Etenen puheenjohtaja Jaana Hallamaa kaipaa pandemiakeskusteluun suhteellisuudentajua ja enemmän huomiota ihmisen sosiaalisiin tarpeisiin.
Sosiaali- ja terveysalan eettisen neuvottelukunnan puheenjohtaja, sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa toivoisi, että keskustelussa koronaviruspandemiasta huomiota siirrettäisiin nyt terveysvaikutuksista taudin sosiaalisiin seurauksiin.
– Mitä kaikkea on menetetty, kun muistisairasta omaista ei voitu tavata moneen kuukauteen tai hyvästellä kuolevaa läheistä? Tai kun lapset ja nuoret eivät ole saaneet hengailla yhdessä? Kun mielenterveys- ja päihdekuntoutujat ja vanhukset ovat jääneet ilman päiväpalveluitaan, kysyy Hallamaa.
– Ihmiset eivät kestä sitä, etteivät saa olla yhteisöissään, harrastaa, keskustella sekä jakaa kokemuksia ja tunteita. Hyvinvointiin kuuluu muutakin kuin terveyshyödyt, esittää Hallamaa.
Terveyden ylivaltaa keskustelussa selittää se, että terveysvaikutukset tulevat suoraviivaisesti näkyviin toisin kuin sosiaaliset seuraukset. Terveyteen liittyviä indikaattoreita on lisäksi helppo seurata. Niinpä uutisissa on päivittäin seurattu sairastuneiden, tehohoidossa olevien ja kuolleiden lukumääriä. Sosiaalisia seurauksia vieläkin vasta arvaillaan.
– Sosiaalipuolen mekanismit ovat mutkikkaampia ja vaikutukset kohdistuvat kovimmin ihmisiin, joilla ei ole kykyä pitää ääntä itsestään.
– Pandemia on voimistanut epäsuhtaa sosiaali- ja terveydenhuollon välillä sosiaalihuollon tappioksi. Vaikka sosiaali- ja terveydenhuolto on yhdistetty, on terveydenhuolto yleensä ykkönen ja koronassa tämä on korostunut monin tavoin, Hallamaa toteaa.
Lääkärit ja sairaanhoitajat sankareina
Jaana Hallamaa on huomannut, että mediassa korona näyttää keskiluokan ongelmalta. Kerrotaan niistä, jotka tekevät etätyötä, liikkuvat omalla autolla, tilaavat kauppatavarat verkkokaupasta. Sankareita ovat sairaanhoitajat ja lääkärit, kun kaupan kassa, bussinkuljettaja tai siivooja eivät saa sädekehää.
– Myös sosiaalialan ammattilaiset ovat olleet kovilla, mutta heillekään ei sädekehää ole soviteltu.
Mediassa näkyy keskiluokan korona.
Hallamaa on huolissaan yhteiskunnallisesta keskustelusta, jota hän kuvaa kärjekkääksi ja malttamattomaksi. Etsitään syntipukkeja: kaikki olisi hyvin, kunhan jalkapallofanit eivät olisi lähteneet Pietariin! Vierasmaalaiset telakka- ja rakennustyöläiset tuovat virusta! Bilettävät opiskelijat! Meno ravintoloissa on piittaamatonta!
– Hallitukselta, viranomaisilta ja tutkijoilta vaaditaan tehokkaita ja nopeita ratkaisuja, vaikka kyse on mutkikkaasta asiasta, josta täyttä tietoa ja varmuutta ei ole olemassa. Ripustaudutaan milloin mihinkin oljenkorteen: kunhan rajat pitävät, kunhan maskeja saadaan, kunhan rokote valmistuu, kunhan tietty rokotuskattavuus saavutetaan, kunhan rokotuspassi otetaan käyttöön…
– Ilmapiiri näyttää myös kovenevan. Rokottamattomia syytetään ja vaaditaan maksamaan itse sairauskulunsa. Onneksi sairaanhoidon etiikkaan kuuluu edelleen se, että jokaista avuntarvitsijaa autetaan ja priorisoinnissa käytetään lääketieteellisiä perusteita, Hallamaa toteaa.
Monokulttuuri ei ole kestävä tapa
Etene on tietoisesti pitänyt julkisuudessa matalaa profiilia. Se luottaa siihen, että sen keskustelut ja linjaukset valuvat työhönsä sitoutuneiden asiantuntijajäsenten kautta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tietoon.
– Jos pitäisimme kovasti ääntä itsestämme, joutuisimme osapuoleksi esimerkiksi koronaan liittyvässä keskustelussa, eikä se ole toivottavaa, perustelee Hallamaa.
Koronakeskusteluun Hallamaa peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua ja luottamusta kulttuuriseen diversiteettiin.
– Yhteiskunta koostuu eri tavoin ajattelevista ihmisistä, ja sosiaali- ja terveydenhuollossakin tarvitaan monentyyppisiä ihmisiä, jotka edustavat erilaisia ajattelutapoja. Monokulttuuri ei ole kestävä tapa kehittyä ihmisyhteisöissäkään.
Mikään ei pelasta meitä elämältä.
Hallamaa arvelee, että ilmapiiriin vaikuttaa myös tiedostamaton kuolemanpelko, joka ilmenee muun muassa haluna löytää syyllisiä.
Jaana Hallamaa ei usko, että rokotuskattavuus nousisi merkittävästi pakottamalla. Pakko vain syventää jakolinjoja pakkoon.
– Mikään ei pelasta meitä elämältä. On opeteltava kestämään epätietoisuutta ja sitä, ettei varmoja ratkaisuja ole.
Hallamaa pitää tärkeänä laajentaa keskustelua terveysvaikutuksista koronan sosiaalisiin seurauksiin. Keskustelua vaikeuttaa kuitenkin tarve nopeasti lokeroida ja leimata puhuja jonkin leirin edustajaksi.
Keskustelussa on korostettu tietoa, mutta ihmisillä on myös paljon erilaisia tunteita, Hallamaa muistuttaa. Pelotkin kuitataan etsimällä psykologisia selitysmalleja sen sijaan, että puhuttaisiin niiden taustalla olevista uhkakuvista.
– Pelkoon auttaa jakaminen, osallisuus ja yhdessäolo.
Kristiina Koskiluoma
