Tee sijoitus, joka kantaa, kehottaa Talentia päättäjiä  

Piirroskuva, missä lapsia ja aikuisia keltaisella pohjalla

Tiukassa taloustilanteessa on käytettävä rahaa fiksusti, muistuttaa Talentia SuomiAreena-tapahtumassa julkaisemissaan alue- ja kuntavaalitavoitteissaan.  

Päättäjille lähti tapahtumassa kehotus: Tee sijoitus, joka kantaa.  

– Tarjoamme päättäjille sijoitusvinkkejä. Tiukassa taloustilanteessa on käytettävä rahaa fiksusti. Sosiaalialan korkeakoulutetut tietävät, mitkä keinot vähentävät julkisia menoja sekä lisäävät työllisyyttä ja turvallisuutta yhteiskunnassa. He myös tietävät, miten kalliiksi väärästä päästä tehdyt leikkaukset tulevat, sanoo Talentian puheenjohtaja Jenni Karsio. 

Sosiaalialaa tuntemattomat eivät välttämättä tiedä, mitä alan työ on ja mihin sillä pyritään. Ala saatetaan nähdä kulueränä, josta on helppo leikata.  

Talentia haluaa tuoda esiin, että sosiaalialaan ja varhaiskasvatukseen sijoittaminen on taloudellisesti ja inhimillisesti kannattavaa.  

Lopetetaan rahan tuhlaaminen ja yhteensovitetaan sote-palvelut.

– Suomalainen yhteiskunta on ollut menestystarina. Nyt meitä kuitenkin koetellaan, kun väestö ikääntyy ja sosiaali- ja terveydenhuollon kulut kasvavat. Jos haluamme kaikkien pysyvän kyydissä mukana ja yhteiskunnan samalla säästävän, on päättäjien kuunneltava tarkalla korvalla sosiaalialan korkeakoulutettuja, Karsio painottaa.  

Alue- ja kuntavaalit järjestetään ensi vuoden huhtikuussa, mutta parasta aikaa vaikuttaa puolueisiin ja poliitikkoihin on juuri nyt, kun puolueet valmistelevat vaaliohjelmiaan.  

Karsio kävi kesällä Talentian asiantuntijoiden ja aktiivien kanssa puoluekokouksissa tuomassa esiin sosiaalialan ääntä ja ratkaisuja. Tavoitteena on saada Talentian ajamia asioita puolueiden vaaliohjelmiin.  

Alue- ja kuntavaaliehdokkaille tarjotaan myös argumenttipankki sosiaalialan ja varhaiskasvatuksen kysymyksiin. 

Työntekijöiden voitava tehdä työnsä hyvin

Talentialla on alue- ja kuntavaaleihin neljä sijoitusvinkkikokonaisuutta, joista kolme on suunnattu hyvinvointialueiden ja yksi kuntien päättäjille.    

Yksi tärkeä sijoitusvinkki on pitää kiinni sosiaalialan työntekijöistä ja huolehtia siitä, että he voivat tehdä työnsä hyvin. Alan ammattilaisille riittää kysyntää myös muualla, joten hyvinvointialueet voivat helposti jäädä nuolemaan näppejään.  

– Näin näyttää myös käyneen, sillä sosiaalialan korkeakoulutettuja piisaa ammattihenkilörekisterissä yli hyvinvointialueiden tarpeen, Karsio sanoo. 

Hyvinvointialueilla työskentelevät sosiaalialan korkeakoulutetut kokevat voivansa vaikuttaa omaan työhönsä vähemmän kuin muilla työnantajilla. Lopputulemana palvelujen laatu kärsii ja säästöt jäävät syntymättä. 

– Ammattitaitoiset ja hyvinvoivat työntekijät ovat vaikuttavien palveluiden takana. Kun palvelut toimivat hyvin, ovat ne myös tehokkaita ja tuottavat säästöjä, Karsio muistuttaa.  

Talentia korostaa myös, että sosiaalialan ammattilaisia pitää johtaa alan koulutuksen saanut henkilö. Tämä auttaa parantamaan palveluiden laatua ja vaikuttavuutta sekä lisää työhyvinvointia. 

Sosiaalipalveluita on tutkittava ja kehitettävä koko ajan.

Talentia yrittää saada päättäjät myös sijoittamaan ennaltaehkäiseviin sosiaalipalveluihin. Yhteiskunta säästää pitkän sentin, kun ihmiset saavat ajoissa apua. Samalla suomalaisen yhteiskunnan tukipilari, luottamus, vahvistuu. 

– On myös syytä varmistaa, että korjaaviin sosiaalipalveluihin pääsee ilman pitkää jonottamista. Avun odottaminen voi ajaa ihmisiä epätoivoisiin tilanteisiin. Korjaava työ on kannattavaa. Menestystarinoita syntyy esimerkiksi lastensuojelun sijais- ja jälkihuollosta ja aikuissosiaalityön sosiaalisesta kuntoutuksesta. 

Talentia nostaa lisäksi esiin sen, että sosiaalipalveluita on tutkittava ja kehitettävä koko ajan. Se mikä toimi eilen, ei ehkä toimi tänään ja tulevaisuudessa.  

– Jotta saamme tietää, mitkä toimet lisäävät hyvinvointia ja tuottavat säästöjä, on alan tutkimusta tuettava ja ammattilaisille annettava tilaa kehittää työtään, Karsio sanoo.   

Asiakaslähtöisyys on unohdettu

Sote-uudistuksen Talentia patistaa viemään maaliin. Alun perin uudistuksen tavoitteena oli turvata laadukkaat palvelut ja parantaa palvelujen saatavuutta. Sote-alan ammattilaisten yhteistyön esteitä haluttiin purkaa.   

Tarkoitus oli integroida sote-palvelut ja sitä kautta tuottaa sujuvia palveluita – ja säästöjä. 

Hyvinvointialueilta kuuluu kuitenkin viestiä, että asiakaslähtöisyys on unohdettu ja muureja noussut. Ammattilaisten välinen yhteistyö ja tiedonkulku nikottelevat, kustannukset kasvavat.  

– Lopetetaan rahan tuhlaaminen ja yhteensovitetaan sote-palvelut. Näin palvelujen saatavuus paranee ja säästöjäkin saadaan, Karsio sanoo.  

Sote-integraatiota tukee esimerkiksi terveyssosiaalityön pitäminen terveydenhuollon toimipisteissä. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten keskinäistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa pitää vahvistaa.   

Varhaiskasvatus saatava kuntoon

Varhaiskasvatuksessa on pitkään kärsitty ongelmista: päiväkodit ovat täynnä, koulutetusta henkilöstöstä on pulaa, työntekijät uupuvat. Näin ei tarvitsisi olla.  

Talentia kehottaa kuntia investoimaan varhaiskasvatukseen.  

– Varhaiskasvatus luo pohjaa lapsen oppimiselle, hyvinvoinnille ja sosiaalisille suhteille sekä tukee perheiden hyvinvointia. Lisäksi varhaiskasvatus vähentää yhteiskunnallisia ongelmia ja edistää taloudellista kehitystä. Voidaan siis puhua korkoa korolle -ilmiöstä!  

Pidetään huolta lapsista ja laitetaan varhaiskasvatus kuntoon, Karsio kannustaa.  

– Se onnistuu, kun parannetaan alan veto- ja pitovoimaa ja vahvistetaan moniammatillisuutta. Päiväkotien uuden henkilöstöryhmän, varhaiskasvatuksen sosionomien, osaaminen on myös syytä ottaa täydellä teholla käyttöön.  

Tutustu tarkemmin Talentian alue- ja kuntavaalitavoitteisiin: talentia.fi/sijoitusjokakantaa 

Johanna Merilä 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *