– Pitkistä päivistä ja vaihtuvista hoitajista huolimatta moni alle 3-vuotiaista kehittyy päivähoidossa aivan moitteettomasti, kunhan lapsen hoiva on kotona ja päiväkodissa laadukasta ja huomioonottavaa, Erja Rusanen sanoo. Kuva: Veikko Somerpuro
Alle 3‑vuotiaille ero vanhemmista on iso asia. Miten heitä päiväkodissa tuetaan parhaiten kestämään tätä?
Kasvatustieteiden tohtori, tutkija ja yliopistonlehtori Erja Rusanen on julkisuudessa pitkään suhtautunut kriittisesti alle 3‑vuotiaiden päivähoitoon. Rusanen pohjaa käsityksensä teorioihin kiintymyssuhteista ja lapsen psykologisesta syntymästä.
– Näille teorioille löytyy myös empiiristä tukea. Kolmanteen ikävuoteen asti lapsen suurin kehityshaaste on niin sanottu erillistymiskehitys ensisijaisesta hoitajastaan, useimmiten äidistä, Erja Rusanen kertoo.
– Sen pitäisi tapahtua lapsen omassa tahdissa. Tärkeimmän henkilön liian pitkät poissaolot häiritsevät yksilön kehitystä. Siksi pitkä päivähoito on vauvalle ja taaperolle riski.
Vauvan ensimmäinen kiintymyskohde on yleensä oma äiti. Toki joku toinenkin motivoitunut, päähoitovastuun ottava kuten isä voi päästä tärkeimmän hoivaajan rooliin.
Turvattomuus ja stressiyliherkkyys
Jos lapsi ensimmäisen ikävuoden aikana joutuu hoivaajalta toiselle, hänen kiintymyksensä voi viivästyä: hän ei kykene erottamaan luotettavinta ja valitsemaan siltä pohjalta tärkeintä kiintymyskohdetta.
Turvattomuus voi aiheuttaa myöhemmin turhaa stressiä.
– Aivotutkijoiden mukaan liian suuri stressi pienellä lapsella aiheuttaa sen, etteivät tietyt reseptorit hänen stressinsäätelyjärjestelmässään kehity riittävästi. Lapsesta kehittyy stressiyliherkkä.
Erostressin oireet ovat usein fyysisiä: ruoka ei maistu, uni ei tule, vatsa voi olla kovalla. Mielialaltaan lapsi saattaa olla mietteissään ja totinen eikä reagoi sen kummemmin kielteisesti kuin myönteisestikään ympärillään oleviin. Jotkut lapset tulevat levottomiksi tai aggressiivisiksi. Lapsi voi jopa purra muita lapsia tai aikuisia.
Turvallista henkilöä ei voi tyrkyttää ulkoapäin, vaan kyse on lapsen valinnasta.
– Jos lapsi nukkuu hyvin, syö hyvin ja wc-toiminnot onnistuvat sekä kotona että päivähoidossa, pitäisi vielä tarkkaan havainnoida hänen mielialaansa, kuten leikkiikö hän.
– Turvallisesti kiintynyt alle 3‑vuotias kykenee leikkimään pieniä hetkiä, kun hänelle turvallinen henkilö on läsnä. Turvallista henkilöä ei voi tyrkyttää ulkoapäin, vaan kyse on lapsen valinnasta ja siitä, kenet hän ympärillään kokee luotettavimmaksi.
Tärkeää on, että jos lapsi kykenee valitsemaan päiväkodissa kiintymyskohteen tarjolla olevista hoitajista, hän pääsisi tämän aikuisen luo milloin ja minkä asian kanssa tahansa.
– Lapsen tulisi voida kääntyä valittunsa puoleen aina tarvittaessa, ei vain tietyn rutiinin ja päiväohjelman puitteissa.
– Tätä tavoitetta ymmärrettävästi vaikeuttavat monet käytännön seikat työvuorolistoista ja alle 3‑vuotiaiden ryhmien koosta lähtien. Ihanne olisi, että hoitajalla olisi korkeintaan kaksi omaa hoidettavaa, kun on kyse pienimmistä lapsista.
Apua erostressiin
Alle 3‑vuotias ei pysty palauttamaan vanhempiensa kuvaa mieleensä pitemmän eron aikana. Pienen lapsen muisti on vielä heikosti kehittynyt. Onneksi nykyteknologia voi tässä auttaa lasta, Rusanen vinkkaa.
– Kännykästä voidaan näyttää lapselle minuutin pituinen video-tervehdys hänen vanhemmiltaan. Eri lasten vanhempien videot ovat onneksi nykyään helppo organisoida ja tallentaa älypuhelimiin.
Videolla lapsen oma äiti tai isä puhuu suoraan kameraan juuri kuten puhuu kotona lapselleen, mainitsee tämän nimen ja tekee tuttuja asioita, kuten vaikkapa laulaa tai muuntaa äänensävyään, jos sellainen on kuulunut lapsen kanssa kommunikointiin.
Kun 1‑vuotias katsoo äitivideota, tutin taakse syntyy nopeasti hymy, Rusanen on huomannut.
– Videoyhteyttä olisi hyvä tarjota yhtä säännöllisesti kuin ruokaa ja juomaa. 1‑vuotiaalle ehkä parin tunnin välein. Tervehdys voidaan toistaa niin monta kertaa kuin se näyttää lasta kiinnostavan.
Myös mahdollisimman paljon kotia jäljittelevä hoiva auttaa lasta muistamisessa. Mitä enemmän henkilökunta tietää siitä, miten lapsen kotona rutiinit hoidetaan ja mitä enemmän näitä voidaan jäljitellä, sen parempi.
Liian varhainen itsenäisyyden ihannointi
Jos emme saa turvallisesti erillistyä ja yksilöityä ensihoivaajastamme, vaikutukset ovat elämänmittaiset. Kielteiset kokemukset näkyvät suhtautumisessamme toisiin ihmisiin: luotammeko heihin vai emme.
– Eri tavoin turvattomasti kiintyneitä on arvioitu olevan vähintään kolmasosa meistä kaikista. Turvattomia kiintymysmalleja ovat välttelevä, ristiriitainen ja jäsentymätön kiintymys.
Välttelevä kiintymys on suomalainen kansantauti.
Välttelevää kiintymysmallia Rusanen epäilee suorastaan suomalaiseksi kansantaudiksi. Siinä lapsi on jätetty liian paljon selviytymään yksin niissä tilanteissa, missä hän olisi tarvinnut aikuisten apua.
Välttelevää turvattomuutta tuottaa kulttuurimme tapa arvostaa pikkulapsen itsenäisyyttä, Rusanen miettii.
– Me ihailemme sitä, mitä varhemmin lapsi tekee asioita itse.
– Lapsi on hyvä tavoittelemaan sitä, mitä me häneltä odotamme. Itsenäiseltä ja osaavalta vaikuttava lapsi voi kuitenkin olla stressaantunut ja sulkea turvattomuuden tunteensa sisälleen. Hän on jo varhain oppinut, ettei saa apua muilta.
Ongelmaksi tulee se, ettei lapsi myöhemminkään elämässään osaa välttämättä pyytää apua tai neuvoa tilanteissa, joissa sitä kaipaisi. Hän saattaa myös mielellään vältellä vaikeita sosiaalisia tilanteita.
Välttelevä kiintymys on suomalainen kansantauti
Miten välttelevä kiintymismalli näkyy taaperoikäisessä? Tällainen lapsi hyväksyy kenen ihmisen avun tahansa eikä näytä välittävän vanhemman poistumisesta tai saapumisesta. Aikuiset saattavat erheellisesti pitää tätä hyvänä sosiaalisena kehityksenä.
– Turvallisesti kiintynyt taapero ei suostu vieraan ihmisen hoivattavaksi välittömästi, vaan arkailu on terveen kiintymyksen merkki, Rusanen painottaa.
– Vierailin kerran tuttavaperheessä, jossa oli 2‑vuotias lapsi. Edellisestä käynnistäni oli muutama kuukausi. Vein tuliaisiksi pikkulahjan. Puhumaton lapsi ei suostunut tarttumaan ojentamaani lahjaan, vaan huitaisi lahjan pois. Annoin lahjan äidille. Äidin kanssa lapsi suostui katsomaan paketin sisällön. Tämä on terveen, turvallisen kiintymyksen malliesimerkki.
Ristiriitaisesti turvaton on oppinut saamaan hoivaajansa huomion vasta äärimmäisen konfliktin kautta. Hän järjestää helposti kohtauksen ja on ylidramaattinen, koska olettaa että vain siten aikuinen herää ja huomaa, mitä lapsi tarvitsee.
– Näihin lapsiin tulee rakentaa lempeästi luottamusta ja vähitellen saada lapsi oppimaan, ettei hän tarvitse draamaa huomiota saadakseen.
Patologinen, jäsentymättömästi turvaton kiintymyssuhde on onneksi vain harvoilla pikkulapsilla. He ovat vaikeita tapauksia, joiden kohdalla lähin aikuinen on ollut yhtä aikaa turvallinen ja pelottava. Lapsi on oppinut, että aikuiset ovat arvaamattomia, eikä koskaan voi olla varma, mitä tapahtuu. Häneltä puuttuu kokonaan strategia, johon turvautua tilanteissa, joissa hän kaipaa aikuisen apua.
Jos Rusanen saisi antaa vain yhden neuvon paremman hoivan puolesta, mikä se olisi?
Saamme olla pieniä vain kerran elämässämme.
– Se, että annamme kaikin mahdollisin keinoin lasten olla juuri niin pieniä ja tarvitsevia kuin he milloinkin ovat.
– Lapset eivät joskus halua vaikkapa syödä itse, vaikka osaavatkin jo käyttää lusikkaa. Avunpyyntö on eräänlainen ”testi”, jolla lapsi kysyy välittääkö aikuinen hänestä ja haluaako hänelle hyvää. Miksi emme silloin syöttäisi lasta, jos suinkin ehdimme?
– Saamme olla pieniä vain kerran elämässämme. Paitsi, että lapsi saa varmuuden aikuisen rakkaudesta, myös pienuuden kokemuksilla on myönteisiä psykologisia seurauksia myöhemmin elämässä.
