Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja aloitti sosiaalityöntekijänä 1963 eikä lähde kulumallakaan pois sosiaalityön kentältä. Kuva: Veikko Somerpuro
Moni menetti jo uskonsa Sote-uudistuksen toteutumiseen, kun valmistelu jatkui hallituksesta toiseen eikä perustuslain mukaista ratkaisua saatu aikaan. Laki on nyt säädetty, alkaa mittavan muutoksen toimeenpano.
Jos julkilausuttu tarkoitus hyvinvointierojen kaventamisesta otetaan vakavasti, on edessä mieluummin vuosikymmeniä kuin vuosia vaativa prosessi.
Monessa yhteydessä on todettu, että sosiaaliala on uudistusprosessissa jäänyt sivuraiteelle. Tätä tosiasiaa ei kannata jäädä valittelemaan. On analysoitava takamatkan syitä.
Olen ollut asiantuntijana ja jäsenenä useissa soten valmisteluryhmissä. Niissä sosiaalihuollon ja terveydenhuollon erilaiset lähtökohdat uudistukseen näkyvät selvästi.
Terveydenhuollon tietopohja – toimintaa kuvaava tilastotieto ja tieteellinen tutkimustieto – on mittava. Jäsentynyt tietopohja antaa edellytykset sekä palvelutarpeen analysointiin, ennakointiin että seurantaan. Terveydenhuollon työ perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja vaikutusten arviointiin.
Yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa on syytä räätälöidä eri asiakasryhmien tarpeeseen.
Sosiaalialan käytännöt ovat puolestaan kehittyneet lakimuutoksin. Seurantatietoa on kerätty pääosin hallintoa, ei sisältöjen analyysiä ja parantamista varten.
Systemaattista tietoa työn vaikutuksista ei kumuloidu, joten kehittämistä ohjaava kompassi puuttuu. Tietopohjan historiaa emme voi muuttaa, tietopohjan uudistamisen suuntaan ammattikunta voi vaikuttaa.
Rakenteellisia muutoksia tarvitaan
Sosiaalialan intressit kohdistuvat luonnollisesti muutosvaiheen toimiin: henkilöstön ja palvelujen määrään, sekä työsuhteen ehtojen tavoitteisiin, joihin Talentian puheenjohtaja on jo ottanut kantaa.
Myös rakenteellisia muutoksia tarvitaan. Sosiaalihuoltoon on muodostettava asiakkaiden tarpeita vastaava osaamisen porrastus, jotta varhainen tuki vahvistuu ja myös vaativinta osaamista tarvitsevat asiakkaat saavat ongelmiinsa erikoistuneen avun.
Kiireisintä tämä on lasten ja nuorten palveluissa. Yhteistyötä terveydenhuollon ammattilaisten kanssa on syytä räätälöidä eri asiakasryhmien tarpeisiin.
Sosiaalialan työkenttä tuottaa merkittäviä vahvuuksia uudistuksen perimmäisen tavoitteen – hyvinvointierojen kaventumisen – toteuttamiseen. Alan ammattilaiset tuntevat huono-osaisuuden, osattomuuden, köyhyyden kirjon ja sosiaalisten kriisien erilaiset kasvupohjat.
Nyt on syytä rakentaa yhteiset kanavat tämän kokemuksen keräämiseksi ja hyödyntämiseksi ”vuosisadan uudistuksen” onnistumiseksi.
