– Aktivoituneet traumat pitää käsitellä nopeasti. Hoitamattomina traumaperäiset häiriöt voivat kestää jopa vuosikymmenien ajan, sanoo Soili Poijula. Kuva: Jari Mäntylä
Huostaanotetulla lapsella voi olla takanaan useita kielteisiä kokemuksia, joiden aiheuttama stressi vahingoittaa lapsen kehittyviä aivoja. Stressi vaikuttaa kielteisesti lapsen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen sitä varmemmin, mitä enemmän lapselle kasautuu näitä kielteisiä kokemuksia.
Stressiä aiheuttavia kokemuksia voivat muun muassa vanhemman menetys kuoleman tai avioeron kautta, fyysinen tai emotionaalinen laiminlyöminen, vanhempien päihteiden tai huumeiden käyttö, väkivallan näkeminen tai kokeminen. Yksittäisestä traumaattisesta tapahtumasta lapsi voi vielä selviytyä, mutta jo yli neljän kielteisen tapahtuman kasautuminen on vakava uhka lapsen terveydelle.
Huostaanoton jälkeenkin vanhempia tavatessaan lapsi voi joutua yhä altistumaan samoille vahingollisille asioille, joiden takia hänet otettiin huostaan. Toisaalta ikävuosiin nähden liian pitkä ero biologisista vanhemmista voi olla lapselle äärimmäisen ylivoimaista.
− Lapselle huostaanottaminen ja eroon joutuminen vanhemmistaan sekä sijoitus tai adoptio ovat dramaattisia emotionaalisia traumoja, jotka on kohdattava terveen sopeutumisen mahdollistamiseksi, sanoo trauma- ja kriisipsykologiaan erikoistunut psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula.
Sijaisvanhemmuus kehityksellisesti hyvä vaihtoehto lapselle
− Ydinkysymys on miettiä huostaanottoa ja lapsen kanssakäymistä biologisten vanhempiensa kanssa lapsen kannalta, Poijula sanoo.
− Nyt ohjaava periaate on tukea biologista vanhemmuutta, jolloin ensimmäinen tavoite on lapsen palauttaminen vanhemmilleen. Kun vanhempien tapaaminen on niin ahdistavaa, että lapsi taantuu ja saa traumaoireita, tulee ottaa tauko tapaamisissa. On valittava joko valvottu tapaaminen tai ei tapaamista ollenkaan.
Kun lapsi on liian nuori ymmärtämään vaaraa, ero vanhemmista voi olla lapselle traumaattisempi kokemus kuin huostaanottoon johtaneet traumaattiset tapahtumat. Biologisten vanhempiensa luona lapsi on oppinut selviytymään. Se on hänelle tuttu paikka, missä oma minä on kasvanut suhteessa siellä olleisiin ihmisiin. Lapsi ei tiedä, mikä on normaalia ja mikä ei.
Huostaanottoon liittyy lapsen suru, lapsen pitää tutustua ja kiintyä uuteen eikä hän tiedä kelpaako sijaisvanhemmille.
Ydinkysymys on miettiä huostaanottoa ja lapsen kanssakäymistä biologisten vanhempiensa kanssa aina lapsen kannalta.
− Biologiset vanhemmat voivat yrittää manipuloida lasta puolelleen, vaikka eivät todellisuudessa pysty riittävän hyvään vanhemmuuteen. Vanhempien mahdolliset epärealistiset tai sopimattomat lupaukset lapselle yhteenpaluusta vaikuttavat lapseen kielteisesti.
− Sitoutuminen biologiseen vanhempaan voi johtaa nykyisen huoltajan uhmaamiseen ja lasta biologisten vanhempien luona vierailuiden aikana uhkaavien vaarojen vähättelyyn. Sijoituksen jälkeen biologiset vanhemmat tarvitsevat hoitoa ja kuntoutusta, joka käytännössä liian usein jää toteutumatta.
Lapsella oikeus kokonaisterveyden tutkimukseen
Soili Poijula muistuttaa, että lastensuojelulain 51 §:n mukaisesti huostaanotetun lapsen terveydentila on tutkittava, ellei terveydentilaa ole ollut mahdollista tutkia aikaisemmin. Se tarkoittaa lapsen kokonaisterveyttä, siis myös psyykkisen terveydentilan tutkimista.
Nykyisin lapsilta tutkitaan käytännössä vain fyysinen terveys ja psyykkinen terveydentila jää usein huomioimatta siitäkin huolimatta, että valtaosa lastensuojelun asiakkaista tarvitsee psykiatrisia palveluita. Lastensuojelulla on mahdollisuus ostaa halutessaan tutkimukset.
Peruspalveluissa ei nykyisin pystytä vastaamaan tutkimustarpeisiin, sillä siellä tehdään muutenkin liian vähän kunnon arviointia ja tutkimusta lasten kokonaistilanteesta.
− Kun lapsi otetaan huostaan, tarvitsee lapsi kriisi- ja traumaterapeuttisen työskentelyn ja arvioinnin, jonka perusteella suunnitellaan millaista tukea ja hoitoa lapsi tarvitsee mielenterveyden kannalta. Monella voi olla myös neurologisia poikkeavuuksia esimerkiksi äidin odotusaikaiseen alkoholinkäyttöön liittyen, toteaa Poijula.
Se, mikä kuormittaa lapsen mieltä vaikuttaa koulussa oppimiseen eikä lapsi kykene käyttämään kykyjään. Poijulan mukaan sosiaalityöntekijöiden rinnalle lastensuojeluun tarvitaan lasten mielenterveyden asiantuntijoita kuten myös aikuisten mielenterveyden asiantuntijoita arvioimaan voiko lasta palauttaa vanhemmilleen.
Jo huostaanottotilanteessa pitäisi hoitaa niin lapsen kuin biologisten vanhempien ja sijaisvanhempien kriisi.
− Lapsen psyykkinen tukeminen kriisipsykologisin ja kriisipsykoterapeuttisin menetelmin voidaan aloittaa välittömästi esimerkiksi psykologisella ensiavulla ja edetä varhaisiin kriisi-interventioihin, jotka tehdään kolmen kuukauden kuluessa huostaanotosta. Alusta asti arvioidaan lapsen oireiden vakavuutta ja intensiivisen hoidon tarvetta, josta yhtenä tärkeänä hoitomuotona on psykoterapia.
Poijulan mukaan ei voida kategorisesti ohjeistaa, ettei psykoterapiaa voida aloittaa heti huostaanoton jälkeen, sillä psykoterapeuttista työskentelyä on monenlaista. Lasta on autettava aluksi oireiden hallinnassa ja vahvistettava hänen selviytymistään.
Nykyisin lapsilta tutkitaan vain fyysinen terveys ja psyykkinen terveydentila jää usein huomioimatta.
Lapsen kokema stressi pahoinpitelyjen tai laiminlyöntien takia muuttaa lapsen aivojen kehitystä ja vaikuttaa lapsen kykyyn oppia, muodostaa suhteita ja ratkaista ongelmia. Se vaikuttaa myös lapsen kykyyn kontrolloida tunteitaan, erottaa oikea väärästä, ymmärtää toimintojen seurauksia ja oppia erehdyksistä.
Jotkut lapset eivät siedä läheisyyttä ja kosketusta. Poikkeuksellinen läheisyyden ja turvan tarve tai sen karttaminen kertovat lapsen turvattomuudesta ja traumaattisten kokemusten häiritsevästä vaikutuksesta, jolloin lapselle ei ole kehittynyt omia rauhoittumiskeinoja.
− Tällainen lapsi tarvitsee todella paljon myönteisiä kokemuksia, hellyyttä ja läheisyyttä, jotta luottamus syntyy. Hänelle on opetettava rauhoittumiskeinoja ja niiden opettamisessa sijaisvanhemmat tarvitsevat asiantuntijan antamaa työnohjausta ja monesti uudenlaista lapsen ja vanhempien rinnakkaista ja yhteistä psykoterapiaa, jossa sama terapeutti hoitaa molempia. Monidimensionaalista hoitomallia on alettu käyttää niin traumojen kuin käytös häiriöidenkin hoidossa.
Päätöstä lapsen psyykkisistä oireista johtuvien oireiden hoitamiseen ei voi jättää koskaan lapsen päätettäväksi, vaan se on aikuisten vastuulla. Sijaisvanhemmat voivat myös vaatia lapsen psyykkisen terveydentilan tutkimista. Lapsi on lojaali omille vanhemmilleen eikä paljasta kaikkea sitä, mitä hän joutuu kokemaan vieraillessaan heidän luonaan.
Usein vasta aikuisena lapset kertovat totuudenmukaisesti, kuinka kauheille asioille he altistuivat biologisten vanhempiensa kanssa. Lapset näkevät maailman kiintymyksen linssien läpi ja tulkitsevat näkemänsä sen mukaisesti.
− Jos lapsen käyttäytymisen taustalla olevia syitä ei ymmärretä, sijaisvanhemmat peilaavat lapsen häiriintynyttä kiintymysmallia yrittäessään sopeuttaa lasta. Traumaan liittyvän disorganisaation hoitamisen epäonnistuminen voi johtaa vakaviin ja pitkäkestoisiin mielenterveysongelmiin.
Periksi ei anneta
Sijaisvanhempien kypsät ja realistiset odotukset lapsen suhteen auttavat muodostamaan lapseen vahvan kiintymyssuhteen.
− Silloin vanhemmat eivät odota, että traumatisoitunut lapsi olisi kasvatettavissa kuin omat lapset. Sijoitettu lapsi on kokenut erilaisen lapsuuden ja oppinut reagoimaan ja havainnoimaan hyvinkin eri tavalla kuin turvallisen lapsuuden kokenut lapsi. Tärkeää on, että aikuiset toimivat johdonmukaisesti, sanoo Soili Poijula.
− Rakkauden ja rajojen kautta lapsi oppii kokemuksesta luottamaan siihen, että sijaisvanhemmat huolehtivat hänestä. Perushuolenpidon lisäksi he osoittavat myönteistä kiinnostusta lasta kohtaan. Hyvä ohjenuora on se, että periksi ei anneta! Lapsen tulevaisuuden kannalta olisi ihanteellista, että sijaisvanhemmat jaksaisivat vastuullisessa ja vaativassa työssään eikä lapsi joutuisi kokemaan uusia sijoituksia.
Sijaisvanhempien kypsät ja realistiset odotukset sijoitetun lapsen suhteen auttavat muodostamaan lapseen vahvan kiintymyssuhteen.
Sijaisvanhemman tulee puolustaa lapsen oikeuksia ja suhtautua samalla kunnioittavasti lapsen biologisia vanhempia kohtaan, vaikka he eivät juuri nyt kykene huolehtimaan lapsestaan. Onnistuneella kiintymyssuhteella on suuri merkitys lapsen selviytymiselle jatkossa.
Lapsella on usein takanaan turvattomia kiintymyssuhteita, jotka vaikeuttavat uuden kiintymyssuhteen luomista. Huostaanoton avulla halutaan suojella lasta vahingoittumasta lisää, vaikka tavoite jää usein saavuttamatta.
− Yksikin kielteinen kokemus biologisten vanhempien luona on liikaa. On myös tapaus esimerkkejä siitä, että lapsi on palautettu vanhemmilleen ilman merkkejä, että he huolehtisivat velvollisuuksistaan.
