Juttusarjan I‑osa on luettavissa täällä.

Uudenlainen radikaali yhteiskunnallinen liikehdintä eroaa vanhoista, konsensusta kunnioittaneista liikkeistä suoralla toiminnallaan.

Meillä alkoi syntyä 1990-luvulla liikkeitä, joiden pohjana olivat muun muassa 1980-luvun punk ja muut vastakulttuuriset liikkeet.

− Uusien liikkeiden näkyvimmät vaatimukset ovat liittyneet eläinten oikeuksiin sekä ympäristö‑, ihmisoikeus- ja globalisaatiokysymyksiin. Myös perustulovaatimuksella on liikkeiden parissa laaja kannatus, sanoo uutta kansalaisaktivismin aaltoa tutkinut kouluttaja-sosiologi Jukka Peltokoski.

Uusien liikkeiden toiminta tapahtuu usein epämuodollisemmin verkostoissa ja kampanjoissa – ei niinkään rekisteröidyissä yhdistyksissä, kuten vanhojen liikkeiden. Viestintäteknologian nopea kehitys ja internet ovat avanneet täysin uuden foorumin, jota kautta saadaan organisoitua liikkeelle nopeasti suuria massoja.

Alkoi syntyä kaupunkiliikkeitä talonvaltausten, eläinten oikeuksien ja ympäristökysymysten ympärille. Niiden toiminta saattoi olla hyvin provokatiivista kohdistuen jopa yksityisomaisuuteen, mikä oli Suomessa ennenkuulumatonta. Näiden suoran toiminnan liikkeiden lähtölaukauksena katsotaan olleen vuonna 1995 tehdyt, niin sanotut turkistarhaiskut, jolloin kolme nuorta naista vapautti pohjanmaalaisilta turkistarhoilta satoja kettuja.

Jukka Peltokosken mukaan uusille liikkeille on provokaatioista huolimatta leimallista edelleen rauhanomaisuus ja väkivallattomuus.

− Eivätkä Suomesta ole mihinkään kadonneet liioin konsensukseen pyrkivä kansalaisaktivismi ja rauhallinen mielenosoittamisen perinne.

Veganismia ja leipäjonoja

Eläinten oikeuksia ajavaan liikkeeseen liittyi nopeassa tahdissa suuret määrät nuoria eri puolella Suomea. Oli selvää, että kysymys ei ollut pelkästään eläinten oikeuksista, vaikka ne tulivatkin näkyvämmin esiin asiakysymyksinä, vaan myös laajemmin ympäristöstä, ihmisoikeuksista ja sosiaalisesta eriarvoisuudesta. Pinnalle nousivat myös veganismi ja kasvissyönti, jotka liittyivät laajemmin kulutusyhteiskunnan ja tehomaataloustuotannon kritiikkiin. Liikehdinnästä kasvoi radikaali antikapitalistinen liikeaalto.

Laman myötä alkoivat myös työttömät järjestäytyä: 1990-luvulla perustettiin työttömien yhdistyksiä, työpajoja, uusosuuskuntia ja järjestettiin yhteisaputoimintaa. Kaupunkeihin alkoi ilmestyä leipäjonoja.

− Työttömien liike ei elänyt pitkään sellaisena protestiliikkeenä, että se olisi pystynyt haastamaan yhteiskunnan. Vasta 2000-luvun alkupuolen prekariaattiliike nosti uudelleen esiin perustulokeskustelun, Peltokoski huomauttaa.

Köyhyys ei Peltokosken mukaan ole kovin merkittävä kysymys 1990-luvulla syntyneessä radikaalissa ympäristöliikkeessä, sillä aktivistit haluavat pikemminkin rakentaa omaehtoisia, niukkoja elämänmuotoja erossa kulutusyhteiskunnasta.

− Vaikka eletään hyvin pienillä murusilla ja toimitaan vähillä resursseilla, ei korkea elintaso ole se vaatimus, jota ajettaisiin.

Kansalaisaloitteella uusia lakeja

Uudella vuosituhannella voimistuneet globalisaatiokriittiset liikkeet kritisoivat muun muassa ylikansallisten yhtiöiden valtaa, vapaakauppasopimuksia ja uutta globaalia maailmanjärjestystä. Ne ovat huolissaan globalisaation vaikutuksesta sosiaaliseen eri-arvoisuuteen. Euroopassa globalisaatioliike vaatii sosiaalista Eurooppaa ja pyrkii rakentamaan eurooppalaista kansalaisverkostoa ja uusia yhteiskunnallisia toimintaverkostoja.

Internetin avulla kampanjat voivat hetkessä levitä maailmanlaajuisiksi.

− Suurin merkitys tällä liikkeellä on se, että se rikkoo valtaeliitin kyseenalaistamattomuuden, Peltokoski sanoo.

Maailmantalouden kritiikkiin osallistuu myös 1990-luvun lopulla perustettu Attac, joka noudattaa pitkälle perinteisen yhteiskunnallisen liikkeen toimintatapoja parlamentaarisilla vaikuttamiskeinoillaan. Attacin rinnalle globalisaatioliikkeeseen on noussut anarkistisia, autonomistisia ja radikaali-ekologisia verkostoja.

2010-luvulla nousi uusi aalto ajamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia sekä muita tasa-arvokysymyksiä. Kansalaisvaikuttamisen keinoja saatiin lisää vuonna 2012 voimaan tulleen uuden perustuslain säännöksen myötä, jonka mukaan Suomen kansalaisella on oikeus saada aloitteensa eduskunnan käsiteltäväksi. Ensimmäinen läpi mennyt kansalaisaloite oli vuonna 2013 käynnistyneen Tahdon2013-kampanjan ajama aloite tasa-arvoisen avioliittolain säätämiseksi. Suurin osa allekirjoituksista saatiin verkossa avatun Kansalaisaloite.fi-sivuston kautta.

Internetin avulla on maailmanlaajuisesti ajettu voimakkaasti muitakin tasa-arvokysy-myksiä, kuten viime vuonna kulovalkean tavoin eri puolille maailmaa levinneessä, seksuaalista häirintää vastustavassa #metoo-kampanjassa.

Liike on päämäärä

2000-luvun uuden talouden liikkeet eivät Peltokosken mukaan rakenna konflikteja, vaan haastavat yhteiskunnan tekemällä uuden talouden kokeiluja, jotka perustuvat omaehtoisuuteen, yhteisöllisyyteen ja erilaisiin aloitteisiin kuten aikapankit, vaihtotalous, kaupunki- ja yhteisöviljely- sekä kumppanuusmaatalouden kokeilut ja yhteisöasuminen. Kokeiluissa testataan myös uusien tietoteknologioiden mahdollisuuksia, kuten avoimia viestintäverkkoja ja kryptovaluuttoja.

Toki myös uusissa liikkeissä on niin sanottuja yhden asian liikkeitä, mutta 1990-luvulla ja sen jälkeen syntyneelle liikehdinnälle on leimallista se, että niiden aktivistit kiertävät monissa eri liikkeissä yhtä aikaa. He muodostavat laajan monitoimijaisen ja moniasiakeskeisen liikekentän, jossa osallistuminen liikkeeseen on itsetarkoitus.

− Ihmiset eivät toimi siinä siksi, että he haluaisivat nähdä toimintansa vaikutukset vuosikymmenien kuluttua, vaan itse liike ja siinä toimiva yhteisö muodostavat poliittisen elämän.

Osa liikkeistä pakenee yhteiskuntaa, kääntää sille selkänsä, eikä edes pyri vaikuttamaan mihinkään. Kun järjestelmä on menetetty, on parasta rakentaa jotain omaa ja yhteistä suoraan toisten kanssa.

Peltokosken mukaan on vaikea hahmottaa, mitä nämä liikkeet tavoittelevat, mutta niiden mielenkiinnon kohteita ovat muun muassa mielenosoitukset, tottelemattomuus, erilaiset ystävä- ja solidaarisuusverkostot, rahattoman elämän mahdollistava vaihtotalous ja muut talouden muodot. Poliittinen elämä on osa tarkoitusta, mutta niillä ei ole poliittista ohjelmaa.

− Näemme näiden valintojen ja liikkeiden merkityksen yhteiskunnalliselle kehitykselle mahdollisesti vasta 50 vuoden kuluttua, Jukka Peltokoski sanoo.

<br><!– [et_pb_line_break_holder] –><hr/>

Jouko Karjalainen arvioi, että leipäjonot katoavat katukuvasta, koska toimijoilla ei ole varaa maksaa jakelukustannuksia. Kuva: Veikko Anttila

Köyhyys on tullut jäädäkseen. Köyhyyden syyt ovat aiempaa moninaisemmat, ja siitä puhutaan nykyisin avoimesti.

Kuka kuuntelee köyhää? ‑verkosto täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Verkostossa käydään keskustelua köyhyydestä ja etsitään ratkaisuja sen vähentämiseksi. Keskusteluun osallistuu niin asianosaisia kuin asiantuntijoita ja päättäjiäkin.

Verkosto perustettiin Arkipäivän kokemuksia köyhyydestä ‑kirjan julkistamisen yhteydessä pidetyn seminaarin jälkeen. Seminaariin osallistunut silloinen peruspalveluministeri Paula Risikko toivoi, että köyhyyttä käsitteleviä tilaisuuksia järjestettäisiin säännöllisemmin ja sinne kutsuttaisiin mukaan kaikkia eduskuntaryhmiä.

− Kansanliikkeenä tämä on erityinen malli, sanoo yksi verkoston aloittajista, Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tutkija Jouko Karjalainen.

Verkosto on toiminut ilman rahoitusta ja lähinnä pääkaupunkiseudulla. Nyt se sai Stealta rahoituksen kolmeksi vuodeksi laajentuakseen ainakin kymmenelle paikkakunnalle. Verkoston Facebook-ryhmään kuuluu noin
5 600 jäsentä. Seminaareja järjestetään kolme, neljä vuodessa, ja niissä esiintyvät pääasiassa asianosaiset.

− Vaikka omasta köyhyydestä puhuminen ei ole helppoa, he ovat kokeneet voimaannuttavana sen, että ovat päässeet kertomaan tilanteestaan.

Verkoston keskeisenä tavoitteena on toimia sellaisena keskustelufoorumina, jossa päättäjät oikeasti kuuntelevat köyhiä. Julkinen keskustelu köyhyydestä on Karjalaisen mielestä muuttanut ilmapiiriä. Se on yhä enemmän kääntynyt keskusteluksi koko hyvinvointivaltion tulevaisuudesta, ja köyhyydestä on tullut hyvinvointi-valtion säilyttämisen mittari.

− Mutta se saattaa johtaa köyhyyspolitiikkaan, jolloin universaali sosiaalipolitiikka jää varjoon, Karjalainen varoittelee.

Työlliset köyhät

Kuka kuuntelee köyhää? ‑verkostolta on lähtenyt kolme kertaa istuvalle peruspalveluministerille toimenpide-ehdotus köyhien aseman parantamiseksi. Tuloksiakin on saatu, kuten vuonna 2011 tehty perusturvan tasokorotus, joka oli vuosikausiin ensimmäinen.

− Sen toteutuminen oli toki monen tekijän summa, mutta meillä sattui olemaan edustaja kuultavana hallitusneuvotteluissakin, Karjalainen muistelee.

Viime vuosikymmeninä köyhyydestä on tullut näkyvämmin myös työssäkäyvien osa. Tähän ovat syynä muun muassa osatyöllisyys, matalapalkkaisuus ja sirpaleiset työsuhteet, eikä etuusjärjestelmä ole uudistunut näiden epätyypillisten työsuhteiden mukana. Karjalaisen mukaan työssäkäyvien köyhyyden lisääntymisestä kertoo muun muassa se, että asumistuen saajien määrä on kaksinkertaistunut.

Yksi köyhyydestä kertova ilmiö on suomalaiseen katukuvaan 1990-luvun laman myötä ilmestyneet leipäjonot, jotka vähitellen vakiintuivat osaksi suomalaista sosiaalipolitiikkaa. Kauppojen ylijäämäruoan jakelun aloitti jo 1960-luvulla Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry, ja työtä on jatkanut näihin päiviin asti heidän poikansa Heikki Hursti.

Viime vuosiin asti pääkaupunkiseudulla on toiminut Hurstin lisäksi pari muuta ylijäämäruoan vastaanottajaa ja jakelijaa, mutta nyt toimijoita näillä ”markkinoilla” on jo kymmenkunta. Kauppojen elintarvikkeiden ylijäämämäärät eivät kuitenkaan ole kasvaneet samassa suhteessa, ja vähäiset valtion ja kuntien tuet ruoan jakajajärjestöille jakaantuvat niin monelle toimijalle, että ne eivät riitä kuluihin.

− Pikkuhiljaa käy niin kuin sosiaalipoliitikot toivovat: leipäjonot häviävät katukuvasta. Mutta eivät suinkaan siksi, että ne kävisivät tarpeettomiksi, vaan siksi, että kenelläkään ei ole enää varaa hoitaa joukkomittaista ruoan jakelua, Jouko Karjalainen pohtii.

<br><!– [et_pb_line_break_holder] –><hr/>

Kettutyttöinä tunnetut Mia Salli, Minna Salonen ja Kirsi-Maaret Kultalahti (ei kuvassa) tuomittiin Kauhavan käräjäoikeudessa ehdollisiin vankeusrangaistuksiin sekä maksamaan korvauksia tarhaajille ja vakuutusyhtiöille. Kuva: Jyrki Tervo / Lehtikuva

Toukokuussa 1995 kolme nuorta naista päästi Pohjanmaalla sijaitsevilla turkistarhoilla vapaaksi satoja häkkeihin vangittuja kettuja.

Näitä niin sanottuja turkistarhaiskuja voi pitää lähtölaukauksena uusille, radikaaleille suoran toiminnan ympäristö- ja eläinoikeusliikkeille Suomessa.

Mia Takula o.s. Salli kuului jo 1990-luvun alussa vapaamuotoiseen verkostoon, joka osallistui muun muassa ydinvoiman vastaiseen toimintaan ja järjesti nuorisotaloilla huumeiden vastaisia konsertteja. Eläinten oikeuksiin liittyvää toimintaa oli kuitenkin eniten.

Vapautuksiin osallistuessaan Takula oli 19-vuotias. Hän oli vuonna 1995 perustamassa Oikeutta eläimille ‑yhdistystä, mutta korostaa, että järjestöllä ei ollut mitään tekemistä vapautusten kanssa, vaan tytöt toimivat täysin yksityishenkilöinä.

Oikeus tuomitsi vapautuksiin osallistuneet ”kettutytöt” yhteisvastuullisesti noin 860 000 markan vahingonkorvauksiin. Summana korvaus oli suuri.

Kettutytöt saivat oikeudenkäyntien aikana ja niiden jälkeen laajasti tukea ympäri Suomea. Heidän puolestaan järjestettiin tukimielenosoituksia myös esimerkiksi Saksassa ja Kanadassa.

− Saimme pelkästään tukipostikortteja noin 200 kpl. Minulle tuli postikin siihen aikaan perille ihan vain osoitteella Mia Salli, Kettutyttö.

Takkula kertoo, että monille vapautukset olivat käänteentekevä kokemus rohkeudesta ja saivat heidät ajattelemaan eläinoikeuksia. Tytöt eivät kuitenkaan halunneet herätellä vapautuksilla yhteiskunnallista keskustelua.

− Vaikka turkistarhaus kiellettäisiin tänään, se ei auta millään tavalla niitä eläimiä, jotka ovat siellä häkeissä nyt.

Mia Takula toimii edelleen Oikeutta eläimille ‑järjestössä. Järjestö muun muassa julkaisee eläintiloilla ja teurastamoilla salaa kuvattuja videoita ja kuvia ja pyrkii herättämään keskustelua eläinten kohtelusta.

Videoilla on Takulan mukaan ollut myös suuri vaikutus ihmisten henkilökohtaisiin kulutusvalintoihin.

Oikeutta eläimille ‑järjestön kampanjoinnin tuloksena suljettiin koirien koe-eläinkasvattamo Suomessa. Jotkut kansainväliset muoti-talot ja tavaratalot ovat luopuneet turkisten myynnistä tai niiden käytöstä mallistoissaan. Tähän ovat syynä muun muassa Oikeutta eläimille ‑järjestön kansainvälisessä mediassa julkaisemat kuvat Suomen turkistarhojen ylijalostetuista ketuista.

<br><!– [et_pb_line_break_holder] –><hr/>

Senni Moilanen, Milla Halme ja Anna Saarela toivat Tahdon2013-kampanjan aloitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista eduskuntaan joulukuussa 2013. Suomen kampanja oli osa kansainvälistä liikehdintää, jossa käytiin taistelua tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Vuonna 2012 hyväksytty kansalaisaloitelaki avasi yksityishenkilöille mahdollisuuden saada eduskunnan käsiteltäväksi konkreettinen lakiehdotus tai ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä.

Ensimmäinen eduskunnan hyväksymä kansalaisaloite esitti avioliittolain muuttamista siten, että myös samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton. Tasa-arvoista avioliittolakia ajamaan perustettiin Tahdon2013-kampanja. Kansalaisaloitteiden avuksi avatun verkkopalvelun lisäksi allekirjoituksia kerättiin parikymmentä tuhatta paperilomakkeille, joita lähetettiin kampanja-aktivisteille eri puolille Suomea.

Nykyisin SOSTE:n viestintäpäällikkönä työskentelevä Milla Halme toimi kampanjan poliittisen vaikuttamisen koordinaattorina. Hän kertoo, että kampanjan alkaessa sillä oli rahaa noin 600 euroa, jonka Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO oli myöntänyt Youth in Action ‑varoista sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvotyöhön.

− Järjestimme lisäksi Helsingissä suuren tukikonsertin, jonka tuotoilla kampanja pystyttiin toteuttamaan.

Koska lakialoite nosti kuumiakin tunteita, kampanjan toimijat olivat varautuneet vihapuheeseen ja kiivaaseen vastustukseen, mutta sitä oli loppujen lopuksi hyvin vähän. Halme kertoo saaneensa muutamia häirintätekstiviestejä esiinnyttyään televisiossa, ja vihapuheliikehdintäkin yltyi vasta lain läpimenon jälkeen.

Kampanjan ollessa kiihkeimmillään vapaaehtoiset tekivät töitä vuorokaudet ympäri, eikä usko lain läpimenemiseen mennyt edes siinä vaiheessa, kun lakivaliokunta äänesti esitystä vastaan.

− Tunsin pikemminkin, että äänekäs tuki kasvoi ja olen päässyt ihmeellisellä aallolla ratsastamaan, ja se muuttui vain koko ajan uskomattomammaksi, Halme muistelee.

Kahden vuoden kampanjoinnin aikana Tahdon2013 oli muuttunut kansanliikkeeksi. Aloite luovutettiin eduskunnan puhemiehelle 13. joulukuuta 2013. Tasa-arvoinen avioliittolaki tuli voimaan maaliskuun alussa 2017.

<br><!– [et_pb_line_break_holder] –><hr/>

Talonvaltaajien liike Oranssi on nykyisin yhdistys, joka ostaa ja kunnostaa tyhjillään olevia kiinteistöjä nuorille asunnoiksi. Kuva: Kimmo Mäntylä / Lehtikuva

Talonvaltaajat alkoivat vallata 1970-luvun lopulla tyhjillään olevia rakennuksia nuorten asumiskäyttöön ja omaehtoiseen kulttuuritoimintaan.

Helsingissä radikaali talonvaltausliike kesyyntyi ”yhteiskuntakelpoiseksi” toiminnaksi, kun uusi talonvaltaajasukupolvi perusti 1990-luvun alussa Oranssi ry:n. Yhdistys alkoi kunnostaa valtaamiaan ja vuokraamiaan purku-uhan alla olevia taloja nuorille asumiskäyttöön ja omaehtoisen kaupunkikulttuuritoiminnan keskuksiksi.

Oranssi solmi vuonna 2006 kumppanuussopimuksen Helsingin kaupungin Nuorisoasiankeskuksen kanssa, jolta se saa taloudellista tukea nuorisotoimintaan.

Oranssi ry:n toiminnanjohtaja Aino Toiviainen-Koskinen painottaa, että kaikki yhdistyksen haltuun ottamat tilat ovat kaupungin – ei yksityisten – omistamia.

– Kaupunki kuuluu kaupunkilaisille. Me herätämme keskustelua siitä, miksi jokin tila on tyhjä ja voisiko sitä käyttää johonkin.

Toiviainen-Koskisen mukaan Oranssin uskottavuus lisääntyi 1990-luvun alkupuolella, kun yhteisö alkoi kunnostaa ja huolehtia valtaamistaan ja vuokraamistaan kiinteistöistä. Oranssi ry:n toiminnanjohtaja Aino Toiviainen-Koskinen ei itse ole ollut valtaamassa taloja, mutta on asunut Oranssin asunnossa vuodesta 1999 lähtien.

– Oikeastaan vain ensimmäiset talot ovat olleet vallattuja, ja ne valtaukset ovat olleet enemmän keskustelunavauksia kaupungin suuntaan.

Yhdistys on perustanut Oranssi Asunnot Oy:n, joka tarjoaa helsinkiläisille nuorille kohtuuhintaista yhteisöllistä asumista. Oranssi on myös ostanut kaupungilta muutamia asuinkiinteistöjä, joita se on korjannut asuinkäyttöön. Asukkaat itse huolehtivat kiinteistöjen ylläpidosta sekä pienemmistä korjauksista ja huolloista, millä saadaan laskettua asumiskustannuksia.

Asunnot ovat yhteisöasuntoja ja niissä on tällä hetkellä noin 120 asukasta. Sisään muutettaessa asukkaan on oltava alle 25-vuotias, mutta tämän jälkeen asunnossa voi asua niin pitkään kuin haluaa.

– On rikkaus, että yhteisöissä asuu vanhempia ja kokeneempia, jotka auttavat nuorempia sopeutumaan itsenäiseen elämään.

Toiviainen-Koskisen mukaan Oranssia on pyydetty esimerkiksi Tampereelle järjestämään talonvaltauksia, mutta yhdistyksestä ei ole halua lähteä, jos se ei voi jäädä paikan päälle pitämään kiinteistöistä huolta.

– Helsingissä meiltä on poistunut tarve vallata taloja, koska kaupunki antaa Oranssin haltuun suojeltuja tai purku-uhan alla olevia rakennuksia, joita me hoidamme ja kunnostamme.

<br><!– [et_pb_line_break_holder] –><hr/>

Erkki Tuomioja on Suomen Attacin perustajia ja nykyinen puheenjohtaja. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Attac on merkittävä kansainvälinen toimija globalisaatiokriittisessä liikkeessä ja Maailman sosiaalifoorumissa.

Attac vastustaa kansainvälistä valuuttakeinottelua. Se vaatii oikeudenmukaisempia kauppasopimuksia, veroparatiisien sulkemista, pääomaverotuksen kiristämistä ja kehitysmaiden velkojen antamista anteeksi.

Järjestö perustettiin Ranskassa 1998, ja se oli mukana järjestämässä ensimmäistä Maailman sosiaalifoorumia Brasiliassa vuonna 2001. Suomeen Attac perustettiin samana vuonna. Yksi perustajajäsenistä oli kansanedustaja Erkki Tuomioja. Hän toimii tällä hetkellä eduskunnan Attac-ryhmän puheenjohtajana. Ryhmä on puolueista riippumaton. Se pyrkii edistämään Attacin tavoitteita muun muassa tekemällä erilaisia toimenpide-esityksiä ja lakialoitteita ja vaikuttamalla eri eduskuntaryhmien päätöksentekoon.

Attacin toiminta eroaa muiden 1990-luvun jälkeen perustettujen, niin sanottujen uusien liikkeiden toiminnasta muun muassa parlamentaarisilla vaikuttamiskeinoillaan. Uudet liikkeet kritisoivat Attacia puoluepoliittisen ja kansalaisjärjestökentän eliitin yhdistyksenä.

− Vaikuttamisen keinojen kirjo on erittäin laaja, eikä toinen ole toistaan poissulkeva. Kaikenlaisia vaikutuskeinoja tarvitaan, vastaa Tuomioja kritiikkiin.

Puolueet kutistuvat – kansalaisyhteiskunta vahvistuu

Erkki Tuomioja muistuttaa, että Suomi oli sata vuotta sitten kansalaisliikeyhteiskunta. Järjestäytymisaste oli korkea: oli työväenliike, suomalaisuus- ja ruotsalaisuusliikkeet ja talonpoikaisliike ja niillä kaikilla oli myös yhteisiä päämääriä, kuten demokratia.

Edustuksellista demokratiaa toteuttamaan tarvitaan Tuomiojan mukaan elävä ja vaikuttava kansalaisyhteiskunta, joka käsittää erilaisia järjestöjä, ammattiyhdistyksiä ja asiantuntijaliikkeitä.

Puolueiden rooli on vähitellen muuttunut niiden jäsenmäärien kutistuttua. Myös puolueiden kyky tuottaa uusia ajatuksia ja ohjelmia on heikentynyt. Puolueet eivät liioin äänimääristä kilpaillessaan ota riskejä, ja se on jättänyt tilausta kansalaisyhteiskunnan toiminnalle.

− Muutoksia ei kuitenkaan synny ilman, että edustuksellinen demokratia ne toteuttaa.

Tällä hetkellä Attacin huomio on Tuomiojan mukaan kohdistunut Kanadan ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen investointisuojaan ja Yhdysvaltain kanssa jäissä olevaan TTIP-sopimukseen.

Attacin kansalliset tavoitteet Suomessa liittyvät hallintarekisterilakiin, maakohtaiseen veroraportointiin ja terveyspalveluyritysten veroparatiisikytköksiin.

Tuomioja kertoo, että monikansalliset yhtiöt ovat joutuneet viime vuosina muuttamaan käytöstään. Niille on tärkeää, että kauppa käy häiriöttä ilman konflikteja.

− Koska ne ovat muuttuneet omistuspohjaltaan ylikansallisiksi, ne eivät voi enää vaatia oman emovaltionsa voimankäyttöä suojaamaan intressejään.

Suoraan kuluttajien kanssa tekemisissä oleville suuryhtiöille on tullut yhä tärkeämmäksi varjella omaa brändiään ja tuotenimeään.

− Firmat ovat nyt paljon varovaisempia toimintansa suhteen, sillä Attac ja sadat muut järjestöt pitävät huolen siitä, että väärinkäytökset nostetaan esiin ja saatetaan kuluttajien tietoon, Erkki Tuomioja sanoo.

Iita Kettunen

Sarjan toimittaja on saanut artikkelien kirjoittamiseen apurahan Alfred Kordelinin säätiöltä.