Sukupuolittuneet työmarkkinat vaikuttavat vahvasti palkkapolitiikkaan
15.1.2018
− Olen huolissani palkkatasa-arvon kehityksestä. Muutokset vievät vuosikymmeniä, mutta nyt näyttää siltä että taannumme, sanoo Paula Koskinen Sandberg. Kuva: Kristiina Koskiluoma
Palkkatasa-arvon tutkija Paula Koskinen Sandberg on selvittänyt suomalaista samapalkkaisuuden politiikkaa.
Väittelin aiheesta viime vuonna. Jatkan työtä nyt Tampereen yliopistossa sukupuolen tutkimuksen laitoksella sukupuolta, valtaa ja korporatismia tutkivassa hankkeessa, kertoo Paula Koskinen Sandberg.
Suomen työmarkkinat ovat vahvasti sukupuolittuneet. Miehet ja naiset työskentelevät omilla sektoreillaan ja omissa ammateissaan. Miehet hakeutuvat yksityiselle sektorille vientiteollisuuteen ja rakennusalalle, naiset julkiselle sektorille ja yksityisen sektorin palveluammatteihin.
− Ekonomistit väittävät, että kyse on yksilön koulutus ja uravalinnasta, ja että palkat määräytyvät markkinoilla. Ilmiö on mielestäni monisyisempi ja laajempi.
Olisiko jossakin rohkeutta haastaa järjestelmä tasa-arvolain perusteella.
Palkkatasa-arvoa ei voida tarkastella vain palkkatilastoja käyttäen, vaan on hyödynnettävä monitieteisempää tutkimusotetta. On kyseenalaistettava itsestäänselvyyksinä pidettyjä selityksiä sukupuolten välisestä työnjaosta ja palkan määräytymisestä ja nähtävä palkkaus osana työmarkkinoiden ja yhteiskunnan sukupuolittunutta rakennetta.
− Vasta vuonna 1963 ILOn samapalkkaisuussopimuksen ratifioimisen jälkeen Suomesta poistuivat työehtosopimusten eri palkkataulukot miehille ja naisille. Historian ja sukupuolittuneiden arvostuskysymysten lisäksi palkkaepätasaarvoa selittävät sopimusjärjestelmän rakenteet.
Kunnan yleinen virka- ja työehtosopimus on palkkaepäkohtien varsinainen kipupiste
Miesvaltaisella teknisellä alalla, opetuksella ja lääkäreillä on kullakin oma sopimus, tuntipalkkaisilla työntekijöillä samoin. Sitten on naisvaltainen KVTES, jota sovelletaan sosiaalityöntekijöihin ja sosionomeihin, kirjasto- ja museotyöntekijöihin, sairaanhoitajiin, lastentarhanopettajiin ja lastenhoitajiin.
− Palkkausjärjestelmässä työn vaativuutta ja palkkoja ei verrata edes sopimuksen palkkausliitteiden välillä toisiinsa, saati että vertailtaisiin työn vaativuutta sopimusten välillä. Jos vertailtaisiin, olisi vaikea löytää perustetta, miksi kunnan sähköteknikon palkka on liki tuhat euroa korkeampi kuin lastentarhanopettajan. Oikeudenmukaisuutta ei ole varmistettu millään tasolla, sanoo Koskinen Sandberg.
Kun rakenteet ovat tällaiset, ei pienillä palkankorotuserillä saada korjausta. Tilanteen muuttamiseksi tarvitaan poliittisia toimia, uudenlaista kehittämistä ja haastamista.
− Olen miettinyt, olisiko jossakin rohkeutta haastaa järjestelmä tasa-arvolain perusteella. Tasa-arvolaki edellyttää, että työnantaja kohtelee työntekijöitään tasa-arvoisesti. Kunta on yksi työnantaja. Eikö sen siis pitäisi varmistaa, että samanarvoisesta työstä maksetaan sama palkka? Pitäisikö jonkun haastaa kunta oikeuteen tasa-arvolain rikkomisesta?
Suuri ongelma on myös yksityisen ja julkisen sektorin välinen palkkaero, joka uhkaa lähteä uudelleen nousuun, jos palkkaneuvotteluissa noudatetaan hallituksen lanseeraamaa Suomen mallia, jossa vientiteollisuus sanelee palkankorotukset. Kilpailukyky nostetaan tavoitteena ylitse muun, myös palkkatasa arvon. Julkisella puolella sanotaan, ettei sillä ole varaa palkankorotuksiin.
− Tämän sanelee uusliberalistinen doktriini, jonka mukaan julkisen puolen menoja on leikattava.
− Olen huolissani palkkatasa-arvon kehityksestä. Muutokset vievät vuosikymmeniä, mutta nyt näyttää siltä että taannumme. Kiky-ratkaisu kuritti nimenomaan julkisen sektorin naisia. Sote-ratkaisu ja naisvaltaisten alojen eroaminen muusta julkisen sektorin työvoimasta tuo omat haasteensa.
