi purkaa pahaa oloa ja työhön liittyviä hankaluuksia äidille.
– Äidillä on antaa perspektiiviä, jos turhaudun nuorten kohtaamasta yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuudesta, Katariina sanoo.
Sari puolestaan toteaa, että Katariina on hänelle melkoinen nuoruuden asiantuntija, jolle koulumaailma, nuorten näkemykset sosiaalialan työtavoista ja kyseenalaistaminen ovat tuttuja.
Molempien mielestä työssä on oleellista asiakkaan osallisuus ja toimijuus.
Sari on ylpeä siitä, miten rautainen ammattilainen hänen tyttärestään on kasvamassa. – Olen kai puhunut työstä aikoinaan myös jotakin hyvää, enkä vain varoitellut.
Äitinsä tavoin Katariina haluaa jatkaa opintoja. Erityisesti kiinnostaa digitaalisuuden tuominen sosiaalipalveluihin. Hän kokeili sitä jo seniorityössä hyvällä menestyksellä.
– Haluan myös päästä uralla eteenpäin. Johtotehtävät kiinnostavat, toteaa Katariina.
Toisten auttaminen tuttua
Helsinkiläisen Anders Westerlundin (30) vanhemmat ovat sosiaalityöntekijöitä. Perheen ystäväpiirissäkin on paljon alan ammattilaisia. Anders lähti kuitenkin opiskelemaan uusiutuvan energian käyttöä rakentamisessa.
– Arcadassa kesken oppitunnin tajusin, että työ insinöörinä olisi piirrosohjelmien käyttöä ja rakenteisiin liittyvien laskelmien tekemistä. Nousin ylös ja lähdin kotiin miettimään mieleisempää ammattia. Vielä samana päivänä hain sosiaalityön pääsykokeisiin ajatellen, ettei omena taida kauas puusta pudota, muistaa Anders ratkaisevan käänteen.
Aviopari Helene Westerlund ja Jarmo Kaila ovat esimerkkejä siitä, miten erilaisia uria sosiaalityöntekijä voi luoda ja säilyttää kiinnostuksen työhön. Heidän poikansa Anders Westerlund on uransa alussa ja innostunut lastensuojelutyön monipuolisuudesta. Kuva: Jyrki Komulainen
Hän suoritti insinööritutkinnon loppuun sosiaalityön opintojen rinnalla. Opinnot Helsingin yliopistossa, Svenska social- och kommunalhögskolanissa ovat graduvaiheessa, ja Anders on työskennellyt opintojen ohessa erilaisissa lastensuojelun tehtävissä Espoossa ja Helsingissä.
Toisten auttaminen on Andersille tuttua, sillä hän oli toiminut osa-aikaisena henkilökohtaisena avustajana jo vuosia.
– Sosiaalityöstä minulla ei ollut ennakko-odotuksia, sillä vanhemmat eivät kotona puhuneet työstään.
Mielenkiintoinen työ, jossa bonuksena saa auttaa ihmisiä.
Anders on huomannut, että jaksaminen on koetteilla, jos ei kiinnitä huomiota työn rajaamiseen ja priorisointiin. Hän uskoo, että hyvä työyhteisö on työntekijän voimavara.
– Asiakkailta kestää melkein mitä vaan, mutta huono ilmapiiri kollegoiden kesken söisi jaksamista.
Anders kiittää työryhmäänsä lastensuojelun avohuollossa Malmilla.
– Työryhmässä on kymmenien vuosien kokemus lastensuojelusta, ja olen oppinut paljon.
Ydin kasvokkain tapahtuvissa kohtaamisissa
Andersin isä, Jarmo Kaila (68), opiskeli Turun yliopistossa sosiaalipolitiikkaa, juridiikkaa, sosiologiaa, psykologiaa, kasvatustieteitä ja hallintotieteitä. Pätevyyden sosiaalityöntekijän virkaan hän sai sillä perusteella, että oli sosiaalityöntekijän virassa kelpoisuusasetuksen tullessa voimaan.
Vuonna 1980 alkaneella urallaan Jarmo on käynyt läpi lähes koko sosiaalityön kentän vankilasta lastenkodin johtajaksi, vammaishuollosta sosiaalipäivystykseen, päihdetyöstä vanhustenhuoltoon. Pari vuotta sitten hän jäi eläkkeelle koulukuraattorin työstä Vantaalla.
– Mielenkiinto säilyy, kun vaihtaa riittävän usein tehtävää, Jarmo Kaila kommentoi uraansa.
Hän toimi myös 16 vuotta johtotehtävissä, mutta ei kokenut sitä omakseen.
– Kasvokkain tapahtuva kohtaaminen asiakkaiden kanssa on sosiaalityöntekijän työssä parasta, hän vakuuttaa.
Andersin äiti Helene Westerlund (58) on säilyttänyt palon työhön, vaikka on pysytellyt terveyssosiaalityön ja kuntoutuksen parissa koko työuransa.
– Tehtävät ovat muuttuneet, samoin yhteiskunnan vaatimukset. Ammatillinen ja lääkinnällinen kuntoutus ovat kehittyneet vuosien saatossa ja työn sisältö on muuttunut, hän perustelee.
Pari löysi toisensa Invalidisäätiöllä (nykyinen Orton), jossa Helene toimi 26 vuotta ja Jarmo pistäytyi sijaisena. Nykyisin Helene Westerlund on sosiaalityöntekijänä HUS:issa ja tekee työtä aivoperäisistä sairauksista kärsivien potilaiden parissa.
Molempia sukupuolia tavataan
Kun läsnä on miessosiaalityöntekijöitä, on syytä ottaa puheeksi alan naisvaltaisuus. Sosiaalityötä tekeviä miehiä on vähän, eikä lastensuojelun sosiaalityö ole tässä asiassa poikkeus. Anders Westerlund on haastatteluhetkellä työyhteisönsä ainoa miespuolinen sosiaalityöntekijä. Hän harmittelee, ettei sosiaalityötä ole onnistuttu markkinoimaan miehille.
– Lastensuojelutyössä on piirteitä, joiden uskoisi kiinnostavan miehiä. Työssä törmää uskomattomiin elämäntilanteisiin. On mahdollisuuksia vaikuttaa ihmisten elämäntilanteisiin ja tästä johtuen myös kunnioitettava määrä vastuuta. Työtä tehdään yhdessä useiden eri toimijoiden kuten poliisin, terveydenhuollon, koulujen ja oikeuslaitoksen kanssa. Ajoittain työ voi edellyttää myös kansainvälisiä yhteyksiä. On vaikea kuvitella työtä, jossa olisi enemmän vaihtelua ja motivoivia haasteita kuin lastensuojelutyössä, Anders kertoo.
Jarmo Kailalla on vuosien takaa kokemus, että naisvaltainen työyhteisö ei aina ottanut mieskollegaa hyvin vastaan.
– Osa meistä veti johtopäätöksen, ettei ala ollut meitä varten. Vuosia sitten yksi kollega totesi miessosiaalityöntekijöiden tapaamisessa, että meidät alalle jääneet miehet on sosiaalisesti kastroitu.
Nyt Jarmo näkee sukupuolikysymyksen myös sukupolvikysymyksenä.
– Työskentely naisvaltaisissa työyhteisöissä on vuosikymmenien mittaan hionut ainakin minusta pahimmat särmät, sovinismin ja epäasialliset asenteet. Se vaati sodanjälkeisen ajan machokasvatuksen “uhrilta” työtä ja resilienssiä. Mutta Anders on toista sukupolvea, jolle on luontevampaa toimia naisvaltaistuneessa sosiaalityön kentässä. Molempia sukupuolia siellä tarvitaan, hän vakuuttaa.
Sosiaalityöntekijällä voi olla maailmanparantajan piirteitä.
Anders jakaa viimeksi mainitun.
– Miehet erottuvat tietyissä tilanteissa selkeästi naistyöntekijöistä niin hyvässä kuin huonossa. Hyvässä siinä mielessä, että moni tunnustaa, että joidenkin asiakkaiden kohdalla miestyöntekijä voi olla järkevämpi valinta asiakasyhteistyön kannalta. Huonossa siinä mielessä, että kahvi- ja lounastauon keskusteluaiheissa ja tavoissa keskustella saattaa unohtua, että keskustelussa on mies läsnä tai sosiaalista keskustelua rajataan koska mies on läsnä. Tällaisia tilanteita ei kuitenkaan ole ollut paljon.
Ensisijaisesti kohtaamisammatti
Perheessä ei ole käyty paljon yhteisiä keskusteluja sosiaalityöstä, ja vanhemmat kuuntelevat haastattelun aikana kiinnostuneena poikansa näkemyksiä työstä, kollegoista, asiakkaiden ongelmista.
Mitä vanhemmat haluaisivat siirtää omasta kokemuksestaan nuorelle ammattilaiselle?
Jarmo Kaila painottaa asiakkaan kohtaamista vertaisena – sosiaalityö on ensisijaisesti kohtaamisammatti.
Helene Westerlundille tärkeää on ihmisten auttaminen.
– Sosiaalityöntekijällä on hyvä olla myös vähän maailmanparantajan piirteitä, hän toteaa.
